SKULE KUNINGAS. Niin, niin; lieneepä pian levon aika käsissä.
SIGRID (kappelista). Vihdoin sinä tulet, veli!
SKULE KUNINGAS. Sigrid! oletko sinä täällä?
SIGRID. Lupasinhan, että me silloin kohtaisimme toisemme, kun tarvitset
minua suurimmassa hädässä.
SKULE KUNINGAS. Missä on lapsesi, Margareta?
MARGARETA. Se nukkuu sakaristossa.
SKULE KUNINGAS. Siis on suku koossa Elgesäterillä tänä yönä.
SIGRID. Niin, koossa pitkien riehuvien aikojen päästä.
SKULE KUNINGAS. Hookon Hookoninpoika vaan puuttuu.
MARGARETA ja RAGNHILD ROUVA (likistyvät häneen tuskallisella
liikutuksella). Isä! -- Isäntäni!
SKULE KUNINGAS (katsoo heihin liikutettuna). Oletteko te minua
rakastaneet niin hellästi, te molemmat? Minä etsin onnea ulkoa
vieraista, enkä koskaan huomannut, että minulla oli koto, jossa olisin
voinut löytää sen. Minä ajoin rakkautta takaa synnin ja rikoksen
tiellä, enkä koskaan tietänyt, että minulla sitä oli Jumalan ja
ihmisten lain kautta. -- Ja sinä, Ragnhild, vaimoni, sinä, jota vastaan
niin paljon olen rikkonut, sinä likistyt minuun armaana ja hellänä, kun
hätä on korkeimmilleen noussut, sinä voit peljätä ja vavista sen miehen
hengen edestä, joka ei koskaan ole heittänyt auringon sädettä sinun
polullesi.
RAGNHILD ROUVA. Sinäkö rikkonut! Oi, Skule, elä puhu niin; luuletko
sinä, että minä hetkeäkään olen uskaltanut sinua tuomita! Minä olen
aina ollut liian alhainen sinulle, ylhäinen isäntäni; ei yksikään sinun
tekosi voi syyllinen olla.
SKULE KUNINGAS. Oletko niin lujasti uskonut minuun, Ragnhild?
RAGNHILD ROUVA. Ensi päivistä, kun sinut näin.
SKULE KUNINGAS (elävästi). Kun Hookon tulee, tahdon rukoilla armoa!
Armaat, hellät vaimot, -- oi, onpa kuitenkin ihanata elää!
SIGRID (pelvon osoituksena). Skule, veljeni! Voi sinua, jos eksyisit
tiellä tänä yönä!
(Melua ulkoa; kohta jälkeen kolkutetaan portilla).
MARGARETA. Kuulkaa, kuulkaa! Kuka se on, joka ryntää esiin!
RAGNHILD ROUVA. Kuka kolkuttaa?
ÄÄNIÄ (ulkopuolelta). Nidaroosin kaupunkilaiset! Avatkaa! Me tiedämme,
että Skule Boordin poika on sisällä!
SKULE KUNINGAS. Niin, hän on sisällä; -- mitä tahdotte hänestä?
RIEHUVIA ÄÄNIÄ (ulkopuolelta). Tule ulos, tule ulos! Sinun pitää
kuolla, ilkeä mies!
MARGARETA. Ja sitäkö te kaupunkilaiset uskallatte vaatia?
YKSITYINEN. Hookon kuningas on hänet tuominnut Oslossa.
TOINEN. Joka miehen velvollisuus on hänet surmata.
MARGARETA. Minä olen kuningatar; minä käsken teitä lähtemään täältä
pois!
ERÄS ÄÄNI. Se on Skule Boordin pojan tytär eikä kuningatar, joka niin
puhuu.
TOINEN. Teillä ei ole valtaa hengen ja kuoleman ylitse; kuningas on
hänet tuominnut.
RAGNHILD ROUVA. Sisään kirkkoon, Skule! Jumalan laupeuden kautta, elä
anna verimiesten sinua lähestyä!
SKULE KUNINGAS. Niin, sisään kirkkoon; en tahdo kaatua noiden miesten
iskujen alle. Vaimoni, tyttäreni; minun on kuin olisin löytänyt rauhaa
ja valoa; oi, elköön sitä otettako minulta niin pian!
(Tahtoo rientää kappeliin).
PIETARI (ulkopuolelta oikealla). Isä --, minun kuninkaani! Nyt on
teillä pian voitto!
SKULE KUNINGAS (kirkaisten). Hän! Hän! (vaipuu alas kirkon-portaille).
RAGNHILD ROUVA. Kuka se on?
ERÄS KAUPUNKILAINEN (ulkopuolelta). Katsokaa, katsokaa; kirkon-ryöstäjä
kiipee luostarinkaton ylitse!
TOISET. Heittäkää häntä kivellä! Heittäkää häntä kivellä!
PIETARI (tulee näkyviin eräällä katolla oikealla ja hyppää alas
pihalle). Terve, isä!
SKULE KUNINGAS (katsoo häneen kauhistuneena). Sinun -- sinun olin
unohtanut --! Mistä tulet?
PIETARI (hurjasti). Missä on kuninkaan-lapsi?
MARGARETA. Kuninkaan-lapsi!
SKULE KUNINGAS (hypähtää ylös), Mistä tulet, kysyn minä?
PIETARI. Tulen Hladehammerista; olen ilmaissut Boord Brattelle ja
Sudenketoille, että kuninkaan-lapsi on Elgesäterillä tänä yönä.
MARGARETA. Jumala!
SKULE KUNINGAS. Niinkö olet tehnyt! Ja nyt?
PIETARI. Hän kokoaa joukon, ja sitten he tulevat ylös luostariin. --
Missä on kuninkaan-lapsi, vaimo?
MARGARETA (joka on asettanut itsensä kirkon ovelle). Se nukkuu
sakaristossa!
PIETARI. Yhtäkaikki, vaikkapa nukkuisi alttarilla! Minä olen kantanut
ulos pyhän Olavin arkun, -- enkä minä pelkää ottaa kuninkaan-lastakaan!
RAGNHILD ROUVA (huutaa Skulelle). Hänkö se on, jota niin hellästi olet
rakastanut.
MARGARETA. Isä, isä! Kuinka voit sinä unhoittaa meidät kaikki toiset
hänen tähtensä!
SKULE KUNINGAS. Hän oli puhdas, kuin Jumalan karitsa, kun katuva nainen
hänet minulle antoi, -- usko minuun on hänet tehnyt siksi, joka hän nyt
on.
PIETARI (häntä kuulematta). Lapsen täytyy ulos! Surmatkaa se, surmatkaa
se kuningattaren sylissä, -- niin lausui Skule kuningas Oslossa.