GÖTZ. Se miellyttää minua; soisin vaan, että sitä niin olisi aina
varteen otettu.
NEUVOS-HERRA. Te muistatte, kuinka te armon ja epä-armon uhalla
jouduitte meidän käsiimme.
GÖTZ. Mitä annatte minulle, jos minä sen unhotan?
NEUVOS-HERRA. Jos voisin antaa teille jonkun verran myötäsukaisuutta,
saattaisin minä teidän asianne hyväksi tehdä.
GÖTZ. Hyväksi tehdä! Jos te voisitte! Se teko vaatii enemmän vaivaa,
kuin asiani turmeleminen.
KIRJURI. Pitääkö minun kaikki pöytäkirjoittaa?
NEUVOS-HERRA. Ainoasti mitä asiaan kuuluu.
GÖTZ. Minusta nähden, te saisitte hyvin kyllä vaikka painattaa tuon.
NEUVOS-HERRA. Te olitte Keisarin huostassa, joka antoi isällisen
armonsa astua majesteetillisen oikeuden paikalle ja myönsi teille
vankilan sijasta erään mitä rakkaimpia kaupunkiansa, tämän
Heilbronn'in, olopaikaksenne. Te valalla vannoen lupasitte, niin kuin
oikean ritarin tulee, saapua esiin ja nöyrästi varrota mitä tuleva on.
GÖTZ. Olenhan minä täällä nyt ja vartoon.
NEUVOS-HERRA. Ja me olemme täällä julistamassa teille
Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armoa ja suosiota. Hänen
Majesteettinsa antaa teille anteeksi rikoksenne, päästää teidät irti
valtakunnankirouksesta ja kaikista hyvin ansaituista rangaistuksista,
mikä kaikki teidän pitää alamaisella kiitollisuudella tunnustaa ja sitä
paitsi vannoa tämä vala, sanoilleen, niin kuin se nyt teille luetaan.
GÖTZ. Minä olen Hänen Majesteettinsa uskollinen palvelija, nyt, niin
kuin ainakin. Vaan yksi sana tähän, ennen kuin jatkatte: Minun
uskolliset palvelijani, missä he ovat? Mitä heistä on tuleva?
NEUVOS-HERRA. Se ei liikuta teitä.
GÖTZ. Niinpä kääntäköön Keisari kasvonsa pois teistä, kun te olette
hädässä! He olivat minun kumppaneitani ja ovat vieläkin. Mihinkä te
heidät olette hävittäneet?
NEUVOS-HERRA. Me emme ole velkapäät teille siitä tiliä tekemään.
GÖTZ. Ah! Olin unhottaa, että eihän teitä saa arvata edes siihenkään
sitoutuneiksi, mitä olette luvanneet, saati --
NEUVOS-HERRA. Meidän tehtävämme on ainoastaan esittää teille
rauhanpitovala vannottavaksi. Alistukaa Keisarin valtaan, niin sillä
tavoin löydätte varmimman tien, mistä kautta rukoilla elämä ja vapaus
omille apulaisillenne.
GÖTZ. No paperi esiin!
NEUVOS-HERRA. Kirjuri, lukekaa!
KIRJURI. Minä Götz von Berlichingen tunnustan tässä avonaisen kirjeen
kautta: Että koska minä nykyisin olin kapinallisena noussut Keisaria
sekä valtakuntaa vastaan --
GÖTZ. Tuo ei ole totta. En minä ole mikään kapinoitsija, en ole minä
Hänen Keisarillista Majesteettiansa vastaan rikkonut, en yhtään, ja tuo
teidän "valtakuntanne" ei liikuta minua yhtään.
NEUVOS-HERRA. Malttakaa ja kuunnelkaa edelleen.
GÖTZ. En minä tahdo enää kuunnella mitään. Astukoon joku tänne esiin ja
todistakoon! Olenko minä vastaan Keisaria, vastaan itävaltalaista
hallitsija-huonetta astunut yhden yhtä viha-askelta? Enkö minä ole
ainiaan osottanut kaikkien toimieni kautta, että minä paremmin, kuin
joku muu, tunnustan, mitä Saksanmaa on velkaa hallitsijoilleen? Ja
erittäin mitä me, pieni väki, me vapaat ritarit, olemme velkaa
Keisarillemme? Johan minä olisin epäpätö lurjus, jos suostuisin
kirjoittamaan mokoman alle.
