PASTORI MANDERS. Hyvä rouva, on monta kohtaa elämässä, jolloin täytyy
luottaa toisiin. Se on nyt kerta niin tässä maailmassa; ja se on hyvä.
Mitenkä muuten kävisi yhteiskuntien?
ROUVA ALVING. Ei-ei; siinä voitte olla oikeassa.
PASTORI MANDERS. Muuten en luonnollisesti kiellä, että niissä voipi
olla sitä tätä viehättävää, semmoisissa kirjoituksissa. Enkä myöskään
voi moittia teitä siitä, että haluatte tulla tuntemaan niitä
hengellisiä liikkeitä, joita, niinkuin sanotaan, liikkuu ulkona
suuressa maailmassa, -- jossa olette antanut poikannekin olla niin
kauvan. Mutta --
ROUVA ALVING. Mutta --?
PASTORI MANDERS (hiljentää ääntänsä). Mutta siitä ei puhuta, rouva
Alving. Eihän tarvitse jokaiselle tehdä tiliä siitä, mitä lukee ja
ajattelee neljän seinänsä sisäpuolella.
ROUVA ALVING. Ei, luonnollisesti; niin arvelen minäkin.
PASTORI MANDERS. Ajatelkaa nyt vaan, mitä velvollisuuksia teillä on
tätä lastenkotoa kohtaan, jonka päätitte perustaa aikaan, jolloin
mielipiteenne hengellisistä asioista olivat vallan toiset kuin nyt, --
minkä minä voin huomata ainakin.
ROUVA ALVING. Niin niin, sen myönnän täydellisesti. Mutta
lastenkodosta --
PASTORI MANDERS. Lastenkodosta piti meidän puhuman, niin. Siis --
varovaisuutta, rouva! Ja nyt ryhtykäämme sitte asioihimme, (avaa
päällyksen ja ottaa osan papereja ulos.) Näettekös näitä?
ROUVA ALVING. Asiakirjat?
PASTORI MANDERS. Kaikki tyyni. Ja täydessä kunnossa. Voitte uskoa, että
oli vaikeata saada niitä oikeaan aikaan. Minun on suorastaan täytynyt
panna kovaa. Virkakunnat kuin ovat melkein kiduttavan tunnokkaita, kuin
kysymys on päättämisestä. Mutta tässä ne nyt sentään ovat. (Selaa
läjää.) Tässä on laissa vahvistettu luovutuskirja Rosenvoldin tilan
alueella olevaan Solvikin maan-osuuteen, sekä sen vastalaitettuihin
asuinrakennuksiin, kouluhuoneisin, opettajan-asuntoon ja kappeliin. Ja
tässä on lahjoituksen ja laitoksen sääntöjen hyväksymiskirja.
Tahdotteko nähdä -- (lukee:) "Kapteeni Alvingin muisto"-nimisen
lastenkodon säännöt.
ROUVA ALVING (katselee kauvan paperia). Siinä se siis on.
PASTORI MANDERS. Olen valinnut nimityksen kapteeni, enkä kamariherra.
Kapteeni näyttää kerskaamattomammalta.
ROUVA ALVING. Niin niin, kuinka vaan teidän mielestänne sopii.
PASTORI MANDERS. Ja tästä saatte säästöpankkikirjan, korkoa kasvavalle
pääomalle, joka on pantu korvaamaan lastenkodon hoitokustannuksia.
ROUVA ALVING. Kiitos; mutta olkaa niin hyvä aina ja tallettakaa se,
mukavuuden vuoksi.
PASTORI MANDERS. Aivan mielelläni. Arvelen, että meidän pitää antaa
rahojen jäädä säästöpankkiin aluksi. Eihän korkomäärä ole kovin
houkutteleva, neljä sadalta, kuuden kuukauden ylössanomisella. Jos
sittemmin voitaisiin saada hyvä panttivelkakirja, -- sen tulisi vain
tietysti olla ensimmäistä kiinnitystä vastaan ja epäilemättömän varman
paperin, -- niin voimme lähemmin puhua asiasta.
ROUVA ALVING. Niin niin, hyvä pastori Manders, kaiken sen tunnette te
paraiten.
PASTORI MANDERS. Koetan ainakin pitää silmäni auki. -- Mutta sitte on
vielä yksi asia, jota monesti olen aikonut teiltä kysyä.
ROUVA ALVING. Ja mikä se on?
PASTORI MANDERS. Onko lastenkoto-rakennukset vakuutettavat vai ei?
ROUVA ALVING. Luonnollisesti ne ovat vakuutettavat.
PASTORI MANDERS. Niin, seis hiukan, rouva. Miettikäämme lähemmin
asiata.
ROUVA ALVING. Minä pidän kaikki vakuutettuna, sekä rakennukset että
irtaimen, maanviljelyskapineet sekä maantuotteet.
PASTORI MANDERS. Selvää se. Omassa omaisuudessanne. Samoin teen
minäkin, -- luonnollisesti. Mutta tässä, näettekös, on kokonaan toinen
asia. Onhan lastenkoto ikäänkuin pyhitettävä korkeampaan tarkoitukseen.