LAURA (Teeskentelemättömästi). Miksi ei?
HEIKKI (Hiljaa hänelle). Ajatelkaahan toki — teidän sisarenne — hän
nostaa heti äika hälyytyksen, kun tuntee savun hajua. (Ääneen enolle).
Vaimoni ei voi sietää savua, rakas eno —
LAURA. Kuka niin sanoo? Niin tosiaan kun sinä tupruutat — mutta enon
mieliksi koetan tottua siihen. Missä piippu on?
PETÄJÄ (Näyttää huonettaan vasemmalla). Tuolla!
LAURA. Tuon sen heti paikalla. (Juoksee huoneeseen).
PETÄJÄ (Heittää Lauran jälkeen lentomuiskuja). Enkelini! Sepä vasta
nainen! Laittaa kaulusliinan, keittää ruoan, tuo piipun. — (Syleillen
Heikkiä). Poika, kuinka onnellinen sinä oletkaan?!
HEIKKI (Syleilyn aikana uhkaa ovelle päin Petäjän selän takana). Hirviö!
PETÄJÄ (Päästää hänet). Häh?!
HEIKKI (Väkinäisen ystävällisesti). Hirveän — onnellinen tahdoin sanoa!
(Itsekseen). No, tästä vasta hyvä tulee!
LAURA (Tulee takaisin kädessään tulitikkulaatikko ja pitkä puppu). Kas
niin, tässä minä taas olen.
PETÄJÄ (Tavoittaen piippua). Annappas tänne, aarteeni!
LAURA. Ei! Mitä minä teen, sen teen täydellisesti. (Pistää piipun
suuhunsa; Heikille, antaen tulitikut). Sytytäpäs tämä, poika!
HEIKKI. Jahah. (Sytyttää).
LAURA. No nyt se palaa! (Vetelee muutamia savuja).
PETÄJÄ. Älähän! Mutta et suinkaan sinä — (Ihastuneesti). Herranen aika,
hän polttaa!
HEIKKI. Valitettavasti!
LAURA (On saanut piipun hyvin palamaan). No eno, jatkakaa nyt — (Aikoo
pyyhkiä piipun imukkeen esiliinaansa).
PETÄJÄ (Ottaa häneltä piipun ja pistää suuhunsa, polttaa). Ei — anna
vain olla — ah — miten hyvältä tämä maistuu!
LAURA. Sellaista huvia voitte saada useamminkin.
PETÄJÄ (Tarttuu häntä leukaan, herttaisesti). Pikku velho — minä luotan
sanaasi.
LAURA (Tehden samoin). Enkä minä sitä milloinkaan riko.
HEIKKI (Vetää Lauran syrjään, hiljaa). Tonttu! Mitä te oikeastaan
teette? Teidänhän piti olla epämiellyttävä.
LAURA (Hiljaa). Sitten myöhemmin, rakas paholainen. Enhän minä sitä
heti voi näin päätä pahkaa.
PETÄJÄ. Näin ihanteelliseksi en ollut ajatellut avioliittoanne.
HEIKKI. En minäkään.
PETÄJÄ. Te kai rakastatte toisianne äärettömästi?
HEIKKI. Oi — paljon enemmänkin vielä!
PETÄJÄ. Se on hyvä. Mutta miksi se Käppärä sitten oli niin naimistanne
västaan?
LAURA ja HEIKKI (Katsovat toisiinsa ihmeissään ja kysyvästi). Käppäräkö?
PETÄJÄ (Lauralle). Minä tarkoitan isääsi.
LAURA (Ihmeissään). Isäänikö?
PETÄJÄ. Tietysti! (Äkäisesti). Sinähän kirjoitit minulle, ettei
Lauran isä, vanha herra Käppyrä, tahtonut antaa suostumustaan teidän
avioliittoonne —`?
HEIKKI (Hyvin hämillään). Minäkö?
PETÄJÄ. Tuhat tulimmaista — (Hakee taskustaan). Minulla on kirje vielä.
— (Vetää esiin kirjeen).
HEIKKI (Keskeyttäen kiireesti). Niin, niin, aivan oikein! (itsekseen).
— Hitto vieköön kaikki hätävaleet. — (Ääneen). Niin — olette oikeassa —
hän oli itsepäinen mies, tuo vanha herra Käppärä — (Hiljaa Lauralle).
Muistakaa nimet. Auttakaa toki.
LAURA. Niin, niin! — (Hiljaa Heikille). Kuinka minä voin auttaa? Enhän
tiedä koko asiasta hölynpölyä.
HEIKKI (Hiljaa, toivottomasti). En minäkään tiedä sen enempää!
PETÄJÄ (On pistänyt taas kirjeen taskuunsa). Siis hän oli todellakin
niin vihoissaan? (Ravistaa päätään). Hm! Hm. (Säälivästi Lauralle).
Lapsi raukka. (Lempeästi ja tuttavallisesti). Onko se sitten koskenut
sinuun niin kovin? (Heikille). Mutta luonnollisesti tyttö rakasti sinua
min suuresti, että hän kärsi nurkumatta tuskansa.
LAURA (Itsekseen). Tuskansa?
HEIKKI (Itsekseen). Kunpa vain tietäisin, mitä hän taas tarkoittaa.
PETÄJÄ. Oliko muuri korkea?
LAURA ja HEIKKI. Muuri?
HEIKKI. Niin oikein — muuri oli 300 kyynärän korkuinen. Mutta —
antakaa näiden muistojen olla rauhassa, eno kulta! Vaimoni tulee niin
surulliseksi —
PETÄJÄ. Minähän olen itsekin vuodattanut kyyneliä, kun luin kuvauksesi
siitä. (Lauralle). Se mahtoi olla julmaa. Kuinka voikaan piestä lasta
sillä tavalla.
LAURA (Hymyillen, hiljaa Heikille). Minua on siis piestykin?
HEIKKI (Hiljaa). Siltä näyttää. Mutta minä en muista sitä enää varmasti.
PETÄJÄ (Lauralle). Sitte kiipesit sinä yli muurin — Heikin syliin.
LAURA. Ai niin? — Niin — minä kiipesin.
PETÄJÄ (Heikille). Ja sitten tuli vanhus —?
HEIKKI. Aivan oikein — hän kiipesi myöskin.