KALLE (Vältellen.) Hän kai se oli. — Hei, Joonas ja konstaapeli,
tulkaahan nyt.
JOONAS (Istuutuu Santerin viereen.) Oliko orava, vai mikä otus?
KALLE. Niin oli, orava oli.
JOONAS (Nauraa.) No enkö arvannut.
KALLE (Hieman harmissaan.) No kyllä se poika olisi poksauttanut, vaikka
itse pelsepuupi olisi siinä aidalla kekkuloinut. (Kaataa pikareihin
viinaa.) No niin, tehkääpä hyvin nyt.
NIMISMIES. Kiitos, kiitos. Mutta mistä se herra Maljanen on näin sodan
aikana tämmöistä kehveltänyt?
KALLE. No no, älkää olko millännekään, herra nimismies. Tämä on kaikki
omasta varastosta. Mutta kun ei kerran yhtään saa muille myydä, niin
täytyy itse koettaa kiskoa nahkaansa sen kuin ennättää. (Toiset
nauravat.) Niin, niin. No, Vihto, lähemmäksi! — Niin, semmoista se sota
on.
VIHTO (Siirtyy nauraa höröttäen sängyn reunalta pöydän luo.) Niin,
semmoista se on. Mutta, tuota, mitä sinne sotaan nyt muuten kuuluu?
NIMISMIES (Jannelle.) Niin! Sattuiko Riuska illalla poikkeamaan
postissa?