SKULE HERTTUA. Kuulkaa minua! Muistakaa piispan sanat! Jakakaamme;
antakaa minulle ne kymmenen laivakuntaa lisäksi; suokaa minun ottaa
osani vapaana kuningaskuntana, ilman veroitta ja maksuitta teille.
Norja on ennenkin ollut jaettuna kahteen valtakuntaan; -- me tahdomme
uskollisesti pitää yhtä --
HOOKON. Herttua, te mahdatte olla sielultanne sairas, kun voitte vaatia
semmoista!
SKULE HERTTUA. Niin, minä olen sielultani sairas, enkä minä muulla
tavoin parane. Meidän on oleminen saman-arvoisia, ei kenenkään pidä
oleman minun ylitseni!
HOOKON. Joka puuton saari on kivi siinä rakennuksessa, jonka Haarald
Kaunotukka ja pyhä Olavi kuningas rakensivat; ja te tahdotte minua
hajoittamaan, mitä he liittivät yhteen? En koskaan!
SKULE HERTTUA. No, hallitkaamme sitte vuoroitellen kumpikin kolme
vuotta vuoroonsa! Te olette kauvan hallinnut; nyt on _minun_ aikani
tullut. Lähtekää maasta kolmeksi vuodeksi; -- minä tahdon olla kuningas
sillä aikaa; minä tahdon tasoittaa teille tien, siksi kuin palaatte
kotia, hallita ja ohjata kaikki paraaksi; -- alituisesti vahdissa-olo
hivuttaa ja tylsyttää. Hookon, kuuletteko, -- kolme vuotta kumpikin;
kantakaamme kruunua vuorottain!
HOOKON. Luuletteko minun kruununi sopivan teidän ohimoillenne?
SKULE HERTTUA. Ei mikään kruunu ole liian väljä minulle!
HOOKON. Jumalan oikeus ja kutsumus tarvitaan kruunun kantamiseen.
SKULE HERTTUA. Ja uskotteko niin varmaan, että Jumalan oikeus on
teillä?
HOOKON. Jumalan tuomio on sen vahvistanut.
SKULE HERTTUA. Elkää niin varmasti siihen turvatko. Jos piispa olisi
saanut puhua, -- no, nyt se olisi turhaa; te ette uskoisi minua. Niin,
varmaan on teillä mahtavia liittolaisia tuolla ylhäällä; mutta minä
vastustan kuitenkin! -- Te ette tahdo hallita vuoroittain? No, no --
sitten saamme valita viimeisen keinon; -- Hookon, taistelkaamme, mies
miestä vastaan, raskailla aseilla, elämän ja kuoleman uhalla!
HOOKON. Puhutteko tosissanne, herra?
SKULE HERTTUA. Minä puhun elämäni työn ja sieluni autuuden tähden!
HOOKON. Silloin on vähän toivoa sielunne autuudesta.
SKULE HERTTUA. Ette tahdo taistella minun kanssani? Teidän pitää,
teidän pitää!
HOOKON. Soaistu mies! En voi muuta kuin surkutella teitä. Te luulette
Herran kutsumuksen käskevän teitä kuninkaan istuimelle, ettekä näe,
että se on ainoastaan teidän ylpeytenne. Mikä teitä houkuttelee!
Kuninkaan vanne, viitta purppurareunuksineen, oikeus istua penkissä
kolme askelta lattiasta; -- kurjaa, kurjaa, -- jos se olisi
kuninkaana-olemista, niin heittäisin kuninkuuden hattuunne, samoin kuin
viskaan rovon kerjäläiselle.
SKULE HERTTUA. Te olette tuntenut minun lapsuudesta saakka ja
arvostelette minua tuolla tavalla!
HOOKON. Teillä on kaikki sielun hyvät avut, neroa ja rohkeutta, te
olette luotu seisomaan kuningasta lähinnä, mutta ette itse olemaan
kuningas.
SKULE HERTTUA. Sitä saamme koettaa nyt!
HOOKON. Sanokaa minulle yksi ainoa kuninkaantyö, jonka olisitte
toimittanut niinä kaikkina vuosina, kun hallitsitte valtakuntaa minun
edestäni! Ovatko Baglit ja Ribbungit koskaan olleet mahtavammat kuin
silloin? Te olitte täysi mies, mutta kapinoitsevat joukot ryöstelivät
maata; -- saitteko ainoatakaan nöyrtymään? Minä olin nuori ja
kokematoin, kun tartuin vallan peräsimeen, -- katsokaa minuun -- kaikki
lankesi jalkojeni eteen, kun tulin kuninkaaksi; Baglit ovat hävinneet,
hävinneet ovat Ribbungit!
SKULE HERTTUA. Siitä pitäisi teidän vähemmin kerskaaman; sillä siinä on
suurin vaara. Seisköön joukko joukkoa vastaan, vaatimus vaatimusta
vastaan, maanosa maanosaa vastaan, jos kuningas aikoo pysyä mahtavana.
