HOOKON (lähestyy Skulea ja sanoo alennetulla äänellä). Herttua, minä en
huoli tutkia, mitä salaisia neuvoja te laskitte piispan kanssa, ennen
hänen kuolemaansa, -- mutta huomisesta saakka täytyy teidän jälleen
laskea valtanne sekä arvonne minun käsiini; minä näen nyt selvään, --
me molemmat emme voi käydä yhdessä eteenpäin.
SKULE HERTTUA (katsoo häneen hämmentyneenä). Käydä yhdessä
eteenpäin --?
HOOKON. Huomenna pidän keräjiä kuninkaan kartanossa; siellä täytyy
kaiken tulla selville meidän välillämme.
(Menee ulos oikealle.)
SKULE HERTTUA. Piispa on kuollut ja kirje poltettu! Elämä täynnä
epäilystä ja taistelua ja kauhua! Oi, jospa voisin rukoilla! -- Ei, --
minun täytyy käydä asiaan; -- tänä iltana on askel otettava täydelleen!
(Viljamille:) Mihinkä kuningas meni?
SIRA VILJAM (peljästyneenä). Kristus pelastakoon minut, -- mitä hänestä
tahdotte?
SKULE HERTTUA. Luuletteko kenties, että aion hänet surmata tänä yönä?
(Menee ulos oikealle.)
SIRA VILJAM (katsoo hänen jälkeensä, ravistaen päätänsä, sillä aikaa
kuin huoneväki kantaa ruumiin ulos vasemmalle). Piispa sanoi: seitsemän
rukousta lisää; -- minä arvelen turvallisimmaksi, että luemme
neljätoista. (Seuraa toisia jäljestä.)
* * * * *
Huone kuninkaan kartanossa.
(Perällä on sisäänkäytävä ovi; kummallakin sivu seinällä pienempi ovi;
akkuna etummaisna oikealla puolella. Lamppu palaa katossa. Oven suussa
vasemmalla kädellä on penkki, ja etäämpänä kätkyt, jossa kuninkaan
lapsi nukkuu; Margareta on polvillaan lapsen vieressä.)
MARGARETA (soutaa kätkyttä ja laulaa).
Nyt suoja väljeneepi
Jo tähtikaarten taa;
Ja lentoon pikku Hookon
Nyt unisiivin saa.
Tie sätehinen tehty
On maasta taivaasen;
Sill' liitää pikku Hookon
Nyt seurass' enkelten.
Ja enkelit, ne rauhaa
Laps armaan suojaavat;
Myös Herra, pikku Hookon,
Ja äitis valvovat.
(Lyhyt äänettömyys. Skule herttua tulee sisään perältä.)
MARGARETA (hypähtää ylös ilohuudolla ja rientää häntä vastaan). Isä! --
Oi, kuinka olen huokaillut ja ikävöinyt tätä yhtymistä!
SKULE HERTTUA. Jumalan rauha kanssasi, Margareta. Missä kuningas on?
MARGARETA. Nikolaus piispan luona.
SKULE HERTTUA. Hm -- no, sitten saapunee hän pian tänne.
MARGARETA. Ja te tahdotte puhutella toisianne ja sopia, tulla jälleen
ystäviksi, niinkuin ennen muinoin?
SKULE HERTTUA. Sen kernaasti soisin.
MARGARETA. Hookon myöskin suo sen kernaasti; ja minä rukoilen joka
päivä Jumalaa, että se tapahtuisi. Oi, mutta tule tänne ja katso --
(tarttuu häntä käteen ja vie hänet kätkyeelle.)
SKULE HERTTUA. Sinun lapsesi!
MARGARETA. Niin, tuo ihana lapsi on minun; -- eikö se ole ihmeellistä?
Hänen nimensä on Hookon, niinkuin kuninkaan! Katso tänne, hänen
silmänsä -- ei, sinä et nyt voi niitä nähdä, hän nukkuu, -- mutta
hänellä on isot siniset silmät; ja sitten hän osaa nauraa ja ojentaa
kätensä ja tavoittaa minua, -- ja hän jo tunteekin minut!
(Järjestää huolellisesti kätkytvaatteita.)
SKULE HERTTUA. Hookon saa poikia, ennusti piispa.
MARGARETA. Tämä pikku lapsi on minulle tuhat kertaa rakkaampi kuin maa
ja valtakunta, -- ja niin on se Hookonille myös. -- On ikään kuin en
oikein voisi uskoa onneani; minä pidän kätkyen vuoteeni vieressä; joka
yö kun herään, katson, onko se paikoillaan, -- minä ikäänkuin pelkään,
että se on unta --
SKULE HERTTUA (kuuntelee ja menee akkunan luo). Eikö se ole
kuningas --?
