PIETARI. Pyhimys voisi sen huoletta tehdä, kun isäni on sen lausunut!
Isäni on kuningas; sillä hänellä on suuri kuninkaanajatus!
KAUPUNKILAISET. Avatkaa! Tulkaa ulos, sinä ja kirkonryöstäjä, muuten
poltamme luostarin tuhaksi!
SKULE KUNINGAS (ikäänkuin lujalla päätöksellä). Suuri kuninkaanajatus!
Niin, _se_ se on, joka on myrkyttänyt nuoren, armaan sielusi! Puhtaana
ja syyttömänä piti minun antaman sinut takaisin; se on usko minuun,
joka sinut ajaa niin hurjasti rikoksesta rikokseen, kuolemansynnistä
kuolemansyntiin! Oi, mutta minä voin sinut vielä pelastaa; voin meidät
kaikki pelastaa! (huutaa taka-alalle). Odottakaa, odottakaa, --
kaupunkilaiset; minä tulen.
MARGARETA (tarttuu peljästyksissään hänen käteensä). Isä, mitä aiotte?
RAGNHILD ROUVA (likistyy häneen, huutaen). Skule!
SIGRID (repii heidät hänestä erilleen ja huutaa hurjalla, loistavalla
ilolla): Päästäkää, päästäkää hänet, vaimot; -- nyt siivet kasvavat
hänen ajatukselleen.
SKULE KUNINGAS (lujasti ja vakavasti Pietarille). Sinä näit
minussa taivaan valitseman, -- _sen_, jonka piti toimittaa suuren
kuninkaan-tehtävän maassa. Katso minuun tarkemmin, sinä hurjistunut!
Kuninkaan repaleet, joilla olin itseni koristellut, olivat lainatut ja
varastetut, -- nyt riisun ne päältäni, toisen toisensa perästä.
PIETARI (tuskallisesti). Ylhäinen isäni, jalo isäni, elkää puhuko noin!
SKULE KUNINGAS. Kuninkaan-ajatus oli Hookonin eikä minun; ainoastaan
hän on saannt Herralta voiman sitä toteuttaa. Sinä olet uskonut
valhetta; käänny pois minusta ja pelasta sielusi.
PIETARI (murretulla äänellä). Kuninkaan-ajatus on Hookonin!
SKULE KUNINGAS. Tahdoin olla mahtavin maassa. Jumala, Jumala; katso,
minä nöyrryn etehesi ja seison tässä halvimpia halvimpana.
PIETARI. Ota minut pois maasta; sillä täällä olen minä kodoton nyt!
(Vaipuu alas kirkonportaille).
SKULE KUNINGAS. Minulla oli ystävä, joka vuodatti verensä minun
edestäni Oslossa. Hän sanoi: mies voi kuolla toisen elämän tehtävän
edestä; mutta jos hän jää elohon, niin eläköön omansa eteen. -- Minulla
ei ole elämän tehtävää, jonka eteen eläisin, enkä minä myöskään voi
elää Hookonin tehtävän eteen, -- mutta minä voin kuolla sen edestä.
MARGARETA. Ei, ei, sitä ei teidän pidä!
SKULE KUNINGAS (tarttuu häntä käteen ja katsoo häneen lempeästi).
Rakastatkos isäntääsi, Margareta?
MARGARETA. Enemmän kuin kaikkea maailmassa.
SKULE KUNINGAS. Sinä voit kärsiä, että hän lausui kuolemantuomion minun
ylitseni; mutta voisitko myös kärsiä jos hänen täytyisi se täyttää?
MARGARETA. Taivaan Herra, suo minulle voimaa!
SKULE KUNINGAS. Voisitkos, Margareta?
MARGARETA (hiljaan ja vavisten). En, en, -- meidän täytyisi erkaantua,
-- minä en uskaltaisi häntä nähdä sen jälkeen!
SKULE KUNINGAS. Sinä sulkisit ihanimman valon hänen elämästänsä ja
omastasi; -- ole pelotta, Margareta, -- sinun ei tarvitse sitä tehdä.
RAGNHILD ROUVA. Lähde maasta, Skule; minä sinua seuraan mihin ja kuinka
kauas vaan tahdot.
SKULE KUNINGAS (ravistaa päätään). Pilkkaava varjo meidän välillämme?
-- Tänä yönä olen sinut löytänyt ensi kerran; minun ja sinun välilläsi
elköön olko varjoa, hiljainen, uskollinen vaimoni; -- sen tähden
elkäämme eläkö yhdessä tässä maailmassa.
