JOHN. Lapseni! -- Oi tämä ainoa sana kostaa koko kadotetun elämän. --
Nähkää, vaikka olen rikkaan miehen poika, olen tuntenut vaan yhden
ainoan nautinnon: se oli työ. -- Äitini, joka minua palavasti ja
sydämmellisesti rakasti, kuoli ja jätti minua isälleni lapsena tuskin
viiden vuoden vanhana. -- Oi, kuvansa tulee ijästi muistossani elämään!
-- Puolen vuoden mentyä nai isäni taas. Uusi äitini, joka oli vanhaa
aatelissukua, oli ylpeä, turhamainen, teeskentelevä nainen. Hän vihasi
minua -- sillä olin ruma lapsi -- ja minulla oli punainen tukka. Joka
päivä täytyi minun kärsiä kovimpia rangaistuksia, jaa rääkkämisiä. Kuin
hän nyt synnytti isälleni lapsen, olin minä täydellisesti oas hänen
silmässään, sillä minä jakaisin kerrankin isäni omaisuutta hänen
lapsensa kanssa. -- Yhtenä päivänä vihan kuohuhtaessa ylös, poleksi hän
minua jalallaan -- minä seisoin aivan rappuisien vieressä, lankesin
niistä alas -- ja tulin raaja-rikkoiseksi. -- Neljäntoista vuoden
vanhana jätin isällisen talon ja en koskaan ole nähnyt jälleen ketäkään
vanhemmistani. Kansan ylenkatsomana ja pilkkamana olen kulkenut elämän
läpi, kunnes suru ja mielipaha ovat pääni valkoilleet -- kunnes vanhuus
ja alinomainen ajatteleminen ovat uurtaneet otsani. -- 63 vuoden
vanhana, en ole, äitini kuoltua, sydäntä löytänyt, joka olisi minulle
tykyttänyt. --
MARIA. Raukka, raukka isä John!
JOHN. Niin, lapseni, mikä on rikkaus rakkaudetta? -- Kerjäläisen
kaltainen on hän, jolle ei sydäntä maan päällä tykytä. Sentähden
antakaa minulle rakkautenne niiksi muutamiksi vuosiksi, jotka minulla
ovat elääkseni, olkaa ja jääkää lapseni, jos köyhänkin miehen lapset.
ERNST. Olemme, isäni! Te olette hädässä jaanneet meidän kanssa, teillä
on sydän, joka tuntee surumme, mielikarvauksemme. -- Mutta minua
huolettaa, että teidän nyt juuri itse kenties täytyy kärsiä puutetta --
ja kuitenni ei ole vallassani, teille jonkun osan velastani maksaa.
JOHN. Älä toki poikani. En vielä ole puutetta nähnyt, ja Jumalan avulla
en joudu siihenkään. Mutta kuinka on, eikö sinulla vielä ole työtä?
(nousee ylös.)
ERNST. Mihin vaan tulen, ajetaan minua pois.
JOHN (Syrjään:) He ovat repineet hänen rehellisen nimen ja heitelleet
heidän sappensa tahraamat palat kaikkiin tuulihin. Oi, pahaa maailmaa!
(Äänessä:) Luota Jumalaan, poikani, hän on sinulle lähin, hädän ollessa
suurimpana. -- Ja nyt eläkää hyvin, -- tahtoin vaan teille sanoa, minun
muutamia päiviä sitte asuvan Mariantorilla N:o 9 toisessa kerrassa,
kysykää vaan herraa Farren. -- Hyv' yötä, Maria -- no, elä itke, päähyt
korkeasti ilmaan, ennenkuin aamu tulee, voipi muuttua. -- Huomenna
varhain, eikö totta, tulet veljesi Ernstin kanssa minua katsomaan.