Joka seudun, joka suvun tulee joko tarvita taikka peljätä häntä. Jos te
lopetatte kaiken rauhattomuuden, niin olette samalla ryöstänyt vallan
itseltänne.
HOOKON. Ja te tahdotte olla kuningas, -- te, joka arvelette noin?
Erling Skakken aikoina olisi teistä voinut tulla kelpo päällikkö; mutta
aika on kasvanut ohitsenne teidän huomaamattanne. Ettekö näe, että
Norjan valtakunta, semmosena kuin Haarald ja Olavi sen rakensivat, on
ainoastaan kirkon vertainen, joka vielä on vihkimistä vailla? Seinät
kohoovat vahvoine pilarineen, holvit kaareilevat väljästi, huippu
osottaa ylöspäin kuin kuusi metsässä; mutta henki, sykkivä sydän,
raitis verenvirta puuttuu työstä; Jumalan elävä henki ei vielä ole
siihen puhallettu; se on vihkimistä vailla. -- Minä tahdon toimittaa
vihkimisen! Norja oli _valtakunta_, se on tuleva _kansaksi_. Tröndi
seisoi Vikeniläistä vastaan, Agdelainen Hördalantilaista vastaan,
Hoologalannin mies Sognin miestä vastaan; kaikkien pitää tästälähin
oleman yhtä, ja kaikkien pitää itsessään tietämän ja näkemän, olevansa
yksi! Se on toimi, jonka Jumala on laskenut hartioilleni; se on työ,
joka nyt on Norjan kuninkaan tehtävä. Sen työn, herttua, sen
luullakseni jätätte siksensä, sillä toden totta, teissä ei ole sen
tekijätä!
SKULE HERTTUA (hämmästyneenä). Yhdistää --? Yhdistää yhdeksi Tröndit ja
Vikeniläiset -- koko Norja --? (epäileväisesti.) Mahdotonta! Sitä ei
Norjan tarina mainitse ennen!
HOOKON. Teille se on mahdotonta; sillä te voitte ainoastaan tehdä
vanhaa tarinaa uudestaan; mutta minulle se on helppoa niinkuin haukalle
on helppoa kiitää pilvien halki.
SKULE HERTTUA (levottomana liikutuksesta). Yhdistää koko kansa, --
herättää se tuntemaan itsensä yhdeksi! Mistä olette saanut sen oudon
ajatuksen? Se jäähdyttää ja tulistaa minua, (hurjistuen:) Te olette
saanut sen perkeleeltä, Hookon; sitä ei panna koskaan toimeen, niin
kauan kuin minä jaksan sitoa teräskypärän päähäni!
HOOKON. Jumala on ajatuksen antanut enkä minä siitä luovu, niin kauvan
kuin minä kannan pyhän Olavi kuninkaan vannetta otsallani!
SKULE HERTTUA. Niin pudotkoon pyhän Olavi kuninkaan vanne!
HOOKON. Kuka sen pudottaa?
SKULE HERTTUA. Minä, joll'ei kukaan muu.
HOOKON. Te, Skule, te tulette voimattomaksi keräjillä huomenna.
SKULE HERTTUA. Hookon! elkää kiusatko Jumalaa. Elkää pakoittako minua
syvyyden äärimmäiselle partaalle!
HOOKON (osottaa ovea). Menkää, herra, -- ja olkoon se unohdettu, että
olemme puhuneet terävin kielin tänä iltana.
SKULE HERTTUA (katsoo silmänräpäyksen jäykästi häneen ja lausuu:) Me
tulemme puhumaan terävämmin kielin tulevalla kertaa (menee ulos
perältä.)
HOOKON (lyhyen hiljaisuuden perästä.) Hän uhkaa! -- Ei, ei; sinne
saakka ei asian pidä menemän. Hänen täytyy, hänen pitää nöyrtyä ja
taipua; minä tarvitsen tätä vahvaa kättä, tätä nerokasta päätä. -- Mikä
tässä maassa löytyy rohkeutta ja voimaa, sen on Jumala suonut miehille
minun käytettäväkseni; -- minua palvellaksensa Skule herttua sai kaikki
hyvät avut; minua uhkaaminen on taivasta uhata; minun on
velvollisuuteni rangaista jokaista, joka asettuu taivaan tahtoa
vastaan, -- sillä taivas on niin paljon tehnyt minun hyväkseni.
DAGFINN BONDE (tulee sisään perältä). Herra, olkaa varoillanne tänä
yönä; herttua miettii varmaankin pahaa.
HOOKON. Mitä sanot?
DAGFINN BONDE. Ei tiedä, mitä hän ajattelee; mutta todella on jotakin
tekeillä.
HOOKON. Ajattelisiko hän karata meidän päällemme? Mahdotonta,
mahdotonta!
DAGFINN BONDE. Ei, se on jotakin muuta. Hänen laivansa ovat valmiit
purjehtimaan; sanotaan pidettävän keräjiä laivalla.
HOOKON. Sinä olet väärässä --! Mene, Dagfinn, ja tuo minulle tarkka
sana.