SIGRID. Kuninkaallinen veljeni! Minä näen, ett'et enään tarvitse minua;
minä näen, sinä tiedät, mitä tietä sinun tulee vaeltaa.
SKULE KUNINGAS. On miehiä, jotka luotiin elämään, ja miehiä, jotka
luotiin kuolemaan. Minun tahtoni tarkoitti aina sinne, johon ei Jumalan
sormi minua viitannut; sentähden en koskaan nähnyt tietä selvästi,
ennenkuin nyt. Hiljaisen koto-elämäni olen menettänyt; sitä en voi
voittaa takaisin; synnin minkä olen tehnyt Hookonia kohtaan, minä voin
parantaa päästämällä häntä kuninkaan-velvollisuudesta, jonka täytyisi
erottaa hänet rakkaimmasta, joka hänellä on. Kaupunkilaiset seisovat
ulkopuolella; minä en tahdo odottaa Hookon kuningasta! Sudenketot ovat
lähellä; niinkauan kuin minä olen hengissä, he eivät luovu aikeestansa;
jos he löytävät minut täältä, en minä voi pelastaa lastasi, Margareta.
-- Katso, katso, ylös! Katso kuinka vaalenee ja poistuu tuo hehkuva
kalpa, joka on ollut paljastettu päälläni! Niin, niin, -- Jumala on
puhunut, ja minä olen hänet ymmärtänyt, ja hänen vihansa on
rauhoittunut. Minun ei ole Elgesäterin kappelissa heittäyminen maahan
rukoillakseni armoa eräältä maan kuninkaalta; -- minun on astuttava
siihen korkeaan kirkkoon, jonka yli tähtiholvi kaareilee, ja
kuninkaiden kuninkaalta minun täytyy rukoilla armoa ja pelastusta
kaikkien elämäni töiden edestä!
SIGRID. Elkää vastustako häntä! Elkää vastustako Jumalan kutsumusta!
Päivä koittaa; päivä koittaa Norjassa ja päivä koittaa hänen
levottomassa sielussaan! Emmekö me peljästyneet naiset jo kylläksi
kauan ole seisoneet piilokammioissa, kauhistuneina kätkeytyen
pimeimpään soppeen, kuunnellen hirmutöiden hälinää ulkoa, kuunnellen
veriretken parkunaa, joka ulottui maan halki toisesta päästä toiseen
päähän? Emmekö me ole maanneet vaaleina ja pelvosta kivettyneinä
kirkoissa, uskaltamatta katsoa ulos, samoin kuin Kristuksen
opetuslapset makasivat Jerusalemissa suurena pitkänäperjantaina, kun
retki kulki Golgatalle! Käytä siipiäsi, ja voi niitä, jotka nyt
tahtovat sinua sitoa!
RAGNHILD ROUVA. Lähde rauhassa, isäntäni! Lähde sinne, jossa ei
pilkkaava varjo seiso välillämme, kun me jälleen toisemme kohtaamme,
(rientää sisään kappeliin).
MARGARETA. Isä, hyvästi, hyvästi, -- tuhat kertaa hyvästi! (seuraa
Ragnhild rouvaa).
SIGRID (avaa kirkon ovet ja huutaa sisälle). Esiin, esiin kaikki
naiset! Kootkaa itsenne rukoukseen; lähettäkää veisaten sanoma ylös
Herralle, ja ilmoittakaa hänelle, että Skule Boordin poika nyt palaa
katuvana kotiin tottelemattomuutensa retkeltä maan päällä!
SKULE KUNINGAS. Sigrid, uskollinen sisareni, tervehdi Hookon kuningasta
minulta; sano hänelle, että minä en viimeisessäkään hetkessä tiedä, jos
hän on kuninkaaksi-syntynyt, mutta sen minä tiedän järkähtämättömästi:
että hän on Jumalan valitsema.
SIGRID. Minä toimitan hänelle tervehdyksesi.
SKULE KUNINGAS, Ja vielä _toisenkin_ tervehdyksen saat toimittaa.
Kaukana pohjassa Hoologalannissa istuu katuvainen vaimo; sano hänelle,
että hänen poikansa meni edellä; hän seurasi minua, kun hänen sielunsa
oli vaarassa.
SIGRID. Sen teen.
SKULE KUNINGAS. Sano hänelle, että hän ei tehnyt syntiä sydämmellänsä;
puhtaana ja syyttömänä on hän varmaan hänet jälleen kohtaava.
