Kauniisti sisustettu, pieni sali _rakennusmestari Solnessin
talossa_. Taustalla lasiovi, joka vie verannalle ja puutarhaan.
Oikeanpuolimmainen takanurkka on taitettu niin, että se aukeaa
ulkonemaksi, jossa on suuri ikkuna; tähän ulkonemaan on asetettu
kukkia. Samanlainen taitettu kulmaus on vasemmalla takanurkassa; siinä
pieni tapettiovi. Kummallakin sivuseinämällä tavallinen ovi. Etualalla
oikealla suuri kuvastin, siihen kuuluvine pöytineen. Kukkia ja kasveja
runsaasti kaikkialla. Etualalla vasemmalla sohva, pöytä ja tuoleja.
Kauempana taemmalla kirjakaappi. Keskellä permantoa, ulkoneman aukon
edessä, pieni pöytä ja pari tuolia. On aivan aamupuoli päivää.
(_Rakennusmestari Solness_ istuu pienemmän pöydän ääressä, edessään
avattuna Ragnar Brovikin piirustussalkku. Hän selailee piirustuksia ja
katselee tarkoin eräitä niistä. _Rouva Solness_ kiertelee äänettömin
askelin huoneessa, pikku vesikannu kädessä, vaalien kukkia. Hän on
mustassa puvussa niinkuin edellisessäkin näytöksessä. Hänen hattunsa,
päällysvaippansa ja päivänvarjonsa ovat tuolilla kuvastimen luona.
_Solness_ katsoo hänen huomaamattansa pari kertaa tarkastavasti häneen.
Kumpikaan heistä ei puhu mitään.)
(_Kaija Fosli_ tulee hiljaa sisään vasemmalla olevasta ovesta.)
SOLNESS (kääntää päätänsä ja virkahtaa välinpitämättömästi). Noo, tekö
se olette?
KAIJA. Minä tahdoin ainoastaan ilmoittaa, että olen tullut.
SOLNESS. Hyvä, hyvä. Eikö Ragnarkin ole siellä?
KAIJA. Ei vielä. Hänen täytyi jäädä hiukan odottamaan lääkäriä. Mutta
sitten aikoi hän tulla tiedustamaan --
SOLNESS. Kuinka vanhus voi tänään?
KAIJA. Huonosti. Hän pyysi anteeksi, että hänen täytyi jäädä täksi
päiväksi kotiin pois työstä.
SOLNESS. Turhia. Olkoon rauhassa. Mutta menkäähän nyt työhönne.
KAIJA. Menen. (Pysähtyy ovelle.) Tahtoisitteko te jutella Ragnarin
kanssa, kun hän tulee?
SOLNESS. En, -- minulla ei ole mitään erikoista.
(_Kaija_ menee takaisin ulos vasemmalle. _Solness_ istuu
yhä paikallaan ja selailee piirustuksia.)
ROUVA SOLNESS (seisten kukkien luona). Saas nähdä, eikö hänkin vielä
kuole.
SOLNESS (katsahtaa vaimoonsa). Hänkin vielä? Kukas muu sitten?
ROUVA SOLNESS (vastaamatta). Niin; vanha Brovik -- kyllä hän nyt kai
kuolee, Halvard. Saathan nähdä.
SOLNESS. Rakas Aline, etköhän menisi ulos hiukan kävelemään?
ROUVA SOLNESS. Niin, pitäisihän sitä mennä. (Jää yhä paikalleen
hoitelemaan kukkia.)
SOLNESS (katsellen kumarassa piirustuksia). Nukkuuko hän vielä?
ROUVA SOLNESS (katsoen mieheensä). Neiti Wangeliako sinä siinä
ajattelet?
SOLNESS (välinpitämättömästi). Satuin vaan hänet muistamaan.
ROUVA SOLNESS. Neiti Wangel on ollut ylhäällä jo kauan.
SOLNESS. Vai niin, onko?
ROUVA SOLNESS. Kun minä kävin siellä, istui hän korjailemassa
vaatteitaan. (Menee kuvastimen eteen ja asettaa hitaasti hattua
päähänsä.)
SOLNESS (lyhyen vaitiolon jälkeen). Sittenkin me tarvittiin siis
lastenkamaria, Aline.
ROUVA SOLNESS. Niin, tarvittiinhan.
SOLNESS. Ja minun mielestäni on parempi näin kuin että ne ovat aivan
tyhjinä.
ROUVA SOLNESS. Tämä tyhjyys, se on suorastaan kauheaa. Siinä olet
oikeassa.
SOLNESS (sulkee piirustussalkun, nousee ylös ja menee lähemmäksi
vaimoaan). Saathan nähdä, Aline, tämän jälkeen tulee meille varmaan
parempi. Paljon kodikkaampaa. Helpompi elää. -- Varsinkin sinulle.
ROUVA SOLNESS (katsoo mieheensä). Tämän jälkeen?