PASTORI. Kuinka tämä on ymmärrettävä?
ELISABETH. Minä pelkään arvaavani. Voi, sitä lasta, sitä lasta--!
PASTORI. Mitä arvaat?
ELISABETH. Hänellä oli semmoinen into teaatteriin.
PASTORI. Teaatteriin? Olisiko hän mennyt teaatteriin, Maiju? Minun
lapseni?
ELISABETH. Hän tiesi, ettemme siihen koskaan suostuisi,--varsinkaan et
sinä. Sen vuoksi sitten otti ja karkasi. Maiju raukka.
PASTORI. Raukka? Sinä häntä vielä säälit. Tuommoista, joka--joka pettää
omia vanhempiaan, joka kevytmielisesti heittää kotinsa--
ELISABETH. Hän teki sen lapsellisuudesta. Muista, että hän vasta on
seitsemäntoista vuotta.
PASTORI. Lapsellisuudesta? Onko kavaluus lapsellisuutta? Vielä lisäksi
noin ilkeä, juonikas kavaluus, jota hän on tässä osoittanut. Onko se
lapsellisuutta, minä kysyn.
ELISABETH. Sinä aina niin kiivastut.
PASTORI. Sinä taas et välitä niin mitään. Sinulle on yhdentekevä,
näetpä lapsistasi mitä hyvään.--Kauhistun, kun ajattelen hänen
menettelyään. Minä hänestä pidän huolta, pelkään hänen terveyttään,
koetan huvittaa häntä kaikella tavalla, annan lopulta rahaakin leningin
ostoon--ja hänellä koko ajan viekkaus mielessä. Hänellä on sydäntä
ottaa nuo rahat ja käyttää niitä omiin vehkeihinsä--sillä niiden avulla
hän tietysti pääsi matkustamaan. Eikö tämä voi tehdä ihmistä hulluksi.
ELISABETH. Minä en suinkaan tahdo häntä puolustaa. Mutta arvelen
kuitenkin, että itse hän, raukka, saa kärsiä seuraukset.
PASTORI. Niin saakin, se on varma. Minä tuon hänet kotiin samaa kyytiä
kuin hän on mennytkin. Ja sitten tulee tässä toinen kurssi.
ELISABETH. Kuinka niin toinen?
PASTORI. Ei hellyyttä enää hiventäkään eikä heikkoutta. Kovaa kuria
vaan ja ankaraa silmälläpitoa. Yksin ei kaupungille milloinkaan ja
lukkojen taakse, kun lähdemme kotoa pois.
ELISABETH. Elä mene, Henrik liian pitkälle. Semmoista vankeutta hän ei
voi sietää.
PASTORI. Niin--minä kyllä arvaan, että sinä asetut puolelle. Mutta se
ei auta, elä koetakaan, minä varoitan jo ajoissa. Tarpeeksi kauan olet
sinä saanut häntä hemmotella. Nyt näet, mihin se on vienyt. Kaikki
lapset olemme menettäneet. Joka ikisen!
ELISABETH. Ja minuako siitä syytät?
PASTORI. Sinua juuri. Ellet olisi pitänyt heitä näin helpossa, vaan
pienuudesta asti kasvattanut heitä kurissa ja Herran nuhteessa, ei
varmaan näin olisi käynyt.
ELISABETH (hiljaisesti). Parhaamman ymmärrykseni mukaan olen tehnyt,
muuta en voi sanoa.
PASTORI. No niin,--siitä ei auta enää riidellä. Nyt tartun minä kiinni,
ja koetan parantaa mitä parantaa voi. Laita vaatteeni kuntoon hyvissä
ajoin.
ELISABETH. Milloinka sinä jo lähdet?
PASTORI. Siinäpä se! Minä en voi lähteä ennen kuin tulevan viikon
lopussa. Huomenna alkaa rippikoulu. Ikävä seikka. Minun olisi pitänyt
päästä heti jäljestä. (Kokoo paperinsa ja menee kammariinsa.)
ELISABETH. Rakas, taivaallinen isä--kuinka tämä päättyy?
(Esirippu alas.)