HOOKON. Ei, -- se olisi mieletöntä! Herttua ei uskalla nousta minua
vastaan. Jumala ei sitä salli, -- Jumala, joka tähän saakka on
asettanut kaikki minulle niin ihmeteltävän hyvästi. _Nyt_ minun täytyy
saada rauhaa, _nytpä_ minun on alkaminen! -- Minä olen niin vähän vielä
vaikuttanut; mutta minä kuulen Herran pettämättömän äänen huutavan
sisässäni: sinun pitää toimittaman suuri kuninkaantyö Norjassa!
GREGORIUS JUHONPOIKA (tulee perältä). Minun herrani ja kuninkaani!
HOOKON. Gregorius Juhonpoika! Tekö tulette tänne?
GREGORIUS JUHONPOIKA. Minä tarjoun teidän uskolliseksi mieheksenne;
tähän saakka olen seurannut herttuata; nyt en uskalla seurata häntä
kauvemmin.
HOOKON. Mitä on tapahtunut?
GREGORIUS JUHONPOIKA. Se, jota ei yksikään mies usko, kun huhu siitä
levittää maan ylitse.
HOOKON. Puhu, puhu!
GREGORIUS JUHONPOIKA. Minä pelkään kuulla omain sanaini sointua; --
tietäkää siis -- (tarttuu häntä käteen ja kuiskaa.)
HOOKON (peräytyy huudahtaen). Haa, te olette mieletön!
GREGORIUS JUHONPOIKA. Jumala suokoon, että niin olisin.
HOOKON. Mahdotonta! Se ei voi niin olla!
GREGORIUS JUHONPOIKA. Kristuksen kalliin veren kautta, se on niin.
HOOKON. Mene, mene; anna torvien kutsua sotakokoukseen; kaikki mieheni
yhtykööt.
(Gregorius Juhonpoika menee.)
HOOKON (käy muutaman kerran edestakaisin, lähestyy sitten rivakkaasti
Margaretan huoneen ovea, kolkuttaa, kävelee taasen pari kertaa
edestakaisin, menee jälleen ovelle, kolkuttaa ja huutaa:) Margareta!
(kävelee yhä edestakaisin.)
MARGARETA (ovessa, yöpuvussa, hiukset hajalla; hänellä on hartioilla
punainen nyörivaippa, jonka hän pitää tiiviisti koossa rinnan yli).
MARGARETA. Hookon! sinäkö se olet?
HOOKON. Minä, minä; tule ulos.
MARGARETA. Oi, mutta sinä et saa katsoa minuun; minä olin jo käynyt
levolle.
HOOKON. Muuta on minulla nyt ajateltavata.
MARGARETA. Mitä on tapahtunut!
HOOKON. Anna minulle hyvä neuvo! Juuri vasta tuotiin minulle pahin
kaikista sanomista.
MARGARETA (tuskallisesti). Mikä sanoma, Hookon?
HOOKON. Että Norjassa nyt on kaksi kuningasta.
MARGARETA. Kaksi kuningasta Norjassa! -- Hookon, missä on isäni?
HOOKON. Hän otti kuninkaan nimen laivalla; nyt hän purjehtii
Nidaroosiin antaaksensa kruunata itsensä.
MARGARETA. Oi, Jumala, kaikkivaltias--! (vaipuu alas penkille, peittää
kasvonsa käsillään ja itkee.)
HOOKON. Kaksi kuningasta maassa!
MARGARETA. Isäntäni on toinen, -- ja isäni toinen!
HOOKON (kävelee levottomasti edes takaisin). Anna minulle hyvä neuvo,
Margareta! Menenkö ylämaiden kautta, tullakseni ensin Tröndein
maakuntaan estämään kruunausta? Ei, mahdotonta; minulla on liian
vähäinen sotajoukko koossa; siellä pohjoisessa on hän minua mahtavampi.
-- Neuvo minua; kuinka saan herttuan surmatuksi, ennenkuin hän tulee
Nidoroosiin?
MARGARETA (rukoillen, kädet ristissä). Hookon, Hookon!
HOOKON. Etkö voi keksiä älykästä neuvoa saada herttua surmatuksi, sanon
minä!
MARGARETA (vaipuu tuskissaan alas penkiltä ja makaa polvillaan). Oi,
unohdatko sitte kokonaan, että hän on minun isäni!
HOOKON. Sinun isäsi --; niin, niin, se on totta; sen unohdin, (nostaa
hänet ylös.) Istu, Margareta; ole pelvotta; elä itke; sinulla ei ole
syytä tähän, (menee akkunaa kohti.) Skule herttua tulee minulle
vaarallisemmaksi kuin kaikki muut viholliset! -- Jumala, Jumala, --
miksi rankaiset minua niin kovasti, minua, joka en ole mitään rikkonut!
(perällä kolkutetaan, hän säpsähtää, kuuntelee ja huutaa:) Kuka siellä
ulkona kolkuttaa niin myöhään ehtoolla?
INGAN ÄÄNI (ulkopuolelta). Eräs viluhinen, Hookon!
HOOKON (huutaa). Äitini!
MARGARETA (hypähtää ylös). Inga!
HOOKON (rientää ovelle ja avaa sen; Inga istuu kynnyksellä). Äitini!
Istuen kuin koira ulkopuolella poikansa ovea! Ja minä kysyn miksi
Jumala minua rankaisee!
INGA (ojentaa kätensä häntä kohti). Hookon, lapseni! Siunaus sinulle!
HOOKON (nostaa hänet ylös). Tule -- tule sisään; täällä on valoisa ja
lämmin!
INGA. _Saanko_ minä tulla sisään sinun luoksesi?
HOOKON. Me emme koskaan enää eroa.
INGA. Minun poikani, minun kuninkaani, -- voi, kuinka sinä olet hyvä ja
laupias! Minä seisoin eräässä sopessa ja näin sinut, kun menit piispan
kartanosta; sinä näytit niin murheelliselta; minä en voinut sinusta
erota sillä tavoin!
HOOKON. Jumalan olkoon siitä kiitos. Sinä olit varmaan paras, joka nyt
voi tulla! Margareta, -- äiti, -- minä olen tehnyt suuren synnin; olen
sulkenut sydämmeni teiltä molemmilta, jotka olette niin täynnä
rakkautta.
MARGARETA (heittäypi hänen kaulaansa). Oi, Hookon, rakas isäntäni;
olenko nyt sinua lähellä?
HOOKON. Olet, olet; et antaaksesi minulle hyviä neuvoja, vaan
valaistaksesi ja paistaaksesi minun tielläni. Tulkoon mitä tahansa,
minä tunnen itsessäni Herran voiman!
DAGFINN BONDE (tulee rientäen perältä). Herra, herra! Nyt on pahin
tapahtunut!
HOOKON (hymyilee luottavaisesti painaen Margaretaa ja Ingaa rintaansa).
Tiedän sen; mutta ei ole hätää, vanha Dagfinn! Olkoonpa kaksi
kuningasta Norjassa, niin on ainoastaan yksi taivaassa, -- ja hän kyllä
seikat selvittää!
Esirippu laskee.