OLAVI (pelokkaasti). Miten käy uudestikastajien?
KUSTAA. Sinä kysyt sitä? Heidän täytyy kuolla!
OLAVI. Suvaitseeko teidän armonne erään kysymyksen?
KUSTAA. Sanoppas, mitä ne tahtovat nuo houkkiot!
OLAVI. Onnettomuus on siinä, etteivät oikein tiedä itsekään! Ja jos
minä sen sanoisin -- --
KUSTAA. Puhu!
GERDT (tulee kiireesti, näyttelee mielipuolta).
KUSTAA. Kuka sinä olet, joka uskallat tunkeutua tänne?
GERDT. Pyytäisin nöyrimmästi teidän armonne vahvistamaan tämän
todistuksen oikeaksi!
KUSTAA. Odota vuoroasi!
GERDT. Minä kyllä voin odottaa, mutta vahti ei mieli odottaa minua.
Katsokaas, minä karkasin vankeudesta, sillä siellä ei ole minun
paikkani.
KUSTAA. Oletko sinä uudestikastaja?
GERDT. Minä osuin samaan joukkoon, mutta tässä on minulla todistus
siitä että minä kuulun hulluinhuoneeseen, 3:s osasto, parantumattomia
varten, koppi n: o 7.
KUSTAA (Olaville). Kutsu vahtimies!
GERDT. Ei, häntä ei tarvita, minä pyydän vain oikeutta ja vahtimies
ei ole sen valvoja!
KUSTAA (silmää terävästi Gerdtiä). Etkö sinä ollut osallisena
kaupungin kirkkojen häväisemisessä?
GERDT. Olin tietysti, sillä ei viisas ihminen voi tehdä semmoisia
hulluntöitä! Me tahdoimme vain hiukan muuttaa kirkkotyyliä, sillä
nähkääs, katto oli mielestämme liian matalalla.
KUSTAA. Mitä te oikeastaan tahdoitte?
GERDT. Ooh, me tahdoimme niin paljon, vaikkemme vielä ole ehtineet
puoliakaan; niin, me tahdomme niin paljon ja niin pian vielä,
ettei ajatus aina ehdi matkaan, ja siitä syystä se tulee vähän
takaperoista! Niin ja sitten aiomme hiukan uusia kirkon sisustusta
ja aukoa ikkunoita, sillä siellä haisi ummehtuneelta. Niin ja sitten
tahdoimme vielä muutakin, mutta se saa jäädä toistaiseksi!
KUSTAA (Olaville). Se on vaarallinen tauti, sillä muuta se ei voi
olla.
OLAVI. Kenpä tietää?
KUSTAA. Nyt olen väsyksissä! Neljätoista päivää saat valmistusaikaa!
Kätesi, että sinä olet auttava minua!
OLAVI. Minä teen mitä minun tulee.
KUSTAA. Ilmoita että vievät Rinkin ja Knipperdollinkin Malmööseen.
OLAVI. Ja sieltä?
KUSTAA. Saavat paeta! Tuon höperön voit panettaa hulluinhuoneeseen.
Jää hyvästi! (Menee.)
GERDT (heristää nyrkkiä Kustaalle). Lähdemmekö nyt?
OLAVI. Mihinkä?
GERDT. Kotiin.
OLAVI (vaikenee).
GERDT. Aiotko viedä appesi hulluinhuoneeseen, Olavi?
OLAVI. Aionko? Minun velvollisuuteni!
GERDT. Eikö ole korkeampia velvollisuuksin kuin käsky?
OLAVI. Alatko sinä nyt taas?
GERDT. Mitä sanoo Kristiina, kun sinä suljet hänen isänsä hullujen
joukkoon?
OLAVI. Älä koeta kiusata minua!
GERDT. Näetkö miten vaikeata on palvella kuningasta!
OLAVI (vaikenee).
GERDT. Poika parka, en tahdo murehuttaa mieltäsi! Tässä on
synninpäästö sinun omalletunnollesi! (Näyttää erään paperin.)
OLAVI. Mikä paperi se on?
GERDT. Terveystodistus! Katsos täytyy olla hullu viisaiden joukossa
ja viisas hullujen joukossa!
OLAVI. Mistä olet sen saanut?
GERDT. Enkö minä sitä muka ansaitse?
OLAVI. En tiedä.
GERDT. Se on tosi; sinä et vielä uskalla!
PALVELIJA. (tulee). Tehkää hyvin ja poistukaa, täällä on laastava!
GERDT. Ehkä tuulotettava myöskin.
PALVELIJA. Niin, eiköpähän!
GERDT. Älkää unohtako avata ikkunoita.
PALVELIJA. Olkaa huoleti -- se onkin tarpeen, sillä tämmöistä väkeä
ei täällä tavallisesti käy.
GERDT. Kuules ukkoseni, minulla on terveisiä isältäsi!
PALVELIJA. Vai niin!
GERDT. Ehket tunne häntä!
PALVELIJA. No totta maar!
GERDT. Tiedätkö mitä hän sanoi?
PALVELIJA. En.
GERDT. Kostuta pölyriepu, muuten pölytät itsesi, hän sanoi.
PALVELIJA. En ymmärrä.
GERDT. Se on sinun puolustuksesi. (Menee).
PALVELIJA. Roskaväkeä!