HILDE. Niin, sanokaa hänelle se, sanokaa!
SOLNESS. Sanon. Ja sitten vielä sanon hänelle: nyt minä menen alas ja
suljen hänet syliini ja suutelen häntä --
HILDE. -- monta kertaa! Sanokaa niin!
SOLNESS. -- monta, monta kertaa, sanon.
HILDE. Ja sitten --?
SOLNESS. Sitten heilutan hattuani -- ja laskeudun maahan -- ja teen
niinkuin hänelle sanoin.
HILDE (ojentaen kättään). Nyt näen Teidät taas samana kuin silloin, kun
ilmoissa lauloi!
SOLNESS (katselee _Hildeen_ vaipunein päin). Kuinka Te olette tullut
sellaiseksi, mikä olette, Hilde?
HILDE. Kuinka Te olette tehnyt minut sellaiseksi, mikä olen?
SOLNESS (lyhyesti ja lujasti). Prinsessa saa linnansa.
HILDE (riemun vallassa, taputtaa käsiään). Oi rakentaja --! Ihanan,
ihanan linnani! Meidän ilmalinnamme.
SOLNESS. Ja perustus alla.
(Kadulle on kokoontunut _joukko ihmisiä_, joita näkyy ainoastaan
epäselvästi puiden välitse. Puhallussoittimen ääniä kuuluu
kaukaa uuden rakennuksen takaa.)
(_Rouva Solness_, puuhka kaulassa; _tohtori Herdal_, rouva
Solnessin valkea saali käsivarrellaan, ja _eräitä naisia_
tulee ulos kuistille _Ragnar Brovik_ nousee samassa ylös
portaita puistosta.)
ROUVA SOLNESS (_Ragnarille_). Tuleeko tänne musiikkiakin?
RAGNAR. Tulee. Se on rakennustyöläisten yhdistys. (_Solnessille_.)
Esimies pyysi sanomaan, että hän on nyt valmis viemään seppeleen ylös
torniin.
SOLNESS (ottaa hattunsa). Hyvä. Minä menen itse sinne alas.
ROUVA SOLNESS (ylen huolissaan). Mitä sinä siellä, Halvard?
SOLNESS (lyhyesti). Minun täytyy olla miesten luona.
ROUVA SOLNESS. Niin, mutta vain maassa.
SOLNESS. Sehän on tapani. Nimittäin arkipäivin. (Menee alas portaita ja
puutarhan läpi taustalle.)
ROUVA SOLNESS (huutaa hänelle kaiteen äärestä). Mutta sano toki sille,
joka nousee sinne ylös, että hän on varovainen! Lupaa se minulle,
Halvard!
TOHTORI HERDAL (rouva _Solnessille_). Näitte nyt, että olin oikeassa!
Hän ei ajattele enää sitä hullutusta.
ROUVA SOLNESS. Oi kuinka se helpoitti! Kaksi kertaa meillä on pudonnut
mies telineiltä alas. Ja molemmat kuolivat heti paikalla. (Kääntyy
_Hilden_ puoleen.) Hartaat kiitokset, neiti Wangel, että Te pidätitte
häntä kiinni niin hyvin. _Minä_ en olisi saanut häntä taipumaan.
TOHTORI HERDAL (veitikkamaisesti). Niin, niin, neiti Wangel, Te osaatte
kyllä pidellä, kun vain tahdotte.
(_Rouva Solness_ ja _tohtori Herdal_ menevät naisten luo, jotka
seisovat lähellä portaita ja katsovat puistoon päin. _Hilde_
seisoo kaiteen ääressä etualalla. _Ragnar_ tulee Hilden luokse.)
RAGNAR (tukahuttaen nauruaan, melkein hiljaisella äänellä). Neiti, --
näettekö nuo nuoret tuolla alhaalla kadulla?
HILDE. Näen.
RAGNAR. Ne ovat tovereitani, tahtovat katsella mestaria.
HILDE. Mitä ne _hänessä_ tahtovat katsella?
RAGNAR. Katsella, kun hän _ei_ uskalla nousta omaan rakennukseensa.
HILDE. Ohoh, _sitäkö_ he tahtovat, poikaset!
RAGNAR (vihamielisesti ja pilkallisesti). _Hän_ on pitänyt meitä niin
kauan alhaalla. Nyt me tahdomme nähdä, että _hän_ vuorostaan saa
kauniisti pysyä alhaalla.
HILDE. Sitä Te ette saa nähdä. Ette tällä kertaa.
RAGNAR (hymyillen). Niinkö? Missäs me sitten hänet saamme nähdä?
HILDE. Korkealla, -- ylhäällä viirin vieressä Te hänet saatte nähdä!
RAGNAR (naurahtaen). Hänet! Kyllä kai!
HILDE. Hän tahtoo mennä huippuun. Ja siis Te saatte hänet siellä
nähdäkin.
RAGNAR. Niin, kyllä hän _tahtoo_! Sen minä hyvin uskon. Mutta hän ei
_voi_! Hänen silmissään alkaa mustua jo kauan ennenkuin hän pääsee
puolitiehen. Hän saa ryömiä nelinkontin takaisin alas.
TOHTORI HERDAL (osoittaa ulospäin). Katsokaa! Tuolla nousee jo esimies
tikapuita ylös.
ROUVA SOLNESS. Ja hänellä on kai se seppelekin. Oi, kun hän vain olisi
varovainen!
RAGNAR (tuijottaa ulos uskomatta silmiään ja huudahtaa). Mutta sehän
on --!
HILDE (purkautuvalla riemulla). Se on mestari itse!
ROUVA SOLNESS (huutaa kauhuissaan). Niin, se on Halvard! Oh, hyvä
Jumala --! Halvard! Halvard!
TOHTORI HERDAL. Hyst! Älkää huutako hänelle!
ROUVA SOLNESS (melkein tajultaan mennen). Minä tahdon hänen luokseen!
Saada hänet takaisin alas?
TOHTORI HERDAL (hillitsee rouva Solnessia). Älkää liikkuko kukaan! Ei
ääntä!
HILDE (liikkumatta, seuraa silmillään _Solnessin_ nousua). Hän nousee,
nousee. Yhä ylemmäksi. Ylemmäksi! Katsokaa nyt! Katsokaa!
RAGNAR (melkein tajuttomana). Nyt hänen täytyy tulla takaisin. Siinä ei
muu auta.
HILDE. Hän nousee, nousee. Pian hän on huipussa.
ROUVA SOLNESS. Minä kuolen pelosta, minä en voi tätä katsella!
TOHTORI HERDAL. Älkää siis katsoko häneen.
HILDE. Tuolla hän seisoo korkeimmilla telineillä! Aivan huipussa!
TOHTORI HERDAL. Kukaan ei saa liikahtaa! Kuuletteko!
HILDE (riemuiten hiljaisen syvästi). Viimeinkin! Viimein! Nyt näen
hänet jälleen suurena ja vapaana!