JOHN (lykkää sillä välillä tuolin ikkunalle vasemmalla. Maria istuutuu.
Ernst avaa ikkunan.)
MARIA (Ernst'iin päin:) Me olemme kuitenni hyvin köyhät, veli. (Hetken
ääneti.) Oi, älkää jättäkö meitä, isä John -- sisar Emilia! -- Jääkää
meidän köyhäin, köyhäin ihmisten tykö!
EMILIA. Älä kutsu itsesi köyhäksi, Maria! Sinulla on puhdas sydän
rinnassasi, se on kultaa ja kalliita kiviä etevämpi.
ERNST. Ole rauhallinen sisar; jolla semmoisia ystäviä maailmassa on kun
meillä -- (ojentaa kätensä Emilialle ja Johnille:) hän voi lohdutetulla
mielellä katsoa tulevaisuuteen. Kyllä sinulla on oikein: me olemme
köyhät. Mutt' älä epäile, ahkeroitsemiseni pitää, täytyy onnistuman.
JOHN. Ennen kaikkia, ajatelkaa tulevaa hetkeä! Tuo nuorukainen kokee
kaikkia kostaakseen. Minä tunnen senlaiset luonneet. Koska he ovat
luonneitta, niin pyytävät loistaa luonneilla.
MARIA. Ja kuinka sait tietää, mitä täällä huoneessasi tapahtui, Ernst?
ERNST. Minun tulee kiittää siitä isämme John.
JOHN. Eräs ystäväni oli sattumalta läsnä kun tämä konnan tuuma ja kirje
pantiin kokoon. Hän etsiskeli minua heti, mutt'ei löytänyt, koska olin
luonanne, lapset. Kun tulin kotiin, odotti hän minua, ja minä
tavatakseni vielä Ernstiä, menin paikalla rautatielle, jolla minä, niin
kuin aavistin, häntä tapasin.
MARIA. Kiitos, tuhannen kiitos -- isä John!
JOHN. Älä nouse ylös, tyttöseni. -- Mutta mikä on nyt tehtävä?
ERNST. Sinun pitää paikalla menemän isällesi, Emilia.
EMILIA (Hyysähtäen:) Oi Jumalaa! Isälleni! En! en! -- Ja kuitenni. --
Mintähden en? -- Enkö ole tahtonut hyvää? Löytyykö sitte nuhde, joka
voisi minua kohdata? Pitääkö minun näkemän yhden ihmisen kunnian
menetettävän -- kunnia, joka on enempi kun elämä -- poistamattani
kohtaus, jonka minä voin poistaa? Oi, anna heidän tulla, jotka minua
syyttävät ja kiroovat, minä löydän voimaa ja rohkeutta heitä vastaan
astuakseni! -- Nyt elä hyvin, sisar, ja rauhoitu. Jää hyvin, Ernst,
toistemme jälleen näkemiseksi! -- Eläkää hyvin, jalo mies, en toivo
teitä viimeistä kertaa tänään nähneeni.
JOHN. Ja te aivotte mennä yksinänne tämän tien? Se on myöhään,
mamsellini.
EMILIA. Miks'en? Minä ottaisin vastaan vaan yhden saattamisen, se on
sulhaseni. Mutta Ernstin täytyy olla Marian luona, sentähden menen
yksinäni.
ERNST. Jääkää Marian luokse, isä John.
EMILIA. Jaa, seuraa minua, Ernst! Kaikki, mitä minä olen tehnyt, olen
maailmalle julkisesti ja rehellisesti näyttävä, eivät koskaan ole
tekoni peljänneet ihmisten silmiä. Käsivarrellasi on maailma minua
löytävä!
ERNST. Ja ei minkään maan voima ryöstä sinua sivultani. Kohta olemme
taas takaisin! Isä John, varjelkaa sillä aikaa sisartani ja taloani!
(Aikoo Emilian kanssa mennä.)
6:s Kohtaus.
Entiset. Mahlow. Poliisi-kommissarius.
(Astuvat samassa hetkessä heitä vastaan.)
MAHLOW. Seisokaat! Älkää paikalta!
POLIISI-KOMMISSARIUS (Enrstille:) Kuninkaan nimeen otan teidät kiinni!
ERNST. Minut! |
| Yht'aikaa.
EMILIA. Hänet! |