ELLI. Tuo rouva on kai hyvin kaunis?
AARNIO (Kohauttaen olkapäitään). No — mukiinmenevä. Hieman elähtänyt,
mutta — (haukotellen) muuten varsm miellyttävä.
ELLI (Yhä peittäen mustasukkaisuuttaan). Vai niin? Sinähän puhut
hänestä suurella innostuksella.
AARNIO (Ihmetellen). Minäkö? Eikö mitä! — Sinä vain luulet niin.
(Naureskellen). Innostus on minulle yleensä tuntematon asia.
ELLI (Huoaten). Niin, valitettavasti.
AARNIO. Miksi valitettavasti, Elli kulta?
ELLI. Koska minua ilahduttaisi, jos sinä edes minun takiani joskus
hurmaantuisit.
AARNIO. Oh, sehän on ihan toinen asia, rakas lapsi! Sinun takiasi
minä aina olen hurmaantunut, sinä et vaan huomaa sitä, se on minussa
sisällinen ilmiö. (Ottaa hattunsa). Hyvasti nyt, rakkaani. (Panee
hatun päähänsä).
ELLI (Tarttuu nopeasti hänen käteensä vetäen hänet etualalle). Reino,
sinä tekisit minut äärettömän onnelliseksi, kun tänään jäisit kotiin
etkä menisi tuon tyhmän rouvan luo.