KRISTIINA. Tahdot siis sulkea minut luostarikammioon, jotta eläisin
elotonta elämää tietämättömyydessä.
OLAVI (vaikenee).
KRISTIINA. Sinä tahdot että itkisin pois elämäni ja nuoruuteni, että
lukisin noita pitkiä iänikuisia rukouksia, kunnes sieluni uupuisi
uneen. Ei, en tahdo, sillä nyt olen herännyt; minun ympärilläni
taistellaan, kärsitään ja epäillään; olen nähnyt sen, mutta minä
en saa siihen ottaa osaa, en edes katselijana, en edes tietää mitä
se koskee; te olette pitäneet minua eläimellisessä unessa; ettekö
usko että minullakin on sielu, joka ei elä leivästä eikä kuivista
rukouksista, joita olette panneet minun suuhuni; "älkää sitoko
henkiä", sanoit sinä. O, jospa tietäisit mitä se sana vaikutti minuun
-- päivä valkeni, ja hurja kirkuna tuolla kirkossa oli kuin lintujen
aamulaulu...
OLAVI. Kristiina, sinä olet nainen. Sinä et ole syntynyt taisteluun!
KRISTIINA. Mutta suo minun taivaan tähden edes kärsiä, jotta minun ei
ole pakko olla nukuksissa! Katsokaa, Herra herätti minut sittenkin!
Te ette koskaan olisi tohtineet sanoa minulle kuka on Antikristus,
ette ilmaista kuka on Luther, ja kun äitisi peloitti minua sanomalla
että sinä olet Lutherin väkeä, silloin siunasin minä Lutheria. Onko
hän kerettiläinen vai uskovainen, sitä en tiedä, siitä en välitä,
sillä ei Luther eikä paavi eikä Antikristus voi tyydyttää minun
kuolematonta sieluani, ellei minulla ole uskoa ikuiseen Jumalaan.
OLAVI. Kristiina! Tahdotko seurata minua taisteluun, sinä voit tukea
minua, sillä sinä olet ainoa?
KRISTIINA. Nyt voin sinulle avoimesti vastata: _tahdon_, sillä minä
tiedän mitä tahdon ja vetoamatta isääni, sillä minä olen vapaa! Oh,
minä olen vapaa!
OLAVI. Tiedätkö myös mikä sinua odottaa!
KRISTIINA. Minä tunnen sen nyt! Eikä sinun ole tarvis repiä hajalle
mitään petollisia haaveita -- ne ovat poissa; mutta tiedä että
minäkin olen uneksinut ritaria, joka tarjoisi minulle kuningaskunnan
ja joka puhuisi kukista ja lemmestä -- Olavi, minä tahdon olla sinun
puolisosi, tässä on käteni. Sanon sinulle kuitenkin, ettet sinä ollut
minun unelmieni ritari, ja kiitän Jumalaa siitä ettei hän koskaan
tullut, sillä silloin hän olisi myöskin mennyt -- kuin unelma!
OLAVI. Sinä olet oleva minun, Kristiina, ja sinä olet tuleva
onnelliseksi sillä sinä se olit, joka seurasit minua mielessäni, kun
olin ahdistuksessa ja kiusauksessa, ja nyt olet sinä käyvä minun
rinnallani! Sinä olit unelmieni neitsyt, joka istuit tornissa,
ankaran linnanherran vankina, vaan nyt olet minun!