OSVALD. Ja sai kuitenkin niin paljon toimeen tässä maailmassa, niin
paljon hyvää ja hyödyllistä; eikä elänyt sen vanhemmaksi.
PASTORI MANDERS. Niin, te olette todella perinyt nimenne toimekkaalta
ja ansiolliselta mieheltä, hyvä Osvald Alving. No, se on toivottavasti
teille kehotuksena --
OSVALD. Pitäisi olla, niin.
PASTORI MANDERS. Teitte ainakin kauniisti, kuin tulitte kotia hänen
kunniapäiväkseen.
OSVALD. Vähempätä en toki voinut tehdä isäni vuoksi.
ROUVA ALVING. Ja kuin minä saan pitää hänet niin kauvan; siinä hän
kuitenkin tekee kaikkein kauniimmasti.
PASTORI MANDERS. Niin, jäättehän kotia talven yli, kuulen ma.
OSVALD. Jään kotia epämääräiseksi ajaksi, herra pastori. -- Oo, on
sentään ihanata olla taas kotona!
ROUVA ALVING (ilosta säteillen). Niin, eikö totta?
PASTORI MANDERS (katselee osaaottavaisesti Osvaldia). Te jouduitte
aikaiseen ulos maailmaan, hyvä Osvald.
OSVALD. Niin tein. Joskus ajattelen, että eikö se ollut liian
aikaiseen.
ROUVA ALVING. O, ei suinkaan. Siitä on reippaalle pojalle vaan hyvää.
Ja olletikkin sille, joka on ainoa lapsi. Hänen ei pidä vetelehtiä
kotona äidin ja isän luona ja tulla pilatuksi.
PASTORI MANDERS. Se kysymys on vaikea ratkaista, rouva Alving. Isän
koti on ja pysyy kuitenkin lapsen oikeana olinpaikkana.