NEUVOS-HERRA. Vaan meillä oli kuitenkin täsmällinen käskymääräys,
suostuttaa teidät hyvällä, taikka, ell'ei se käy päinsä, heittää teidät
vankilan loukkoon.
GÖTZ. Loukkoon? Minutko?
NEUVOS-HERRA. Ja siellä te saatte kohtaloanne odottaa oikeudelta, jos
ette tahdo sitä nyt ottaa vastaan armon kädestä.
GÖTZ. Loukkoon! Te väärin käytätte keisarillista valtaa. Loukkoon! Tuo
ei ole hänen käskynsä. Mitä! minulle, nuo kavaltajat! ensin viritetään
ansa, ja syötiksi ripustetaan oma valansa, oma ritarillinen sanansa!
Sitten luvataan minulle ritarillinen vankeus, ja taas rikkovat
lupauksensa!
NEUVOS-HERRA. Ryövärille me emme ole missään uskollisuuden velassa.
GÖTZ. Jos sinä et kantaisi Keisarin kuvaa,[71] tuota jota minä
kunnioitan törkeimmässäkin naamauksessa, niin minä sen ryöväri-sanan
ajaisin sun omaan kitaasi takaisin, vaikka siihen juuttuisi. Minut on
kunniallisessa kahakassa vangittu. Sinä voisit kiittää Jumalaa ja
suulla suurennella koko maailman edessä, jos sinä eläissäsi olisit
tehnyt yhtään niin jaloa työtä, kuin se on, jonka vuoksi minä nyt istun
vankina.
NEUVOS-HERRA (vihjaa Neuvos-miehelle, joka soittaa).
GÖTZ. En ole minä ilkeän voiton himossa, en nylkyrinä riistämään maata
ja väkeä pois niiltä, jotka aseettomina eivät jaksa puolustautua, en
siinä mielin ole lähtenyt tanterelle. En -- mutta vapauttamaan
uskollisia ystäviäni, ja varjelemaan omaa nahkaani! Näettekö te siinä
mitään vääryyttä? Keisari ja valtakunta ei olisi meidän hätäämme ja
tuskaamme tullut tunteneeksi korvatyynyssään. Minulla on, Jumalan
kiitos! vielä yksi käsi, ja olen tehnyt hyvin, että olen sitä
käyttänyt!
PORVAREITA (astuu sisään, seipäitä kädessä, miekka vyöllä).
GÖTZ. Mitä tämä meno merkitsee?
NEUVOS-HERRA. Te ette tahdo kuunnella. Ottakaa hänet kiinni!
GÖTZ. Tuoko oli tarkoitus? Se, ken ei ole mikään unkarilainen härkä,
älköön hän tulko liika lähelle minua! Tai hän tulee saamaan tästä minun
oikeasta, rautakädestäni semmoisen korvatillin, joka perinpohjin
parantaa hänestä pois pääkivun, hammaskivun ja kaikki maisen maan
kivut. (Ne käyvät kimppuun, hän paiskaa yhden permantoon, riuhtaisee
toiselta aseen; ne väistyvät). Tulkaa! Tulkaa! Olisi niin hauska oppia
tuntemaan urhoollisin teikäläisten joukosta.
NEUVOS-HERRA. Antautukaa!
GÖTZ. Näin miekka kädessä? Tokko jaksatte tajuta, että nyt
minusta yksistään riippuu, tahdonko iskeytyä halki näiden
jänöjussi-pyydystäjäin ja karata matkaani? Mutta minä tahdon vaan
teille opettaa, mitenkä pidetään sanansa. Luvatkaa minulle
_ritarillinen_ vankeus, niin minä annan miekkani pois sekä olen,
niin kuin ennenkin, teidän vankinne.
NEUVOS-HERRA. Noin miekka kädessä te tahdotte riidellä Keisarin kanssa?
