BERLICHINGEN. SELBITZ. YRJÖ (nyt ensi kertaa muassa, ratsuhuovina).
GÖTZ. Et sinä häntä tavannut, Yrjö?
YRJÖ. Hän oli päivää ennen ratsastanut Bamberg'iin Liebetrautin ynnä
kahden huovin kanssa.
GÖTZ. Min'en ymmärrä, mitä tämä tietää.
SELBITZ. Kyllä minä. Teidän sovintonne oli vähän liian äkkipikainen,
ollakseen kestäväinen. Se Liebetraut on ounas mies; sen lörpöttelijän
hän on antanut itseään vietellä.
GÖTZ. Uskotko sinä, että hänestä voi tulla liitonrikkoja?
SELBITZ. Ensi askel on astuttu.
GÖTZ. En minä usko sitä. Ken ties, kuinka välttämätöntä oli hoviin
meneminen; hänelle ollaan vielä velkaa palveluksesta; me tahdomme
toivoa mitä parhainta.
SELBITZ. Suokoon Jumala, että hän ansaitseisi sen ja tekisi mitä
parhainta!
GÖTZ. Minulle joukahtaa yksi juoni mieleen. Me voimme antaa Yrjön
pukeutua siihen nuttuun, joka tuli saaliina siltä bambergiläiseltä
ratsurilta, sekä pistää tälle mukaan sen saattomerkin. Tämä saa
ratsastaa Bamberg'iin, katsomaan mitenkä on asian laita.
YRJÖ. Tuota minä olen toivonut kauvan.
GÖTZ. Se on sinun ensimäinen ratsuri-retkesi. Ole varovainen, poika!
Minua rasittaisi kaiho, jos sinua mikä kovaonni kohtaisi.
YRJÖ. Antakaa minun vaan mennä! S'ei minua hairauta, vaikka kuin monta
kihiseis' ympärilläni, ei enemmän kuin rottain ja hiirten vilinä.
(Pois).
* * * * *
Bamberg.