YRJÖ. Hän tahtoo itse teitä puhutella. Min' en tunne häntä. Se on komea
mies mustine, tulisine silmineen.
GÖTZ. Tuo hänet tänne huoneeseen!
LERSE (tulee).
GÖTZ. Jumalan terve teille! Mitä hyvää te tuotte?
LERSE. Oman itseni. S'ei tosin liene paljon; toki kokonaan, oli se mitä
oli, minä sen tarjoon teille.
GÖTZ. Te olette minulle tervetullut, kahta vertaa enemmän tervetullut,
kelpomies, ja juuri tähän aikaan, kun minä en enää osannut toivoa
uusien ystäväin satoa, pikemmin pelkäsin joka hetki vanhojen katoa.
Teidän nimenne on?
LERSE. Frans Lerse.
GÖTZ. Minä kiitän teitä, Frans, että te minulle tutuksi esititte erään
urhoollisen miehen.
LERSE. Minä olen jo ennen yhdesti esitellyt teille itseni, vaan sillä
erää te ette kiittänyt minua.
GÖTZ. En jaksa muistaa teitä.
LERSE. Sepä oisi minusta ikävää. Muistuuko teidän mieleenne, kun te
Pfalz-kreivin puolesta olitte vihollisena Konrad Schottenia vastaan, ja
itsenään Laskiaisena ratsastamassa Hassfurt'iin?
GÖTZ. Kyllä minä sen muistan.
LERSE. No juohtuuko teidän mieleenne se, kun te muutaman kylän kohdalla
kohtasitte viisikolmatta ratsumiestä tietä taivaltamassa?
GÖTZ. Aika hyvin. Minä vielä alussa niitä luulin vaan tusinaksi, ja
panin kahtia oman joukkoni -- meit' oli vaan kuusitoista -- ja pysäytin
kylän luona muutaman vajan taakse, sen varalta, että ne sivuuttaisi
meidät. Minulla oli aikomus sitten lähteä niitä takaa-ajamaan, niin
kuin oli sovittu sen toisen joukko-osaston kanssa.
LERSE. Mutta me huomasimme teidät, ja vetäysimme kukkulalle siinä kylän
luona. Te liikuitte esiin ja seisotuitte alapuolelle. Kun me näimme,
että te ette tahdo tulla ylös, niin me ratsastettiin alas.
GÖTZ. Siinä vasta minä oivalsin, että olin käteni tupsauttanut
hiilokseen. Viisikolmatta kahdeksaa vastaan! Siin' ei joudettu olemaan
ristissä käsin. Erhard Truchses pisti minulta yhden huovin läpi, jonka
vuoksi minä hänet syöksin rujoksi satulasta. Jos ne kaikki oisivat
kestäneet, niin kuin hän ja eräs huovi, niin minulle sekä minun pikku
parvelleni oisi käynyt pahoin.