ROUVA VUORENPÄÄ. Mikä? — »Satu»? Muotokuvan nimeksi?
VELLAMO (nyökäyttää). Hm!
ROUVA VUORENPÄÄ (nousee ja menee kuvan luo, hämmästyy). Tämähän on
aivan kuin elävä ihminen! — Sinähän olet koko mestari. Onko tämä myöskin
aivan mallisi näköinen?
VELLAMO. Jotenkin — luulisin. — Silmät olivat pahimmat! Katselepa
niitä! Onko niissä mielestäsi kaukaista kaihoa?
ROUVA VUORENPÄÄ (ikäänkuin säpsähtäen). Mitä? Kaukaista kaihoa?
VELLAMO. Niin. Hänen silmänsä olivat sellaiset.
ROUVA VUORENPÄÄ (varjostaa kädellään nähdäkseen vain silmät).
Ihmeellistä!
VELLAMO. Mikä niin?
ROUVA VUORENPÄÄ. Nuo silmät! — Katsopa niitä näin — ainoastaan silmiä!
VELLAMO. Mitä sitten?
ROUVA VUORENPÄÄ. Etkö tunne niitä? — Veljesi silmät!
VELLAMO. Ahdinko? — Ei mutta — tosiaankin! Sepä omituista!