SOLNESS. Minä! Vetäytymään Teidän poikanne edestä!
BROVIK. Vetäytymään sopimuksesta, he tarkoittivat.
SOLNESS. Oh, sehän on sama asia. (Naurahtaen katkerasti.) Vai niin
siis! Halvard Solness, -- hänen on nyt alettava peräytyä syrjään.
Annettava paikka niille, jotka ovat nuorempia. Kaikkein nuorimmillekin
ehkä. Ei kuin anna paikka! Tie auki! Auki!
BROVIK. Herra Jumala, on kai täällä nyt tilaa useammallekin, ei
ainoastaan yhdelle --
SOLNESS. Oh, ei täällä sitä nyt _niinkään_ avaralta ole. No, _oli_
miten _oli_. Mutta minä en peräydy koskaan! En väisty kenenkään edestä!
En vapaasta tahdostani. En sinä ilmoisna ikänä!
BROVIK (nousee vaivaloisesti paikaltaan). Täytyykö minun siis lähteä
elämästä saamatta sitä varmuutta? Ilman iloa? Ilman luottamusta ja
uskoa Ragnariin? Näkemättä ainoaakaan hänen työtään? Täytyykö minun
tehdä se?
SOLNESS (kääntyy melkein syrjittäin ja mutisee). Hm, -- älkää enää
kyselkö.
BROVIK. Kysyn, vastatkaa minulle _tähän_. Täytyykö minun lähteä niin
köyhänä elämästä?
SOLNESS (näyttää taistelevan itsensä kanssa; viimein sanoo hän
matalalla, mutta lujalla äänellä). Te saatte lähteä elämästä semmoisena
kuin itse voitte ja parhaaksi näette.
BROVIK. Olkoon sitten niin.
(Kulkee poikki huoneen)
SOLNESS (menee _Brovikin_ perästä puolittain epätoivossa). Niin, sillä
minä en _voi_ muuta, ymmärrättekö! Minä olen nyt kerran se, mikä olen!
Ja en kai minä voi itseäni uudestaan luoda.
BROVIK. Ei, -- ette tiettävästi voi. (Horjuu ja pysähtyy sohvapöydän
ääreen.) Saanko minä tästä juoda lasin vettä.
SOLNESS. Olkaa hyvä.
(Kaataa vettä lasiin, jonka ojentaa _Brovikille_.)
BROVIK. Kiitoksia.
(Juo ja asettaa lasin eteensä pöydälle.)
SOLNESS (menee ja avaa piirustushuoneen oven). Ragnar, -- saatte tulla
ja viedä isänne kotiin.
(_Ragnar_ nousee nopeasti. Hän ja _Kaija_ tulevat Solnessin
työhuoneeseen.)
RAGNAR. Miten teidän nyt on, isä?
BROVIK. Tue minua, niin menemme.
RAGNAR. Kyllä, isä. Ota vaippa päällesi sinäkin, Kaija.
SOLNESS. Neiti Fosli saa jäädä hiukan tänne. Ainoastaan
silmänräpäykseksi. On eräs kirje, joka täytyy kirjoittaa.
BROVIK (katsoo _Solnessiin_). Hyvää yötä. Nukkukaa hyvin -- jos voitte.
SOLNESS. Hyvää yötä.
(_Brovik_ ja _Ragnar_ poistuvat eteisovesta. _Kaija_ menee
pulpetin ääreen. _Solness_ seisoo pää kumarassa oikealla puolella,
nojatuolin luona.)
KAIJA (epävarmasti). _Oliko_ Teillä mikä kirje --?
SOLNESS (lyhyesti). Ei, ei tietenkään. (Katsoo tuikeasti neiti
_Fosliin_.) Kaija!
KAIJA (tuskissaan, hiljaa). Niin?
SOLNESS (osoittaa käskevästi eteensä permantoon). Tulkaa tänne! Heti!
KAIJA (vitkastellen). Kyllä.
SOLNESS (samaan tapaan kuin äsken). Lähemmäksi!
KAIJA (tottelee). Mitä Te minusta tahdotte?
SOLNESS (katselee hetken neiti _Fosliin_). Teitäkö minun on kiittäminen
tästä jutusta?
KAIJA. Ei, ei, älkää luulko sitä.
SOLNESS. Mutta naimisiin -- sitähän Te nyt tahdotte.
KAIJA (hiljaa). Ragnar ja minä olemme olleet kihloissa neljä, viisi
vuotta, joten --
SOLNESS. Joten siis mielestänne siitä pitäisi tulla loppu. Eikö niin?
KAIJA. Ragnar ja eno sanovat, että minun _täytyy_. Niin että onhan
minun taipuminen.
SOLNESS (lempeämmin). Kaija, ettekö Te pohjaltanne pidäkin hiukan
Ragnarista?
KAIJA. Minä pidin Ragnarista hyvin paljon kerran. -- Ennenkuin tulin
tänne Teille.
