Edelliset. — Laura suuri kyökkiesiliina edessä, kädessä suuri valkoinen
vati ja vispilä.
LAURA (1:sen oven luona oikealla). Häiritsenkö?
PETÄJÄ. Varjelkoon! Lähemmäksi vain!
LAURA (Tulee lähemmäksi ja vispilöi). Eno on jo muuttanut pukuaan?
PETÄJÄ. Heitin vain pois matkatakin. (Kohteliaasti). Täytyyhän vähän
somistaa itseään nuoren rouvan takia.
LAURA. Oi, eno on matkatakissaankin komea mies.
PETÄJÄ. Niinkö? (Heikille, myhäillen). Sangen ymmärtäväinen nainen!
HEIKKI (Nyökäyttää päätään). Hm!
LAURA. Mutta mitenkä kaulusliina on? (Heikille, antaen hänelle vadin).
Ukkoseni, vispilöi sinä sillä aikaa. (Enolle). Kaulusliina on kokonaan
vinossa — kumartukaa vähän —
PETÄJÄ (Kumartuu).
LAURA (Sitoo liinaa). Ei — miltä se nyt näyttää — (Heikille). Vispilöi
toki —
HEIKKI (Vispilöi).
LAURA (Enolle).. Noin — noin — nyt se on parempi. Huomaan jo, että
minun pitää laittaa se joka aamu.
PETÄJÄ (Ihastuneesti). Tuntuukin niin suloiselta, kun sinun
pehmoiset samettihyppysesi sivelevät partaani. — (Autuaallisesti
Heikille). Poika, hän on oikea kullannuppu! (Laualle). Ja sinulla on
kyokkiesiliinakin? Keitätkö sitten itse?
LAURA. Tietysti. Minähän olen emäntä ja paikkani on kyökissä. Eikö
totta, Heikki?