SIGRID. Sen teen. -- (Osoittaa taka-alalle). Kuule, tuolla he murtavat
lukon!
SKULE KUNINGAS (osoittaa kappeliin). Kuule, tuolla veisataan ääneen
Jumalalle pelastuksesta ja rauhasta!
SIGRID. Kuule, kuule! Nidaroosin kaikki kellot soivat --!
SKULE KUNINGAS (hymyillen surullisesti). Soivat kuningasta hautaan.
SIGRID. Ei, ne soivat sinun oikeaan kruunaukseesi nyt! Hyvästi,
veljeni, anna veren purpuravaippa liehua laveana olkapäilläsi, kaikki
rikokset voivat peittyä sen alle. Mene sisään, mene sisään suureen
kirkkoon ja ota elämän kruunu! (rientää sisään kappeliin.)
(Veisua ja kellon soittoa jatketaan yhä seuraavan aikana).
ÄÄNIÄ (portin ulkopuolelta). Nyt on lukko irti! Elä meitä pakoita
rikkomaan kirkonrauhaa!
SKULE KUNINGAS. Minä tulen.
KAUPUNKILAISET. Kirkon-ryöstäjän pitää myös tulla.
SKULE KUNINGAS. Kirkonryöstäjän pitää myös tulla, niin! (menee Pietarin
luokse). Poikani, oletko valmis?
PIETARI. Olen isä, valmis olen.
SKULE KUNINGAS (katsoo ylöspäin). Jumala, minä olen köyhä mies, minulla
on vaan yksi henki antaa; mutta ota se ja pelasta Hookonin suuri
kuninkaan-ajatus. -- Kas niin, ojenna minulle kätesi.
PIETARI. Tässä on käteni, isä.
SKULE KUNINGAS. Eläkä pelkää sitä, joka nyt tulee.
PIETARI. En, isä, en minä pelkää, kun menen teidän kanssanne.
SKULE KUNINGAS. Turvallisempaa tietä emme vielä ole yhdessä vaeltaneet.
(Aukaisee portin; kaupunkilaiset seisovat joukossa aseet nostettuna).
Tässä me olemme; me tulemme vapaehtoisesti; -- mutta elkää lyökö häntä
kasvoihin.
(Menevät ulkopuolelle, käsikädessä; portti sulkeutuu).
ERÄS ÄÄNI. Elkää tähdätkö, elkää säästäkö; -- iskekää, mihin sattuu!
SKULE KUNINKAAN ÄÄNI. Kunniatonta on niin menetellä päälliköiden
kanssa!
(Lyhyt aseiden kalske; sitten kuuluu raskas kaatuminen;
kaikki on silmänräpäyksen ääneti).
ERÄS ÄÄNI. Molemmat ovat kuolleet! (kuninkaan-torvi kaikuu). Tuolla
Hookon kuningas tulee koko sotajoukollaan!
TOINEN ÄÄNI. Eläköön Hookon Hookoninpoika; nyt ei teillä enää ole
vihollisia!
GREGORIUS JUHONPOIKA (seisahtuu vähän kuolleiden viereen). Siis tulin
kuitenkin liian myöhään! (menee sisään luostarin pihalle).
DAGFINN BONDE. Onnetonta Norjalle, jos olisitte ennen tullut! (huutaa
ulos). Tänne sisään, Hookon kuningas!
HOOKON (seisahtaen). Ruumis on tielläni!
DAGFINN BONDE. Jos Hookon Hookoninpoika tahtoo eteenpäin, niin täytyy
hänen astua Skule Boordin pojan ruumiin ylitse!
HOOKON. Jumalan nimeen sitte! (astuu ruumiin ylitse ja tulee sisään).
DAGFINN BONDE. Vihdoin voitte vapain käsin ryhtyä kuninkaan-tehtävään.
Tuolla sisällä on teillä ne, joita rakastatte; Nidaroosissa soitetaan
rauha maahan; ja tuolla ulkona makaa hän, joka oli teille pahin
kaikista.
HOOKON. Joka mies tuomitsi häntä väärin; hänessä oli arvoitus.
DAGFINN BONDE. Arvoitus?
HOOKON (tarttuu häntä käsivarteen ja sanoo hiljaa). Skule Boordin poika
oli Jumalan lapsipuoli maan päällä; se oli hänen arvoituksensa.
(Naisten veisu kaikuu kovemmin kappelista; kaikki kellot
soivat Nidaroosissa).
Esirippu laskee.