OSVALD. Saan ehkä auttaa pullojen avaamisessa (menee samaten
ruokahuoneesen, jonka ovi liukuaa puoleksi auki hänen jälkeensä.)
ROUVA ALVING (joka on avannut paketin). Niin, aivan oikein; tässä on
juhlalaulut, pastori Manders.
PASTORI MANDERS (kädet ristissä). Mitenkä voin huomenna vilpittömällä
mielellä pitää puheeni, siitä --!
ROUVA ALVING. O, siitä kyllä selviätte.
PASTORI MANDERS (hiljaa, ett'ei kuultaisi ruokahuoneesen). Niin,
pahennusta emme sentään voi herättää.
ROUVA ALVING (matalalla äänellä, mutta lujasti). Emme. Mutta sitte
onkin tämä pitkä inhottava ilveilys lopussa. Ylihuomisesta alkain on
oleva minusta, niinkuin tuo vainaja ei koskaan olisi elänyt tässä
talossa. Täällä ei ole oleva ketään muita, kuin minun poikani ja hänen
äitinsä. (Ruokasalista kuuluu kaatuvan tuolin kolina; samalla kuuluu)
REGINAN ÄÄNI (terävästi mutta kuiskaten). Osvald sinä! Oletko hullu?
Päästä minut!
ROUVA ALVING (hytkähtää säikäyksestä). Ah --! (Tuijottaa ikäänkuin
honrupäisenä puoliavoimeen oveen. Osvaldin kuullaan yskivän ja
hyräilevän siellä sisällä. Pullo avataan).
PASTORI MANDERS (liikutettuna). Mutta mitä tämä onkaan! Mitä se on,
rouva Alving?
ROUVA ALVING (käheästi). Kummittelijoita. Kasvihuoneen pari --
kummittelee.
PASTORI MANDERS. Mitä sanotte! Regina --? Onko hän --?
ROUVA ALVING. On. Tulkaa. Ei sanaakaan. --! (Tarttuu pastori Mandersin
käsivarteen ja menee horjuen ruokasaliin päin.)