GÖTZ. Varjelkoon Jumala! En, muuta kuin teidän ja teidän jalon
komppanienne kanssa. -- Te voitte mennä kotiinne, hyvät miehet.
Laiminlyönnistä te ette saa mitään, eikä täältä ole muuta haettavissa,
kuin kuhmuja.
NEUVOS-HERRA. Ottakaa hänet kiini! Vai eikö teille rakkaus Keisaria
kohtaan anna enemmän rohkeutta?
GÖTZ. Ei enemmän kuin heille Keisarikaan antaa laastaria parantamaan
niitä haavoja, joita heidän urhoutensa voisi täällä tuottaa, heillenpä
itselleen.
OIKEUDENPALVELIJA (tulee). Juuri huutaa tornivahti: joku joukko,
kahtasataa päätä lukuisampi, saapuu kaupunkiin päin. Epähuomiossa ovat
ne saaneet tunkeutua aina viinamäen taakse saakka, ja nyt uhkaavat
murtaa meidän muurimme.
NEUVOS-HERRA. Voi meitä! Mitä se on?
VAHTI (tulee). Frans von Sickingen seisoo portin takana ja laittoi
sanomaan, että hän on kuullut, kuinka ne, häpeällisesti liiton rikkoen,
ovat menetelleet hänen lankoansa vastaan, kuinka Heilbronn'in herrat
ovat kaikkea apua toimittaneet niille. Hän vaatii tiliä, muuten hän
aikoo tunnin kuluessa sytyttää kaupungin joka neljältä kulmalla, ja
antaa ryöstön tuhottavaksi.
GÖTZ. Tarmokas lanko!
NEUVOS-HERRA. Astukaa ulos, Götz! (Götz pois). Mitä nyt on tehtävä?
NEUVOS-MIES. Säälikää meitä ja täkäläistä porvaristoa! Sickingen on
vihassaan hillimätön; sitä paitsi hän on mies pitämään lupauksensa.
NEUVOS-HERRA. Pitääkö meidän heittää sekä omamme että meidän Keisarimme
oikeudet loukattavaksi?
KAPTEENI. Jos meillä vaan oisi miehiä noita oikeuksia puolustamaan.
Mutta näin voisi meidät itsemme hukka periä, ja asia oisi vaan sitä
pahempi. Me itse voitamme myötenantamisesta.
NEUVOS-MIES. Meidän pitää suostuttaa Götz puhumaan meidän hyväksemme.
Tuntuu kuin minä jo näkisin koko kaupungin ilmitulessa.
NEUVOS-HERRA. Anna Götz'in tulla sisään.
GÖTZ (tulee).
GÖTZ. No, mistä on juttu?
NEUVOS-HERRA. Sinä tekisit hyvin, jos kehoittaisit lankoasi luopumaan
kapinallisesta puuhastaan. Sen sijaan että hän pelastaisi sinut
perikadosta, syöksee hän sinut vielä syvemmälle, kun hän seuraa sinun
lankeemustasi.
GÖTZ (näkee ovella Elisabeth'in, sanoo salaa hälle). Mene sinne! Sano
hänelle: hänen pitää viipymättä murtautua sisään, hänen pitää tulla
tänne, kuitenkin tekemättä mitään pahaa kaupungille. Jos nuo lurjukset
tässä käyvät vastarintaa tekemään, niin hänen täytyy käyttää
väkivaltaa. Minusta ei ole väliä, jos siinä minut hukka perii, kun ne
vaan kaikki samalla haavaa minun kanssani kaatuvat keihään pistäminä
maahan.
* * * * *
Suuri sali neuvos-talossa.
Koko neuvos-huoneukseen on sijoitettu Sickingenin ratsumiehiä.
GÖTZ. Se oli apu taivaasta! Kuinka sinä tulet näin, yhtä toivottuna,
kuin äkki-arvaamatta, lanko?
SICKINGEN. Ilman taikuutta. Minä olin laittanut pari kolme lähettiä
kuulustamaan, kuinka sinulle kävi. Sanoman saatuani noitten
valapattoudesta, läksin minä taipalelle. Nyt ne ovat meidän hallussa.
GÖTZ. Minä en vaadi muuta kuin ritarillista vankeutta.
