HILDE. Tällaisena olen nähnyt hänet kaikki nämä kymmenen vuotta. Kuinka
varmana hän seisoo! Hirveän jännittävää, toden totta. Katsokaa häntä!
Nyt ripustaa hän seppeleen viiriin!
RAGNAR. Tämä on kuin katselisin jotakin aivan mahdotonta.
HILDE. Niin, _mahdottoman_ hän nyt juuri tekee! (Jälleen
määrittelemätön ilme silmissään.) Voitteko Te nähdä erään toisen hänen
luonaan tuolla ylhäällä?
RAGNAR. Ei siellä muita ole.
HILDE. On eräs, jonka kanssa hän väittelee.
RAGNAR. Te erehdytte.
HILDE. Ettekö kuule laulua ilmoista?
RAGNAR. Tuuli mahtoi suhahtaa puiden latvoissa.
HILDE. _Minä_ kuulen laulun. Valtavan laulun! (Huutaa hillittömästi,
ilosta hurjana.) Katsokaa nyt! Nyt hän heiluttaa hattuaan! Hän
tervehtii tänne alas! Oh, tervehtikää hänelle takaisin. Sillä nyt, nyt
se on täytetty! (Tempaisee valkean saalin tohtorilta, huiskuttaa sitä
ja huutaa ylöspäin.) Eläköön rakentaja Solness!
TOHTORI HERDAL. Seis! Lakatkaa! Jumalan tähden --!
(Kuistilla olevat naiset huiskuttavat nenäliinojaan ja kadulla
olijat yhtyvät eläköön-huutoon. Sitten vaikenevat kaikki yhtäkkiä,
ja kansa puhkeaa kauhun huutoon. Nähdään epäselvästi, miten
ihmisruumis lankkujen ja puunkappaleiden seassa syöksyy alas
puitten väliin.)
ROUVA SOLNESS ja naiset (yhtaikaa). Hän putoaa! Putoaa!
(_Rouva Solness_ hoippuu ja horjahtaa pyörtyneenä selin naisten
syliin, jotka rientävät häntä tukemaan, keskellä yleistä
sekaantumista ja huutoa. Ihmistungos ryntää kadulta puistoon,
murtaen aidan. _Tohtori Herdal_ juoksee myöskin alas. Vähään
aikaan ei kuulu sanaa.)
HILDE (tuijottaa yhä ylöspäin ja lausuu kuin kivettyneenä). _Minun_
rakentajani.
RAGNAR (nojautuu vavisten kaiteeseen). Hän on varmaan murskana.
Hengettä heti paikalla.
ERÄS NAISISTA (sillaikaa kuin rouva Solness kannetaan sisään). Juoskaa
tohtorin luo --