SOLNESS. Mutta ette nyt enää? Ette yhtään?
KAIJA (intohimoisesti, panee kätensä ristiin ja ojentaa niitä
_Solnessia_ kohti). Oh, tehän tiedätte, että minä pidän nyt vain
yhdestä ainoasta koko maailmassa! En tule koskaan kenestäkään
toisesta pitämään!
SOLNESS. Hm, niin Te sanotte. Ja kuitenkin Te lähdette minun luotani.
Jätätte minut tänne yksin, keskelle kaikkea.
KAIJA. Mutta enkö sitten saisi jäädä luoksenne, vaikkakin Ragnar --?
SOLNESS (kieltävästi). Ei, ei, se ei käy päinsä. Jos Ragnar menee
tiehensä ja ryhtyy töihin omin päin, niin hän tietysti tarvitsee itse
teidät.
KAIJA (vääntelee käsiään). Voi, minä en ymmärrä, miten minä _saatan_
erota Teistä. Se on suorastaan mahdotonta, mahdotonta, tunnen!
SOLNESS. No, pitäkää sitten huoli, että Ragnar heittää nämä typeryydet
päästään. Menkää naimisiin hänen kanssaan, miten paljon tahdotte --.
(Muuttaa puheensa sävyä.) Niin, niin, tarkoitan, -- saakaa hänet
pysymään täällä, hyvässä paikassaan luonani. Sillä sitenhän minä saan
pitää _Teidätkin_, rakas Kaija.
KAIJA. Oi, kuinka ihanaa olisi, jos se voisi käydä päinsä!
SOLNESS (sulkee hänen päänsä käsiinsä ja kuiskaa). Sillä minä en voi
olla ilman Teitä, käsitättekö. Minun täytyy saada pitää Teidät
lähelläni, jok'ainoa päivä.
KAIJA (hermostuneesti, hurmauksissaan). Oi Jumala! Jumala!
SOLNESS (suutelee neiti _Foslin_ tukkaa). Kaija. -- Kaija!
KAIJA (vaipuu _Solnessin_ eteen maahan). Voi kuinka kiltti Te olette
minulle. Kuinka sanomattoman kiltti!
SOLNESS (kiivaasti). Nouskaa ylös! No, nouskaa nyt, saak...! Olin
kuulevinani, joku tulee.
(Auttaa neiti _Foslia_ nousemaan. Neiti _Fosli_ menee horjuen
pulpettinsa luokse.)
(_Rouva Solness_ tulee oikeanpuolimmaiselle ovelle. Hän on laiha
ja vaivautuneen näköinen; huomaa hänen ennen muinoin olleen
kauniin. Vaaleat riippukiharat korvallisilla. Hienossa, kokonaan
mustassa puvussa. Puhuu hieman pitkäveteisesti ja valittavalla
äänellä.)
KOUVA SOLNESS (ovelta). Halvard!
SOLNESS (kääntyy). Ah. sinäkö se olit, rakas --?
ROUVA SOLNESS (katsahtaen Kaijaan). Minä tulen kyllä sopimattomaan
aikaan, huomaan.
SOLNESS. Et suinkaan, neiti Foslin on kirjoitettava ainoastaan eräs
pieni kirje.
ROUVA SOLNESS. Niin näkyy.
SOLNESS. Mitä sinulla sitten oli asiaa. Aline?
ROUVA SOLNESS. Tulin ainoastaan sanomaan, että tohtori Herdal istuu
tuolla nurkkahuoneessa. Tuletko sinäkin sinne. Halvard?
SOLNESS (katsoo epäluuloisesti vaimoonsa). Hm, -- tahtooko tohtori niin
välttämättä puhella minun kanssani?
ROUVA SOLNESS. Ei juuri välttämättä. Hän pistäysi ohimennessään minua
katsomaan. Ja silloin hän luonnollisesti tahtoi käväistä sinuakin
näkemässä.
SOLNESS (naurahtaa itsekseen). Sen nyt arvaa, tietysti. No, saatpa
pyytää häntä odottamaan hiukan.
ROUVA SOLNESS. Ja sitten sinä kai tulet hänen puheilleen?
SOLNESS. Ehkäpä. Sitten, -- sitten, hyvä Aline. Hetkisen päästä.
ROUVA SOLNESS (katsahtaen jälleen _Kaijaan_). Niin, mutta älä nyt vain
sitä unohda, Halvard.
(Vetäytyy huoneesta pois ja sulkee oven mennessään.)
KAIJA (hiljaa). Oi hyvä Jumala, -- rouva ajattelee varmaan minusta
jotakin pahaa!
SOLNESS. Oh. ei suinkaan. Ei ainakaan muuta kuin tavallisesti. Mutta on
parasta että nyt menette, Kaija.
KAIJA. Niin, niin, nyt minun _täytyy_ mennä.
SOLNESS (ankarasti). Ja sitten Te muistatte pitää huolen asiasta, josta
puhuin. Kuuletteko!