VIHTO (Röhöttäen.) Täällä sitä elää, tuota, noin juuri niinkuin
pussissa. Ei tiedä yhtään mitään mistään.
JANNE. Tässä olisi nimismiehen posti.
NIMISMIES. Kiitos, kiitos.
KALLE. Mutta, hyvät vieraat, kahvi jäähtyy. Terveydeksenne! (Juovat.
MIINA nykäisee ohimennessään varoittavasti Vihtoa.)
JANNE (Kopeloiden vielä laukkuaan.) Sitten täällä olisi Suonperän
Sinallekin kirje.
SIINA. Minulleko? No vie ja viipota!
JANNE. Pistin senkin mukaan, kun kerran tulin tännepäin. (Antaa
kirjeen.)
KALLE. Mitä? Oikein Ameriikasta?
SIINA. Voi sun seitsemän ihmettä! Se on varmaankin Jussi-veikalta.
(Repii kirjeen auki ja vetäytyy uunin viereen lukemaan.)
MIINA. Ähä, jopa viimeinkin. (Askartelee Siinan läheisyydessä, silloin
tällöin keskustellen hiljaa tämän kanssa kirjeen johdosta.)
JOONAS. No kas, vielähän se Suonpään Jussikin sitten on hengissä
pysynyt.
JANNE. Mikäpä pahan on pysyessä. — No, herra nimismies, vieläkö paukkuu?