PASTORI MANDERS. Hyvä; saatte siis nähdä --. (Menee tuolin luo, jolla
matkalaukku on, ottaa paperikimpun siitä, asettuu toiselle puolen
pöytää ja hakee vapaan paikan papereille.) Tässä on meillä nyt ensinkin
-- (keskeyttäin.) Sanokaa minulle, rouva Alving, mitenkä nämä kirjat
täällä ovat?
ROUVA ALVING. Ne kirjat? Ne ovat kirjoja, joita minä luen.
PASTORI MANDERS. Luetteko te sellaisia kirjoituksia?
ROUVA ALVING. Luen niinkin.
PASTORI MANDERS. Tunnetteko te tulevanne paremmaksi tahi
onnellisemmaksi sellaisesta lukemisesta?
ROUVA ALVING. Minusta tuntuu niitä lukiessani ikäänkuin
turvallisemmalta.
PASTORI MANDERS. Sepä merkillistä. Mitenkä niin?
ROUVA ALVING. Niin, minä saan ikäänkuin selvitystä ja vahvistusta
moneen moninaiseen, jota itse tunnen ja mietiskelen. Niin, _se_ on
merkillistä, pastori Manders, -- niissä ei ole oikeastaan mitään uutta,
noissa kirjoissa; niissä ei seiso muuta, kuin mitä useimmat ihmiset
ajattelevat ja uskovat. Asia on vaan se, että useimmat ihmiset eivät
ota selvää ajatuksistaan tahi eivät tahdo niillä itseänsä vaivata.
PASTORI MANDERS. No hyvä ihminen! Luuletko täydellä todella, että
useimmat ihmiset --?
ROUVA ALVING. Niin, niin minä kyllä luulen.
PASTORI MANDERS. Niin, mutta ei sentään tässä maassa? Ei täällä meillä?
ROUVA ALVING. Kyllä vaan aivan varmaan, täällä meillä myös.
PASTORI MANDERS. No, sen minä sanon --!
ROUVA ALVING. Mutta mitä teillä sitte on muistuttamista noita kirjoja
vastaan?
PASTORI MANDERS. Muistuttamista? Ettehän toki luulle, että minä
tuhlaisin aikaani semmoisten tuotteiden tutkimiseen?
ROUVA ALVING. Tarkoitatte siis, ett'ette tunne ollenkaan mitä
tuomitsette?
PASTORI MANDERS. Olen lukenut kylliksi näistä kirjoituksista, ollakseni
niitä hyväksymättä.