NIKOLAUS PIISPA. Englannin retkeltä --!
INGA. Hän on ollut poissa monta vuotta, kuten tiedätte, ja kuljeksinut
avaralta; nyt hän toi kirjeen kotia --
NIKOLAUS PIISPA, (hengetönnä). Kirjeen --?
INGA. Trond papilta. Se on teille, herra, (ojentaa sen hänelle).
NIKOLAUS PIISPA. Vai niin; -- ja te sen tuotte?
INGA. Se oli Trondin tahto. Minä olen hänelle suuressa kiitollisuuden
velassa siitä ajasta, kun hän kasvatti Hookonia. Minä sain tiedon
sairaudestanne; ja lähdin sentähden kohta matkalle; minä olen tullut
tänne jalkaisin --
NIKOLAUS PIISPA. Sinun ei olisi pitänyt niin kiirehtiä, Inga!
DAGFINN BONDE (tulee sisään oikealta). Jumalan rauha, kunnianarvoisa
herra!
NIKOLAUS PIISPA. Tuleeko kuningas?
DAGFINN BONDE. Nyt hän ratsastaa Ryenvuoria alas kuningatar ja
kuninkaan lapsi ja suuri seurue keralla.
INGA (juoksee Dagfinniä kohti). Kuningas -- kuningas! tuleeko hän
tänne?
DAGFINN BONDE. Inga! Tekö täällä, kovaa kokenut vaimo?
INGA. Ei se ole kovaa kokenut, jolla on niin jalo poika.
DAGFINN BONDE. Nyt hänen kova sydämmensä heltyy.
INGA. Ei kuninkaalle sanaakaan minusta. Oi, nähdä minun täytyy hänet
kuitenkin; -- kuulkaa, -- tuleeko hän tänne?
DAGFINN BONDE. Tulee kohta.
INGA. Ja nyt on pimeä ehtoo. Kuninkaan tietä varmaankin tulisoitoilla
valaistaan?
DAGFINN BONDE. Niin kyllä.
INGA. Silloin tahdon asettautua johonkuhun kuistiin, josta hän kulkee
ohitse; -- ja sitten kotia Varteigiin. Mutta ensin Hallvardin kirkkoon;
siellä on tänä yönä valaistu; siellä tahdon rukoilla hyvää kuninkaalle,
minun kauniille pojalleni. (Menee ulos oikealle.)
DAGFINN BONDE. Olen toimittanut asiani; menen kuningasta vastaan.
NIKOLAUS PIISPA. Vie hänelle sydämelliset tervehdykset, hyvä Dagfinn!
DAGFINN BONDE (mennessään ulos oikealle). En tahtoisi minä olla
Nikolaus piispa huomenna.
NIKOLAUS PIISPA. Trond papin ripitys --! Siis se kuitenkin tuli; --
tässä sen pidän kädessäni, (miettii ja tirkistelee eteensä). Ei pitäisi
koskaan luvata sielunsa autuuden kautta, kun on niin vanha kuin minä.
Jos olisi vuosia jäljellä niin aina viekottelisin itseni vapaaksi
semmoisesta lupauksesta; mutta tänä iltana, viimeisenä iltana -- ei, se
ei ole viisaasti. -- Voinko sitten pitää lupaukseni? Eikö se olisi
panna kaikki se alttiiksi, jonka eteen olen koko elämäni puuhannut? --
(kuiskaten). Oi, jos voisin tehdä paholaiselle kepposet, vielä tämän
ainoan kerran! (kuuntelee.) Mitä _se_ on? (huutaa.) Viljam Viljam!
SIRA VILJAM (tulee sisään oikealta).
NIKOLAUS PIISPA. Mikä se on, joka suhisee ja ulvoo niin ilkeästi?
SIRA VILJAM. Se on myrsky, joka kiihtyy.
NIKOLAUS PIISPA. Kiihtyykö myrsky! -- Varmaankin minä lupaukseni pidän!
Myrskykö, sanot --? Veisaavatko ne tuolla sisällä?
SIRA VILJAM. Veisaavat, herra.
NIKOLAUS PIISPA. Käske heitä olemaan ahkeria; -- erittäin Aslak veljeä;
hän lukee aina niin vaillinaisia rukouksia; hän katkoo missä vaan
sopii; hän tekee hyppäyksiä, Se koira! (tömistää lattiaan piispan
sauvallansa.) Käy sisään ja sano hänelle, että tämä on viimeinen yö,
joka minulla on jäljellä; olkoon hän vaan ahkera, taikka minä tulen
hänen luoksensa ja kummittelen!
SIRA VILJAM. Herra pitääkö minun kutsuman Sigard mestaria?
NIKOLAUS PIISPA. Käy sisään, sanon minä! (Viljam menee sisään
kappeliin.) Taivaan tahto mahtaa varmaankin olla, että minä sovitan
kuninkaan ja herttuan välin, koska se nyt lähettää minulle Trond papin
kirjeen. Kovaa sinulta vaaditaan, Nikolaus; kerrassaan repiä alas minkä
olet koko elämäsi työllä rakentanut. Mutta ei muuta neuvoa löydy; minun
on tällä kertaa noudattaminen taivaan tahtoa. -- Jospa vaan voisin
lukea mitä kirje sisältää; mutta minä en voi nähdä sanaakaan! Sumua
ajelehtii silmieni edessä, niissä säkenöitsee ja räiskii -- enkä
uskalla antaa kenenkään lukea sitä itselleni! Luvata semmoista --! Onko
siis ihmisen äly niin kehno, ett'ei se voi ohjata oman työnsä toista ja
kolmatta polvea? Minä puhuin niin kauvan ja niin pontevasti Vegard
Væradalille, saadakseni kuningasta lähettämään Ingan pois luotansa,
että se viimein tapahtui. Se työ oli hyvä ensi polvessa; mutta jos en
olisi sitä neuvonut, niin ei Inga nyt olisi ollut Varteigissa, kirje ei
olisi ajoissa tullut minun käsiini, ja minulla ei olisi ollut lupausta
pidettävänä, -- siis tyhmä toisessa polvessa. Jos vaan olisi aikaa;
mutta ainoastaan tämä yö loppuun -- ja tuskinpa sitäkään. Minun täytyy,
minä tahdon elää kauvemmin! (tömistää sauvalla; pappi astuu sisään
oikealta.) Käske Sigard mestari tulemaan! (pappi menee; piispa pusertaa
kirjettä käsissään.) Tässä, tämän ohuen sinetin alla lepää Norjan
historia sadaksi vuodeksi. Se lepää ja uneksii, niinkuin linnunpoika
munassa! Oi, sitä, jolla nyt olisi useampi kuin _yksi_ sielu -- taikka
_ei yhtäkään!_ (painaa raivokkaasti kirjettä rintaansa.) Oi, jos ei
loppu olisi kintereilläni -- ja tuomio ja rangaistus -- minä hautoisin
sinut haukaksi, joka levittäisi pimeän kauhun kaiken maan ylitse ja
iskisi terävät kyntensä joka miehen sydämmeen! (kutistuen.) Mutta
viimeinen hetki on lähellä, (huutaen.) Ei, ei, -- sinusta pitää tuleman
joutsen, valkea joutsen! (heittää kirjeen pois kauvas lattialla ja
huutaa:) Sigard mestari, Sigard mestari!
SIGARD MESTARI (oikealta). Kuinka laita on, kunnianarvoisa herra?
NIKOLAUS PIISPA. Sigard mestari, -- myykää minulle kolmen päivän elämä!