LAURA. Hänelle ei maistu mikään ruoka, ellen minä ole sitä valmistanut.
HEIKKI (Hämillään). Niin kyllä — varsinkin jos minun täytyy sitä
vispilöidä.
LAURA (Petäjälle). Mutta sanokaa nyt, eno kulta, mistä ruokalajeista
enin pidätte? Ainoastaan niitä tuodaan pöytään.
HEIKKI (Nopeasti). Eno ei mitenkään salli, että sinä hänen tähtensä
niin — niin rasitat itseäsi.
LAURA (Silittäen Petäjän poskea). Mutta kun minä nyt tahdon? Mitä?
PETÄJÄ (Mielissään). Niin, kun hän nyt tahtoo rasittaa itseään? Heh?
LAURA (Nyyhkien). Niin ei kukaan sää kieltää sitä minulta!
PETÄJÄ. Ei — ei yksikään sielu! Siis lihasoppaa, jossa on
maksapalleroita, haukea piparjuurikastikkeen kanssa, vasikanpaistia
vihanneksien kera ja sitruunahyytelöä — kas siinä parhaimmat
mieliruokani.
LAURA (Iloisena lyöden käsiään yhteen). Ihanaa! Ihanaa! Niillä
syötetään enoa kuin papukaijaa.
PETÄJÄ. Ja kutkutetaanko kaijan päätäkin?
LAURA (Silittää hänen poskiaan) Tietysti!
HEIKKI (Salaten suuttumustaan). Laura, kallis puolisoni — saanko sanoa
sinulle pari sanaa!
LAURA (Menee hänen luokseen). Mitä tahdot, ukkoseni?
HEIKKI (Hiljaa ja kiireesti). Te kiemailette liikaa vanhuksen kanssa.
PETÄJÄ. Onko teillä salaisuuksia? Miehesihän vääntelee naamaansa kuin
söisi hän karvaita manteleita? (Nauraa hytkyttäen). Hähähä! Ei suinkaan
hän ole minulle mustasukkainen?
LAURA (Nauraa). Sehän olisi taivaallista! (Leikillisesti). Tunnusta,
ukkoseni, tunnusta! Oletko sinä mustasukkainen?
HEIKKI (Nauraa väkinäisesti). Minäkö? (Vispilöiden). Sitä tässä vielä
puuttuisi!
PETÄJÄ (Nauraa). No, no! Älä vain istu liian varmasti satulassa! On
niitä'esimerkkejä.
LAURA. On kyllä. (Uhaten leikillisesti). Ja eno näyttää olevan hyvin
vaarallinen mies.
PETÄJÄ (Mielissään Heikille). Kuuletkos?
HEIKKI (Nyökäyttää päätään ja vispilöi). Hm!
LAURA. Hänen silmistään loistaa ihmeellinen hehku.
PETÄJÄ (Ylpeänä Heikille). Hehku!
LAURA. Petäjä-eno on varmaan nuorena ollessaan ollut koko paholainen?
PETÄJÄ. Niin — oikein aika paholainen — ja nuoruudesta on vielä vähäsen
jäljellä.
LAURA. Lopetahan jo vispilöiminen, kyllä se nyt riittää.
HEIKKI (Itsekseen). Vihdoinkin! (Panee vadin pöydälle).
PETÄJÄ. Niin, ja mene noutamaan minun piippuni.
LAURA (Vilkkaasti). Mitä? Polttaako eno?
PETÄJÄ. Tietysti! Kotona en päästä piippua milloinkaan sammumaan.