NEITSYT. Lapset ja narrit --

LIEBETRAUT (tulee). Nyt, armollinen rouva, mitä minä ansaitsen?

ADELHEID. Sarvet[43] omalta vaimoltanne. Sillä tästä päättäin te

lienette jo monen naapurin kunniallisen emännän lörpötellyt pois

velvollisuuden tieltä.

LIEBETRAUT. Eihän toki, armollinen rouva! Velvollisuuden tielle, te kai

tahdoitte sanoa; sillä jos se on tapahtunutkin, minä olen lörpötellyt

naisen miehensä vuoteelle.

ADELHEID. Kuinka te olette menetellyt, saadaksenne hänet tänne?

LIEBETRAUT. Te tiedätte liika hyvin, mitenkä pyydystetään kurppia.[44]

Pitääkö minun vielä päällisiksi opettaa teille omia pikku kepposiani?

-- Ensin minä en ollut tietävinäni mitään, en ollut ymmärtävinäni

mitään hänen käytöksestään, ja sillä tavoin vein hänet siihen pulaan,

että hän rupesi ja itse kertoi koko historian. Sitä minä oitis katsoin

aivan toiselta puolen, kuin hän -- en muka voinut älytä -- en käsittää

-- ja niin edelleen. Sitten minä puhelin Bamberg'ista kaikellaista

sikin-sokin, suurta ja pientä, herättelin eleille eräitä vanhoja

muistoja, ja kun näin olin kiehitellyt hänen mielikuvattinsa, sain kuin

sainkin solminneeksi ehommalleen hyvän joukon juuri niitä hienoja

lankoja, jotka minä havaitsin katkenneiksi. Hän ei tiennyt, mitä

hänessä verestyi, häntä vaan alkoi uusi haluntunne vetää Bamberg'iin

päin, hän sekä tahtoi että ei tahtonut. Kun hän siinä meni omaan

sydämeensä, ja koetti tunteitaan selvitellä sekä oli liika paljon

itsensä puoleen kiintynyt, ollakseen varulla, siinä minä nakkasin hänen

kaulaansa paulan, joka oli kerrattu kolmesta mahtavasta säästä:

nais- ja ruhtinas-suosiosta sekä imartelusta, ja niin minä laahasin

hänet tänne.

ADELHEID. Mitä te sanoitte minusta?

LIEBETRAUT. Pelkkää totta. Teillä on ikävyyksiä tilustenne tähden, --

te olitte toivonut, että, kun hän on keisarin luona niin suuressa

arvossa, voisi hän helposti tehdä lopun niistä.

ADELHEID. Hyvä!

LIEBETRAUT. Piispa pian tuopi hänet teidän luoksenne.

ADELHEID. Minä odotan heitä -- (Liebetraut pois) -- niin levotonna,

että harvoinpa minä sillä sydämellä odotan toisen tulemista.

* * * * *

Götz von Berlichingen Rautakoura. Näytelmä · 第 26 / 78 题