KALLE. Kyllä minä maksan kun sopii — — sst! (Avaa korinsa ja asettelee
pikareita pöydälle. JOONAS ISOMAA, NIMISMIES, JANNE RIUSKA ja VIHTO
tulevat. Muilla paitsi Vihtolla on pyssyt, nimismies taluttaa koiraa,
Janne ja Vihto kantavat tavaroita.)
JOONAS (Miinalle, Siinalle ja Maijulle.) Huomenta. (Vihtolle ja
Jannelle.) Laskekaa siihen vaan. (Kallelle.) Joko sinä nyt eväitä
kaivat?
KALLE Jo. (Lähentelevälle Siinalle.) Onko emännällä pannu kuumana?
SIINA. On toki.
KALLE. Kas, hitto soikoon! Onpa sillä Vihtolla pulska emäntä.
VIHTO (Nauraa höhöttää.) Pulskako?! (Näyttää Miinaa.) Tuo se minun on.
(MIINA katsahtaa myrkyllisesti Viiltoon.)
KALLE. Ai! Se on toinen juttu.
SIINA (Imelästi.) Niin. Minä olen vain semmoinen itsellisen leski.
(Siirtelee kuppeja edestakaisin.) Mutta olen minä sentään maailmatakin
nähnyt.
KALLE. Ohoh, vai leski. Ollaankin siis onnettomuustovereita. (Iskee
Siinalle silmää.)
MIINA (Kaataa kahvia.) Istumaan!
KALLE. Niin. Olkaa hyvät. Herra nimismies, tässä olisi paikka.
NIMISMIES. Kiitos, kiitos, kyllä minä paikan löydän. (Istuutuu pöytään
Santeria vastapäätä.) Tämä maisteriko se täällä äsken ampua rojautti?