SICKINGEN. Sinä olet liika kunniallinen. Ettäkö et tahdo hyväksesi
käyttää edes sitä etua, mikä rehellisellä on yli valapatosta! Niiden on
nyt työläs potkia tutkainta vastaan. Eikä meidän mieli tee
hellittämään. Ne ovat Keisarin käskyjä käyttäneet saastaisen väärin.
Jos minä oikein tunnen Hänen Keisarillisen Majesteettinsa, niin kyllä
sinä saat varmaan vaatia enemmän. Tuo on liika vähän.
GÖTZ. Minä olen aina ollut vähään tyytyväinen.
SICKINGEN. Ja siksipä oletkin aina jäänyt alle-kynsin. Minun
mielipiteeni on tämä: Niiden pitää sinun huovisi laskea pois
vankeudesta ja antaa sinun ynnä niiden, sinun valasi nojassa, palautua
linnaasi takaisin. Sinä voit luvata, että et omasta piiristäsi ulkone
mihinkään, ja aina sinun on parempi siellä, kuin täällä.
GÖTZ. Nepä sanovat, että minun omaisuuteni on langennut Keisarin
haltuun.
SICKINGEN. Niin me sanomme, että sinä tahtoisit vuokramiehenä asua
konnullasi, siksi kun Keisari antaa sen sinulle jälleen läänityksenä.
Joutavat kiemurrella, kuin ankeriaat merrassa, eivät ne kuitenkaan
meiltä pääse nuljahtamaan. Kyllä ne jaarittelevat Keisarillisesta
Majesteetista ja omasta tehtävästään. Tasan se tekee meille. Tunnen
sitä minäkin Keisarin enkä ole niin aivan vähän pätevä hänen luonansa.
Hän on aina halainnut sinua omaan sotaväkeensä. Et sinä kauvan istu
linnassasi, ennen kuin jo saat kuulla kutsumuksen kaikuvan.
GÖTZ. Soisipa Jumala, piankin, ennen kuin minulta unhottuu taistelu.
SICKINGEN. Urhoutta ei unhoteta eikä opita. Älä ole huolissasi mistään!
Jahka sinun asiasi ovat järjestyksessä, menen minä hoviin; sillä
yritykseni alkaa kypsyä. Suotuisia enteitä on tuikkimassa minulle,
viitaten: Käy uralle! Ei puutu minulta muuta, kuin että minun tulee
vaan tutkia Keisarin mieli-ala. Trier ja Pfalz uskoisi pikemmin, että
taivas voi langeta romahtaa maahan, kuin että minä tulen niiden
niskaan. Ja minä aijon tulla kuin rankka jääkuuro! Ja jos me voidaan
sepittää onnemme,[72] niin sinä pian olet Vaaliruhtinaan lanko. Minun
toivoni luotti sinun kouraasi tässä yrityksessä.
GÖTZ. O! Tuota ennusti se uni, jonka minä näin sitä päivää vasten, jona
Marian lupasin Weislingenille. Tuo mies oli vakuuttavinansa ollakseen
uskollinen, ja piteli tätä oikeaa kättäni niin kovasti, että se oli
luiskahtavinaan rautahihasta irti, kuin poikkikatkennut. Ah! minä olen
nykyhetkenä turvattomampi, kuin silloin, kun minulta tämän ampuivat
pois. Weislingen! Weislingen!
SICKINGEN. Unhota pois tuo kavaltaja! Meidän pitää tyhjään-raukaista
hänen juonensa, murtaa turhaksi hänen arvonsa, ja omantunnon tuska ja
häpeä kalvakoon hänet kuoliaksi. Minä näen, minä näen hengessä, että
minun viholliseni, sinun vihollisesi ovat kukistettuja. Götz,
ainoastaan puoli vuotta vielä!
GÖTZ. Sinun sielusi lentää korkealle. En tiedä, kuinka lienee; vaan ei
tovin aikaan minun sielulleni ole tahtonut avaantua mitään iloisia
näkö-aloja. -- Minä olen ollut jo enemmän kuin kerran onnettomuudessa,
jo kerran vankinakin; vaan siltä kuin nyt, ei minusta ole tuntunut
koskaan.
