KAUPPANEUVOS. Minä en kuule.
VALTER. Ei tuo voi olla teiltä täyttä totta.
KAUPPANEUVOS. Sen tulet näkemään.
VALTER. Kuinka saattaa ihminen olla niin itsepäinen?
KAUPPANEUVOS. Niin, sitä minäkin ihmettelen. Kuinka saattaa ihminen
olla niin itsepäinen, ett'ei mene naimisiin, vaikka setänsä kosii hänen
puolestaan.
VALTER. Autattehan minua nyt kumminkin tässä vekselijutussa, setä?
KAUPPANEUVOS. En.
VALTER. Mutta ajatelkaa, minun koko tulevaisuuteni siitä riippuu!
KAUPPANEUVOS. Vaikkapa vaan! En sittenkään.
VALTER. Silloin täytyy minun tehdä konkurssi!
KAUPPANEUVOS. Niin, se sinulla kaiketi on edessä.
VALTER. Ja minut pannaan velkavankeuteen.
KAUPPANEUVOS. Voi sekin tapahtua.
VALTER. Ja kaikki velkojani suuttuvat minuun silmittömästi.
KAUPPANEUVOS. Tiettyä se!
VALTER. He ovat luottaneet minuun, olleet minulle ystävällisiä ja
avuliaita--ja minä palkitsen heidät sillä, että matkaansaan heille
vahinkoa. Ei, tätä häpeätä en voi kärsiä. Minä--ennemmin ammun itseni.
KAUPPANEUVOS. Estätkö heitä sillä vahinkoon tulemasta?
VALTER. En. Sehän se on. Ei ole asia sillä autettu. He kiroovat minun
muistoani. Mutta--mitä tulee minun sitten tehdä?!
KAUPPANEUVOS. Noudattaa minun tahtoani ja mennä naimisiin. Silloin
pidän minä huolta veloistasi, niinkuin olen luvannut.
VALTER. Sinä maksat ne kaikki?
KAUPPANEUVOS. Kaikki.
VALTER. Ja tuon vekselinkin, joka huomenna lankee?
KAUPPANEUVOS. Sen heti ensimmäiseksi.
VALTER. Olkoon menneeksi! Minä suostun.
HEIKKI. No, vihdoinkin! Tuon jalon päätöksen olisit tehnyt ennemmin,
niin vähemmällä olisit päässyt.
KAUPPANEUVOS. Sinä suostut menemään naimisiin serkkusi, Kerttu Virneen
kanssa?
HEIKKI. Joka on Sysmästä kotoisin?
VALTER. Suostun.
KAUPPANEUVOS. Kättä päälle.
VALTER. Tuossa.
KAUPPANEUVOS. Hyvä on. Sanasta miestä, niinkuin muistat.
VALTER. Sanasta miestä.
HEIKKI. Ja sarvesta härkää!
KAUPPANEUVOS. Tyttö on myöskin suostunut, jonka vuoksi olette nyt
niinkuin kihloissa. Ja toivoakseni tulet olemaan tyytyväinen
morsiameesi.
VALTER (katkerasti). Tyytyväinen? Siitäkö sinä välität!
KAUPPANEUVOS. Kaikki on siis selvillä. Minä kutsun naiset tänne, niin
saatte tehdä tuttavuutta.
HEIKKI. Naiset? Onko niitä siis useampia?
KAUPPANEUVOS. Niitä on kaksi.
HEIKKI. Hiisi vieköön! Se toinen on varmaankin minulle.
KAUPPANEUVOS (koputtaa ovelle).
VALTER. Elkää, setä, elkää vielä. Eihän sillä ole kiirettä.
HEIKKI. Onpa tietystikin. Koputtakaa, koputtakaa, herra kauppaneuvos.
Valter palaa uteliaisuudesta nähdä suloista morsiantaan.
KAUPPANEUVOS. Tulkaa tänne ulos, hyvät naiset!
KERTTU (paviljongista). Tullaan, tullaan.
TOINI (samoin). Heti paikalla.
(Kerttu ja Toini tulevat paviljongista naurettavasti pyntättyinä.
