OLAVI. Tehkää minulle se palvelus!
SUNTIO. Jaa jaa, niin niin! Mutta ensin pyydän ilmoittaa maisterille
että messukirjan olen pannut oikealle kädelle, ylöstullessa, ja
sitten olen pannut puikon sille kohtaa, jossa hän voi lopettaa, ja
sitte olen asettanut vesipikarin sen viereen. Nyt ei maisterin pidä
unhoittaa tuntilasin kääntämistä, sillä muuten voi toimitus venyä
liian pitkäksi ja -- --
OLAVI. Elähän siitä huolehdi. Niitä on oleva kyllin, jotka
ilmoittavat millä kohtaa minun on lopetettava!
SUNTIO. Niin, niin, herra nähköön. Pyydän anteeksi. Meillä on nähkääs
täällä tällaiset tavat.
OLAVI. Sanokaapas mitä surullista muminaa tuolta kuluu?
SUNTIO. Se on joku hurskas veli, joka rukoilee jonkun vaivaisen
sielun puolesta. (Menee).
OLAVI. "Vyötä siis kupeesi, nouse, ja saarnaa kansalle kaikki mitä
minä sinua käsken" -- Jumala minua auttakoon! (Polvistuu jakkaralle;
keksii paperin siltä. Lukee.) "Älä nouse saarnastuoliin tänään; sinun
henkeäsi väijytään!" -- Sen on kirjoittanut kiusaaja! (Repii paperin.)
ÄITI (tulee). Sinä kuljet eksyksissä, poikani!
OLAVI. Kenpä tietää.
ÄITI. Minä sen tiedän. Ja äitinäsi ojennan sinulle käteni! Käänny
takaisin tieltäsi.
OLAVI. Mihin tahdot johtaa minut?
ÄITI. Jumalanpelkoon ja hyveeseen.
OLAVI. Jos paavin kansliapäätös on hyve ja jumalanpelko, niin on se
myöhäistä!
ÄITI. En tarkoita yksin oppiasi vaan myös elämääsi?
OLAVI. Tiedän että tähtäät eiliseen seuralaiseeni, vaan olen liian
ylpeä vastaamaan. Se ei myöskään hyödyttäisi.
ÄITI. Oi että minun piti saada tämmöinen palkka niistä uhrauksista,
jotka tein jotta sinä pääsisit maailmalle oppimaan.
OLAVI. Sinun uhrisi ei, Jumalan avulla, ole menevä hukkaan! Sinua,
äiti, on minun kiittäminen tästä päivästä, jolloin vihdoinkin saan
astua esiin ja pystyssä päin puhua totuuden sanoja.
ÄITI. Puhutko sinä totuudesta, sinä, joka olet antautunut valheen
profeetaksi!
OLAVI. Se oli kova sana, äiti!
ÄITI. Ehkä minä ja sukumme ennen minua on elänyt ja kuollut valheessa.
OLAVI. Se ei ollut valhe, mutta siitä on tullut valhe. Kun sinä olit
nuori, äiti, olit sinä oikeassa, kun minä olen vanha, niin, ehkä minä
olen silloin väärässä! Ihminen ei kasva kilpaa ajan kanssa!
ÄITI. En ymmärrä sinua!
OLAVI. Se on minun ainoa, suuri elämänsuruni. Kaikki minkä minä teen
puhtaimmassa tarkoituksessa täytyy sinun silmissäsi olla rikos ja
jumalattomuus!
ÄITI. Olavi! Minä tiedän päätöksesi, ja tiedän sinun eksymyksesi --
sitä en voi horjuttaa, sillä sinä olet oppineempi minua, ja Jumala on
vielä palauttava sinut oikealle tielle, mutta minä pyydän, älä pane
henkeäsi alttiiksi ettet tänään syöksyisi suoraan kadotukseen. Älä
uhittelemalla lyhennä elämääsi!
OLAVI. Mitä tarkoitat! Ei suinkaan minua saarnastuoliin tapeta!
ÄITI. Etkö ole kuullut että piispa Brask neuvottelee paavin kanssa
sen uuden lain voimaan saattamisesta, joka tuomitsee kerettiläiset
polttoroviolle.
OLAVI. Inkvisitsioni!
ÄITI. Niin! se sen lain nimi on!
OLAVI. Jätä minut äiti, minun täytyy tänään saarnata!
ÄITI. Sinä et saa.
OLAVI. Ei mikään voi minua estää!
ÄITI. Olen rukoillut Jumalaa, että hän kääntäisi sinun sydämesi
-- kerron tämän sinulle, vaan sinä et saa siitä mainita -- olin
heikko vanhuuttani ja minun polveni eivät enää kannattaneet minua,
silloin käännyin erään Herramme palvelijan puoleen ja pyysin häntä,
joka seisoi lähempänä Jumalaa, lukemaan messuja sinun sielusi
pelastukseksi. Hän kieltäytyi, sillä sinä olit pannassa. Voi, se on
kauheata! Jumala antakoon anteeksi minun syntini, minä lahjoin hänen
puhtaan omantuntonsa kullalla, perkeleellisellä kullalla, ainoastaan
pelastaakseni sinut.
OLAVI. Mitä kuulen, äiti! Se ei ole mahdollista!
ÄITI (tarttuu Olavin käteen ja taluttaa hänet vasemmalle seinälle).
Kuuletko, kuuletko! Hän rukoilee sinun puolestasi viereisessä
kappelissa!
OLAVI. Se on siis se mumina, jonka kuulin. Kuka hän on?