MARGARETA. On; hän menee toisia portaita ylös; minä käyn hänet
tuomassa! (Ottaa isäänsä kädestä ja vie hänet leikillisesti takaisin
kätkyeelle.) Skule herttua, seisokaa vahdissa kuninkaan lapsen luona
sill'aikaa -- niin, sillä hän on myös kuninkaan lapsi -- sitä en
koskaan muista! Ja jos hän herää, niin kumarra syvään ja tervehdi
häntä, niinkuin kuninkaita tulee tervehtiä! Nyt minä tuon Hookonin; oi
Jumala, Jumala! nyt siis on vihdoin valo ja rauha suvulle koittava!
(Menee ulos oikealle.)
SKULE HERTTUA (lyhyen ja synkän äänettömyyden jälkeen). Hookonilla on
poika. Hänen sukunsa on elävä hänen jälkeensä. Jos hän kuolee, niin on
kuninkaan alku olemassa, joka on valtaistuinta likempänä kuin kaikki
muut. Hookonille onnistuu kaikki. Kenties hän ei ole oikea; mutta hänen
luottamuksensa itseensä pysyy lujana kuin ennen; piispa olisi saanut
sen horjumaan, mutta kuolema ei suonut hänelle aikaa, Jumala ei sitä
sallinut. Jumala suojelee Hookonia, hän sai pitää väkivyönsä. Nyt sanoa
se hänelle? Nyt vannoa piispan sana todeksi? Mitä se hyödyttäisi? Ei
kukaan minua uskoisi, ei Hookon eivätkä muut. Hän olisi uskonut piispaa
kuoleman hetkellä; epäilys olisi myrkyttänyt hänet; mutta se ei saanut
tapahtua. Ja yhtä järkähtämätön kuin luottamus on Hookonilla, yhtä
järkähtämätön on epäilys minussa; ei ole ihmistä maan päällä, joka
voisi perata sen pois. Ei ole, ei ole. Raudankannanta on kannettu,
Jumala on puhunut, ja kuitenkin voi Hookon olla väärä, samalla kuin
minä hukkaan elämäni. (Istuu miettien pöydän viereen oikealle.) Ja jos
nyt voittaisin maan ja valtakunnan, niin eikö epäilys kuitenkin minussa
pysyisi ja purisi ja kalvaisi ja kovertaisi minua ijankaikkisilla
jäätipoillaan? -- Niin, niin; mutta parempi on istua ylhäällä
valtaistuimella ja epäillä itseänsä, kuin seisoa alhaalla joukossa ja
epäillä häntä, joka istuu ylhäällä. -- Päätös tulkoon minun ja Hookonin
välillä! Päätös? Mutta millä tavoin? (nousee.) Kaikkivaltias, sinä,
joka olet minun tähän tilaan asettanut, sinä saat vastata siitä, mikä
seuraa! (kävelee edestakaisin, seisahtuu ja miettii.) Kysymyksenä on
hajoittaa kaikki sillat, paitse yksi ja _sillä_ voittaa tai kaatua, --
sanoi piispa kuninkaanhäissä Bergenissä; siitä on jo kolmatta vuotta
ja koko tuon ajan olen minä hukannut ja särkenyt voimiani
puollustellessani kaikkia siltoja -- (ripeästi.) _Nyt_ tulee minun
piispan neuvoa noudattaa; nyt taikka ei koskaan! Molemmat olemme täällä
Oslossa; minulla on tällä kertaa suurempi miesvoima kuin Hookonilla;
miksi en käyttäisi etuani, -- se onni on harvoin minun puolellani,
(epäröiden.) Mutta nyt tänä yönä -- paikalla --? Ei, ei! Ei tänä yönä!
-- Ha, ha, ha, -- kas siinä se on jälleen, miettiminen -- epävakaisuus!
Hookon ei tiedä semmoisesta; hän käy suoraan eteenpäin, hän, ja siten
hän voittaa! (Kävelee pari askelta lattiaa ylöspäin ja seisahtuu äkkiä
kätkyen viereen.) Kuninkaan lapsi! -- kuinka kaunis otsa. Hän uneksii.
(Parantelee peittoa ja katsoo kauvan lasta.) Sinun kaltaisesi voi
paljon pelastaa miehen sielussa. Minulla ei ole poikaa. (Kumartuu
kätkyen ylitse.) Hän on Hookonin näköinen. -- (Peräytyy yht'äkkiä.)