Kerttu typerä, kankea ja kömpelö. Kävelee sisäänpäin jaloillaan ja
naksuttelee sormiaan. Toinilla on krinoliini ja kummallinen hattu
päässä, hän on vanhan näköinen, imelästi teeskentelevä ja koketti.)
KAUPPANEUVOS (esittelee). Tässä, rakas, Kerttu, saan esitellä sinulle
sulhasesi, tuomari Valter Ryynäsen, ja konttoristini, herra
Hellstén'in. Neiti Virnes ja neiti Sidensnöre, hänen hyvä ystävänsä.
VALTER (Heikille). Varjele taivas! Variksen pelättiähän nuo ovat.
KERTTU. Ooho! Vai tämä se siittä on minun sulhasein! No, ei uskois!
Mutta pulska mies tuo näyttää olevan. Ilmankos sitä eno niin
kiittelihhii. Passoo sitä näytellä tuttavilleen siellä Sysmässä.
KAUPPANEUVOS. Hän sinua siis miellyttää?
KERTTU. No, jo no tok! En muista ennen nähneinkään nuin kommeeta
poikoo. Vai mittee tuumit sinä Ammaalia?
TOINI. Pyydän--Amelie.
KERTTU. Niin, niin Ameli--minun njät pit' sannoohi.
TOINI. Sinua onnittelen, armas Gertrud! Sinä olet saanut turvan ja
tukeen elämän ohdakkeisella tiellä.
KERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään
arvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo
kihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'?
VALTER (Heikille). Minä kauhistun.
HEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu.
TOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja
viehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi
vietäisiin.
KERTTU. Varsinnii kun oon niin rikas pjäälle pjäätteeks'. Ei niitä
saantuhannen tyttöjä olekkaan joka oksalla. Sielläkään päin moailmoo
tuskin on muita kuin minä ja tämä Ammaalia.
TOINI. Pyydän--Amelie.
HEIKKI (erikseen). Hänkin sadantuhannen?--Helkkari--!
KERTTU. Ameli--Ameli. Ka, kun en milloinkaan muista. Mutta sitähän min'
oon aina ihmetellyt, ett'ei tuota Ammaaliaa
TOINI. Pyydän--Amelie.
KERTTU. Ett'ei tuota Amelita ole kukkaan kosinna.
TOINI (hermostuneesti). Mistä tiedät, ett'ei minua kukaan ole kosinut?
KERTTU. Noo, siitä voan sen pjäätän, kun oot jäänynnä vanhaks' piiaks'.
TOINI. Minä vanha piika? Ooh, Gertrud, että sinä voit minua noin
loukata!
HEIKKI. Neiti Virnes laskee tietysti leikkiä. Eihän neiti Sidensnöre
vielä mahda olla kahdenkymmenenkään ijässä.
TOINI. Totta puhuen, herra Hellstén, jo minä olen täyttänyt
kaksikymmentä.
HEIKKI. Onko mahdollista? Te näytätte paljon nuoremmalta.
KERTTU. Herra jesta! Paan pjäänihi pantiks'--että Ammaalia on lähemmä
neljeekymmentä.
TOINI (levottomana). Sinä suuresti erehdyt--taikka--ei (väkinäisellä
naurulla) hän laskee vaan leikkiä niinkuin äsken jo arvasitte, herra
Hellstén.
HEIKKI. Selvästi.
KAUPPANEUVOS (Valterille). Suutele morsiantasi kädelle. Kuinka sinä
olet noin epäkohtelias?
VALTER. Setä--minä en ikinä huoli hänestä.
KAUPPANEUVOS. Et huoli? Ja sanasi annoit?
VALTER. Vaikka olisin sen kahdesti tehnyt! En huoli sittenkään.
KAUPPANEUVOS. Kuinka suuri se vekselisi taas olikaan, joka huomenna
lankee?
VALTER Voi, minua onnetonta!
KAUPPANEUVOS. Suuteletkos morsiantasi kädelle? (Valter tekee äkkinäisen
päätöksen, tarttuu Kertun käteen, suutelee ja heittää sen samalla irti;
kääntyy pois ja irvistää pahasti.)