SICKINGEN. Onni tuottaa tuulta. Lähtään nyt niiden taulapäiden luo![73]
He ovat kyllä kauvan pitäneet ehtojen esittelyvuoroa, ottakaamme kerran
me ja ruvetkaamme siihen vaivaan! (Pois).
* * * * *
_Adelheidin huone_.
ADELHEID. Tuo on inhottavaa!
WEISLINGEN. Minä olen purrut hammasta vaan. Se niin mainio aije, niin
onnellisesti saatettu perille, ja lopuksi, laskea hänet omaan
linnaansa! Se kirottu Sickingen!
ADELHEID. Heidän ei olisi pitänyt tehdä niin.
WEISLINGEN. He istuivat tiukassa. Mitä he voivat muuta? Sickingen
uhkasi tulella ja miekalla, se röyhkeä, kiukkupäinen mies! Minä vihaan
häntä. Hänen arvonsa paisuu, niin kuin virta, joka kerran on ahmaissut
pari puroa, muut seuraavat itsestään.
ADELHEID. Eikö heillä ollut Keisaria?
WEISLINGEN. Rakas rouva! Hän on ainoastaan varjo siitä, hän käy
vanhaksi ja alakuloiseksi. Kun hän kuuli, mitä oli tapahtunut, ja minä
yhdessä muiden hallitusneuvosten kanssa puhuin kiivaasti, sanoi hän:
Heittäkää heidät rauhaan! Minä voin sille vanhalle Götz'ille hyvin
suoda tuon pikku paikan, ja jos hän on hiljaa siellä, mitä teillä on
valitettavaa hänestä? Me puhuimme valtion hyvästä. Oi! sanoi hän. Jos
minulla olisi alusta pitäin ollut semmoisia neuvonantajoita, jotka
olisivat neuvoneet levotonta henkeäni enemmän huolehtimaan yksityisten
ihmisten onnea!
ADELHEID. Häneltä uupuu hallitsijan-henki.
WEISLINGEN. Sitten me kävimme Sickingenin kimppuun. -- Se mies on minun
uskollinen palvelijani, sanoi hän; jospa se ei olekaan tuota tehnyt
minun käskystäni, niin ainakin hän on täyttänyt minun tahtoni paremmin,
kuin minun omat valtuutettuni, ja minä voin tuon hyväksyä edeltä- tai
jäljestäpäin.
ADELHEID. Aivan tuosta on pakahtua.
WEISLINGEN. Minä en sittenkään ole vielä jättänyt kaikkea toivoa. Hänet
on laskettu omaan linnaansa, hänen ritarillisen sanansa nojassa, että
hän pysyy siellä hiljaa. Se on hänelle mahdotonta; me tahdomme heti
saada jonkun syyn häntä vastaan.
ADELHEID. Ja sitä pikemmin, koska voimme toivoa, että Keisari kohta
lähtee pois maailmasta, ja Kaarle,[74] tuo hänen oiva seuraajansa,
lupaa enemmän majesteetillista mieli-alaa.
WEISLINGEN. Kaarleko? Tuohan ei vielä ole valittu, ei kruunattu.
ADELHEID. Ken ei halaja ja toivo häntä siksi?
WEISLINGEN. Sinulla on korkea käsitys hänen ominaisuuksistaan; melkein
tulee ajatelleeksi, että sinä niitä katselet aivan toisilla silmillä.
ADELHEID. Sinä minua loukkaat, Weislingen! Tunnetko sinä minut siltä
puolen?
WEISLINGEN. En minä sanonut mitään, loukatakseni sinua. Mutta vaitikaan
minä en voi olla. Kaarlen tavaton huomaavaisuus sinua kohtaan häiritsee
rauhan minulta.
ADELHEID. Ja minun käytöksenikö?
WEISLINGEN. Sinä olet nainen. Te ette vihaa ketään, joka teille
liehakoitsee.
ADELHEID. Vaan te?
WEISLINGEN. Se kalvaa minun sydäntäni, tuo hirmuinen ajatus! --
Adelheid!
ADELHEID. Voinko minä parantaa sinun hulluutesi?