Kuninkaan lapsi, sanoi kuningatar! Kumarra syvään ja tervehdi häntä
niinkuin kuningasta! (hänen levottomuutensa kasvaa yhä.) Tämä lapsi,
Hookonin poika, on istuva ylhäällä sillä istuimella, jota minä kentiesi
olen lähempänä, -- ja minun pitää seisoman hänen astinlautansa edessä,
valkohapsin, iän kangistamana, näkemän koko elämäni työn tekemättä, --
kuoleman kuninkaana olematta! -- Minulla on suurempi miesvoima kuin
Hookonilla -- myrsky pauhaa tänä iltana, tuuli käy vuonosta ulapalle
päin --! Jos ottaisin kuninkaan lapsen? Tröndeihin voin luottaa. Mitä
Hookon uskaltaisi, kun hänen lapsensa olisi minun vallassani! Minun
mieheni seuraavat minua, tappelevat minun edestäni ja voittavat. Kun
minä palkitsen heidät kuninkaallisesti, niin he sen tekevät. --
Tapahtukoon se! Askel otettu; ensikerran juovan toiselle puolelle! --
Kunpa voisin nähdä, onko sinulla Sverren silmät -- taikka Hookon
Sverrenpojan --! Hän nukkuu. En voi sitä nähdä. (Äänettömyys.) Uni on
turva. Nuku rauhassa, pikku kuninkaanalku! (Menee pöydän luo.) Hookon
on päättävä; kerran vielä tahdon puhua hänen kanssaan.
MARGARETA (tulee kuninkaan kanssa oikeanpuolisesta huoneesta). Piispa
kuollut! Oi, uskokaa minua, kaikki rauhattomuus kuolee hänen kanssaan.
HOOKON. Mene levolle, Margareta; olet varmaan väsynyt matkasta.
MARGARETA. Niin, niin! (herttualle:) Isä, ole lempeä ja sopuisa --
Hookon on sen myös luvannut! Tuhansin hyvää yötä, molemmat!
(Viittaa vasemmanpuoleiselle ovelle, ja menee; kaksi naispalvelijaa
kantaa kätkyen sisään.)
SKULE HERTTUA. Hookon kuningas, me emme saata enään erota vihamiehinä.
Ääretön onnettomuus siitä syntyisi; kauhun aika koittaisi maalle.
HOOKON. Maa on siihen nyt tottunut sukupolvien halki; mutta te näette,
että Jumala on kanssani; joka vihollinen kaatuu, joka minua vastustaa.
Baglit, Glittungit, Ribbungit ovat hävinneet; Jon jaarli on surmattu,
Guthorm Ingen poika on kuollut, Sigurd Ribbung samoin -- kaikki
vaatimukset, jotka tulivat esiin Bergenin valtakokouksessa ovat
osottauneet voimattomiksi, -- kuka sen kauhun ajan nyt herättäisi?
SKULE HERTTUA. Hookon, pelkään, että sen voisin herättää minä!
HOOKON. Kun tulin kuninkaaksi, annoin teille kolmannen osan
valtakuntaa --
SKULE HERTTUA. Itse piditte kaksi kolmatta osaa!
HOOKON. Aina te janositte enempää; minä enensin osanne; nyt on puoli
valtakuntaa teidän hallussanne.
SKULE HERTTUA. Kymmenen laivakuntaa puuttuu.
HOOKON. Minä tein teidät herttuaksi; ennen ei ole yhdelläkään miehellä
Norjassa sitä arvoa ollut!
SKULE HERTTUA. Mutta te olette kuningas! Elköön kenkään olko kuningas
minun ylitseni! Minä en ole luotu teitä palvelemaan; minun täytyy itse
hallita ja vallita!
HOOKON (katsoo häneen silmänräpäyksen aikaa ja lausuu kylmästi). Taivas
varjelkoon teidän järkeänne, herra. Hyvää yötä! (aikoo mennä.)
SKULE HERTTUA (astuu hänen eteensä). Te ette pääse minusta sillä
tavoin! Olkaa varoillanne, taikka minä lausun itseni irti teistä; te
ette voi kauvemmin olla minun yliherrani; meidän molempain täytyy
jakaa!
HOOKON. Te uskallatte minulle sen sanoa!
SKULE HERTTUA. Olen saapunut Osloon suuremmalla miesvoimalla kuin te,
Hookon Hookoninpoika.