VIHTO. Niin sittenkö? Hm. Piru ties miten siinä sitten olisi pärjätty,
ellei, tuota, Miina olisi sattumalta ravistanut hereille.
MIINA. No etkö sinä syötävä jo saa sitä toistakin punttia koipeesi! Vai
tulenko minä kiskaisemaan?
VIHTO. No, no, kyllähän tässä nyt omin voiminkin, tuota, kyllähän tässä
vielä... (Jatkaa pukeutumistaan.)
MIINA. Kyllä! Nukkunetko edes omin voimisi, paholaisen auttamatta.
VIHTO. Älä nyt taas papata...
MIINA. Suu kiinni!
VIHTO. Höh. Suutari sinun kanssasi viitsii naimisissa olla, kun sinä,
tuota, aina motkotat kuin muninut kana.
MIINA. Suu kiinni, sanon minä!
VIHTO. No niin se on! Eroaa ne paremmatkin miehet akoistaan, tuota,
jotta tärisee. Pitäisikö tässä sitten huonomman...
MIINA (Lähestyy Vihtoa ja ravistaa luutaa.) Voi sinä riivattu
suupaltti...
SIINA (Tulee MAIJUN kanssa ulkoa.) Hyvää huomenta.
MIINA. Huomenta. Joko te nyt tulette?
SIINA. Taitaa kyllä olla vähän aikaista, koska Vihtokin näyttää vasta
nousseen. Mutta johan ne herratkin näkyvät tuolla järvellä tulevan.
MIINA. Pyhä isä sentään, tulevatko ne jo?
SIINA. Tulevat. Ja oikein kahdella veneellä.
MIINA (Vihtolle.) Laittaudutte nyt äkkiä rantaan vastaan. Voi olla
kantamistakin... Noh!
VIHTO. Kyllä, kyllä. Kyllä minä juoksen. (Menee ovelle, mutta palaa
sieltä lieden luo piippuaan sytyttämään, jonka tehtyään menee.)
SIINA (Irroittaessaan huivia päästään, makeasti.) Kotonahan se vielä
Urhokin on.
URHO. Lähtöäpä tässä juuri tehdään.
SIINA. Sanoinkinhan minä jo Maijulle jotta kotona se on. Maiju näet
pelkäsi, ettei sinua enää tapaisikaan.
URHO. Onko Maijulla asiaa?
SIINA. Tuskinpa sillä erityistä. Kas, kas, kas, kun tyttö punastelee.
(Oven suussa seisova MAIJU pillahtaa itkemään.) Mitä! Joko se nyt taas
rupeaa vetistelemään? Suuri tyttö, rippikoulun käynyt ja kaikki, häpeä!
MIINA (Maijulle.) Älä siinä joutavia tillittele. Ota tuosta ämpäri ja
mene hakemaan vettä. Minä kun en mitenkään kerkiä ja lähde on kaukana.
(MAIJU menee.)
SIINA. Se raukka on niin ujo nuorten miesten seurassa, varsinkin
Urhon. Ja ihmekös tuo!
MIINA. Jauhaisitko sinä, Siina, kahvit sillä aikaa kuin minä laitan
nämä kupit kuntoon.
SIINA. No herranen aika. Komenna sinä vaan, kyllä minä leiskun.
MIINA (Asetellen kuppeja.) Saa nähdä, riittääkö nämä kupit. Et suinkaan
sinä Sattunut lukemaan, montako henkeä niissä veneissä oli?
SIINA (Ryhtyy jauhamaan.) Annahan olla. Nimismiehen veneessä oli kaksi,
konstaapeli Riuska kai toisena. Sitten oli Isomaan veneessä kaksi
miestä, joita minä en kuolemaksenikaan tuntenut.
MIINA. No, ne oli kai niitä Helsingin herroja.
SIINA. Aa! Vai niitä. On se sentään jotakin, kun taas saa olla hienossa
selskaapissa.
MIINA. No mitäpähän nuo sitten! Joku oluttrokari poikineen — mokomakin
selskaappi!
SIINA. Älä sano! Helsingissä ovat kaikki sivistyneitä. Olin minä hullu,
kun en minä jäänyt iäkseni Helsinkiin palvelemaan.
MIINA. No neljä miestäkö niitä vain tuleekin. Entä Isomaa?