SOLNESS. Niin, kumpaakin lajia. Oh, ei, minä sain kyllä huomata, ettei
hän ollut minuun tyytyväinen. (Salaperäisesti.) Katsokaas, siinä oli
oikeastaan syy, että hän antoi palaa sen vanhan talon.
HILDE. Niinkö?
SOLNESS. Niin, ettekö tätä ymmärrä? Hän tahtoi toimittaa minulle
tilaisuuden, jossa tulisin alallani täydellisesti mestariksi --
rakentaisin vielä maineikkaampia kirkkoja hänelle. Ensin minä en
ymmärtänyt, mihin hän pyrki. Mutta yhtäkkiä se selvisi minulle.
HILDE. Milloin se tapahtui?
SOLNESS. Se tapahtui siihen aikaan, jolloin minä rakensin sen
Lysangerin kirkon tornin.
HILDE. Sen minä jo aavistin.
SOLNESS. Sillä, katsokaas, Hilde, siellä ylämaassa, vieraassa paikassa,
_siellä_ minä saatoin antautua mietiskelemään ja aprikoimaan itsekseni.
Siellä näin minä selvästi, miksi hän oli ottanut minun pikkulapseni
minulta. Siksi, että minulla ei olisi mitään _muuta_, mihin voisin
kiintyä, ei mitään sellaista kuin rakkaus ja onni, ymmärrättehän. Minun
piti olla ainoastaan rakentaja. Ja sitten minun piti kaiken ikäni
rakentaa vain hänelle. (Nauraa.) Mutta _siitä_ nyt ei tullut _mitään_!
HILDE. Mitä Te sitten silloin teitte?