PASTORI. Niin ei hän ole nyt kotona. Mutta tulee luultavasti pian.
ELISABETH. Missä hän sitten on?
PASTORI. No--se on pieni salaisuus meidän kesken, Maijun ja minun.
ELISABETH. Jotako minä en saa tietää?
PASTORI. Tietysti et.--Eihän se silloin salaisuus olisikaan.
ELISABETH. Vai niin! No--hyvä, hyvä! En ole utelias. Juodaan sitten me
kahden.
PASTORI. Se oli vaan tuommoinen pieni seikka. Mutta sillä saattaa olla
äärettömän suuri merkitys kasvatuksenkin suhteen.
ELISABETH. Ooh--sitten se on tärkeämpätä kuin luulinkaan.
PASTORI. Niin, näes, tällä tavoin pääsen minä häntä ikäänkuin
likemmäksi. Saan hänen lapsellisen luottamuksensa ja opin häntä
paremmin ymmärtämään. Sitten ei ole enää vaikeata ottaa ohjaksia
käteensä ja viedä häntä oikeaan suuntaan.
ELISABETH., Ja minäkö jätetään tuosta ihan syrjään?
PASTORI. Suo anteeksi, Elisabeth, mutta minä pelkään, ettei sinusta
oikein ole Maijun kasvattajaksi.
ELISABETH. Henrik, sinä--! Ai, ai, sitä itserakkautta.
PASTORI. Jaa, jaa--!
ELISABETH. Mistä tämä kirje?--Papalle ja mammalle--Maijun käsialaa.