AARNIO (Kevyessä työpuvussa, istuu perällä ikkunan luona vasemmalla
maalausjalustan edessä, kädessään pensseli ja paletti; maalaa. Elli
istuu oikealla pöydän luona ja ompelee).
ELLI (Puhuu kielevästi hyväntahtoisen opettavalla äänellä miehelleen,
kuitenkaan katsomatta mieheensä). Saat varmasti nähdä, Reino-kulta,
että minä olen oikeassa. Ellei meitä vaimoja olisi, joutuisitte té
miehet ihan perikatoon. Kevytmielisyydellänne kun ei ole mitään
rajoja! Kuka pitää kodin järjestyksessä? Vaimo! Miehet antavat täyden
vallan intohimoilleen ja hakevat huolettomana huvituksia. Heistä
on yhdentekevää pysyykö talous kunnossa vai ei — Ei, ei, Reino!
Kaunistele käytöstäsi miten tahdot, mutta sydämesi syvyydessä täytyy
sinun tuntea, että minä puhun totta. Ja mihin tällainen elämä sitte
lopulta johtaa? Kapakoissa käyminen rikkoo kodin onnen, tuo surua ja
huolta perheeseen. Miksi sinunkin aina vain pitää mennä kapakkaan?
Piristyäksesi työn jälkeen muka, nähdäksesi ihmisiä, joiden kanssa voit
vaihtaa ajatuksiasi, virkistääksesi henkeäsi! Mutta, rakas Reino, jos
sinun välttämättä täytyy vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, niin voithan
sen tehdä minun kanssani, sehän on ihan luonnollista — minä olen sinun
vaimosi ja minähän voin antaa sinulle parhaat maalausaiheet, koska ei
kukaan muu tunne sinua niin hyvin kuin minä. Tai luuletko sinä, että
minä olen niin ymmärtämätön, etten soisi sinulle mitään virkistystä?
Ei, rakas Reino, sittenhän minä en enää olisi täydellä järjellä! Ei!
Kyllä sinun pitää mennä ulos, sinun pitää virkistyä, mutta — minun
kanssani, jos tahdot virkistää sieluasi. Minä ymmärrän sen paremmin
kuin kaikki nuo herrat, joihin sinä lopulta kuitenkin ikävystyt. Ja
mitä hyötyä sinulla on siitä, Reino? Tyhjä rahakukkaro ja täysi pää!
Ja minun pitää sitten sitä päätäsi aina parannella. Eilenkin tulit
pää kipeänä kotiin, mies kulta. Se tapahtuu tosin harvoin, mutta se
tapahtuu kuitenkin ja on paha merkki. Olemmekin olleet vasta kaksi
vuotta naimisissa ja sen vuoksi sinä et vielä istu ulkona niin usein,
mutta mikä sinulla nyt on virkistyksenä, tulee sinulle kohta tavaksi;
sinä et voi enää luopua kapakkaelämästä, ja sitten on onnettomuus
täydellinen. — Älä väitä vastaan sanallakaan, rakas Reino — olen varma
siitä, ettei sinulla ole mitään sanomista puolustukseksesi!
AARNIO (On koko tämän puheen aikana keskeyttämättä maalannut kuulematta
vaimoaan tai katsomattakaan häneen; puheen lopulla hän ottaa kellonsa
esille ja sanoo sitten hyvin levollisesti). Kello on kohta yksitoista.
—(Rupeaa jälleen maalaamaan rauhallisesti).
ELLI (Jatkaa saarnaansa, kuten ennen). Jos sinä olisit yksin
maailmassa, niin sinua ei voisi moittia, mutta sinähän olet aviomies
ja perheenisä! Sinulla on hyvä, rakas ja kaunis vaimo — ja kaikkein
suloisin vuoden vanha tytär, joka on aivan sinun näköisesi, ja siksi on
sinun pyhin velvollisuutesi pitää huolta tästä lapsesta. Sinun täytyy
nyt jo supistaa tarpeettomia menoja, säästää kauniisti myötäjäisiä
tyttärellesi, sillä jos ei hänellä ole mitään, jää hän lopulta vanhaksi
piiaksi, ja se olisi kamalaa. Ei, ei, paras Reino! Älä puhu sanaakaan —
sinä tunnet, että minä olen oikeassa, ole siis vain vaiti.
AARNIO (Hetken kuluttua). Ei pälkähtäisi päähänikään vastata mitään
sinun puolituntia kestäviin kotiripityksiisi. (Nousee ylös ja panee
pois pensselin ja paletin).
ELLI. Niin, kun et voi vastata mitään.
AARNIO (Yhä hyväntahtoisesti ja hellästi). Aivan oikein! — Joko olet
lopettanut, Eli kulta, vai onko sinulla ehkä vielä jotakin sydämelläsi?
ELLI. Oi, Reino! Jos minä tahtoisin sanoa kaikki, mitä minulla on
sydämelläni, niin en saisi sitä viikossakaan sanotuksi. Mutta minä
säästän sen sopivaan tilaisuuteen.
AARNIO (Vaihtaa työtakkinsa toiseen, ovenpielessä olevaan). Tee se,
rakas enkelini!
ELLI (Kummastelevan näköisenä). Aiotko mennä ulos? (Nousee ja panee
pois työnsä).
AARNIO (Puuhaten pukunsa kanssa, edelleenkin hyvin rauhallisesti ja
levollisesti). Tiedäthän, että minun täytyy mennä rouva Hanhivaaran luo
jatkamaan hänen muotokuvansa maalaamista.
ELLI. Hm! Sinuahan vetää kovasti tuon rouvan luo.