KERTTU. Kappas tuota, minkä tul' ja tek'! (Pyyhkii kättään
esiliinaansa.) Hyi tok', ett'et vähän häppii. Eihän sitä muijen nähe
ruukata nuin pussailla. Soat tok' oppia vähä immeisten tapoja, jos
mielit, että sovussa eletään.
KAUPPANEUVOS. Elä suutu, lapseni. Täälläpäin on semmoinen tapa.
TOINI. Anna se hänelle anteeksi, Gertrud. Hän ei voinut hillitä palavaa
rakkauttaan.
KERTTU. Tokko lie kätein ollunna ies oikein puhaskaan. Kottoo
lähteissäin kyllä hankasin vennään saippuan ja hiekan kanss', mutta
tuolla kievarissa siittä likkaantuivat toas uuvelleen, kun menin
navettaan lehmiä kahtomaan.
TOINI. Ei herrassööding Ryynänen siihen katso, koska se kumminkin oli
sinun kätesi. Hän ei ole noita pintapuolisia ja kevytmielisiä ihmisiä,
jotka vaan ulkonaiselle loistolle arvoa panevat. Sydämmen ominaisuudet,
ne kumminkin ovat pääasia--eikö totta?
HEIKKI. Oo--neiti Sidensnöre, jospa teillä minustakin olisi noin hyvät
ajatukset! Silloin olisin onnellisin ihminen maan päällä.
TOINI. Hyvä herra--teidän sananne ja teidän tulinen katseenne saattavat
minut punastumaan.
KAUPPANEUVOS. No niin--nyt luullakseni on kaikki hyvällä alulla,
Kerttuseni. Ja asiat saadaan selville siksi kuin Bertha sisaresi on
täällä.
VALTER. Bertha? Kuka on Bertha?
KAUPPANEUVOS. Etkö sinä sitä tiedä? Hänhän on serkkusi, Kertun sisar,
joka kolme vuotta on oleskellut Stockholmissa. Ai, ai, niinkö vähän
sinä olet ottanut selkoa sukulaisistasi.
VALTER. Mutta ettehän ole, setä, milloinkaan puhunut hänestä.
KAUPPANEUVOS. Ei ole tainnut tulla puhutuksi, kun hän on ollut siellä
ulkomailla niin kauvan.
VALTER. Ja hän tulee tänne nyt?
KAUPPANEUVOS. Hän tulee tämän päivän junassa. (Katsoo kelloaan.) Mitä
hittoa! Johan kello on kohta kolme. Täytyy lähettää hevonen asemalle
häntä vastaan. (Menee kiireesti vasemmalle.)
KERTTU. Joko se Pertta nyt tulloo? Herra jesta, onpa sommoo nähä,
minkälaiseks' sisar on muuttunna siellä Stukholmassa.
TOINI. Hänestä on varmaan tullut täydellinen suuren maailman daami.
KERTTU. Osaishan se kuotailla jo ennennii. Mutta mittään tuo meinannee,
kun minä jouvun naimisiin ennen häntä? Ja kun vielä herrassyöringin
kanss'? Mahtaa sen pistää vihaks'.
VALTER (Heikille). Hän on tuhatta vertaa kauheampi kuin osasin
ajatellakaan.
HEIKKI. Huoli siitä,--kuulithan että hänellä on satatuhatta.
VALTER. Tuolla toisella on yhtä paljon. Miksi et pidä itseäsi esillä?
HEIKKI. Juuri nyt lähdenkin valloitusretkelie. (Toinille.) Armollinen
neiti, sallikaa minun näyttää teille kasvitarhamme ihania kukkasia.
(Tarjoo hänelle käsivarttaan.)
TOINI. En tiedä--onko sopivaa, että näin nuori tyttö kävelee
kahdenkesken nuoren herran kanssa?
HEIKKI. Olkaa huoletta, neiti, minä henkeen ja vereen asti tulen
puolustamaan teidän kunniaanne, jos niin vaaditaan.