ELLI. Eihän tuo muotokuva juokse pois, vaikka oletkin tämän päivän
kotona. — Toivoisin hartaasti, että ne naiset, jotka maalauttavat
kuvansa, tulisivat sinun luoksesi sen sijaan että sinun aina pitää
juosta heidän luoksensa.
AARNIO. No, muttia ajattelehan nyt vähän. Tämä meidän kesäasuntomme on
lähes tunnin matkan päässä kaupungista. Piitäisikö nyt jokaisen —?
ELLI (Nopeasti keskeyttäen). Sen kyllä voi järjestää, kun tahtoo.
Olethan sinä jo siksi kuuluisa maalari, että sen, joka tahtoo käyttää
sinun taidettasi ei myöskään pidä pelästyä tuota pientä matkaa.
Minä saan joka kerran pistoksen sydämeeni, kun tiedän, että sinä
olet tekemisissä naisten kanssa, enkä minä voi olla sinun luonasi.
Oh! sinun olisi pitänyt ruveta eläinmaalaajaksi.
AARNIO. Oho, Elliseni! Tuo kuulostaa melkein siltä kuin sinä olisit
mustasukkainen.
ELLI (Nauraa). Minäkö mustasukkainen? No, miksikä en! Mutta sinä
tiedät, kuinka paljon minä sinusta pidän, ja että olen onnellinen
ainoastaan silloin, kun sinä olet luonani.
AARNIO. Olethan sinä hyvä, kelpo vaimo.
ELLI. Niin, Reino. Sellainen minä olen todellakin! Ja sen takia sinä et
tänään mene tuon rouvan luo — eikö totta?
AARNIO. Ei suinkaan tässä sitten mikään auta. Ja olkoon minun
puolestani — voinhan jäädä kotiinkin tällä kertaa.
ELLI (Ottaa hatun häneltä ja panee sen pöydälle). Miten hyvä sinä
oletkin!
AARNIO. Täytyyhän minun nyt kerran tanssia sinunkin pillisi mukaan.
ELLI (Neuvoo). Olisi suureksi hyödyksi sinulle, kun aina tekisit niin.
(Istuutuu). Tule tänne — asetu tuohon minun eteeni — tahdon puhua sinun
kanssasi muutaman oikein järkevän sanan.
AARNIO. Vai niin — vielä kerran? (Istuutuu hänen luokseen). No — tässä
minä nyt olen.