HALL (astuu reippaasti oikealta). Niin, itkekää te vaan!
ALBERTA. Mehän itkemmekin!
HALL. Sillä minä olen niin poissa suunniltani, etten voi sanoa yhtään
mitään.
HELENA. Sinäkö?
HALL. Niin, juuri minä. Enemmän kuin kukaan teistä, luullakseni. Hän
matkusti todellakin viime yönä.
HELENA (itkien). Se ei ihmetytä meitä lainkaan.
ALBERTA. Ei vähääkään.
HALL. Mitä —?! Mutta ettekö te sitten tiedä —? Hän ei matkustanut yksin.
ALBERTA. Miksipä hän olisikaan lähtenyt yksin?
HALL. Hän läksi yhdessä erään henkilön kanssa, jota hän on ajanut takaa.
HELENA (Hallille). Isäkö?! Isäkö ajaisi ketään takaa?
ALBERTA (Hallille). Isäkö?
HALL. Niin, malttakaahan vain! Minä sain sähkösanoman. Hän tuli
laivaan, joka läksi yöllä Englantiin, sillä hän erehtyi laivasta. Ja
jäi siihen! Ja matkusti luultavasti yöllä!
HELENA. Onko se sitten niin kummallista?
HALL. Mutta sähkösanomahan on Alvildelta.
ALBERTA. Onko Alvilde matkustanut? Englantiinko — Alvilde?
HALL. Sen minä unohdin kertoa. Minä olen niin kiihoittunut. Hän sai
eilen matkarahat Arvikilta.
HELENA. Isähän oli jo kauan ne luvannut hänelle.
HALL. Kyllä. Mutta hän tahtoi matkustaa yhdessä hänen kanssansa: siksi
hän antoi ne Alvildelle! Ja sitten Alvilde kiiruhti matkaan ja läksi
salassa täältä. Hän ei tahtonut matkustaa yhdessä Arvikin kanssa!
Ymmärrättekö te? Mutta hän joutui sittenkin samaan laivaan.
HELENA. En minä huomaa siinä mitään kummaa.
ALBERTA. En minäkään.
ROUVA ARVIK (vihoissaan). Mitä juttuja sinä täällä meille uskottelet?
HALL. Alvilde ei tahtonut millään ehdolla matkustaa hänen kanssaan.
Hänellä oli kai siihen syynsä!
HELENA. Hän tahtoi matkustaa yksin. Mitäpä muuta syytä siinä olisi
ollut?
ALBERTA. Sitä minäkin olisin halunnut, jos olisin yhtä koketti kuin
Alvilde.
HALL. Mitä?
HELENA. Ja kuinka kiittämätön Alvilde on! Ajatelkaahan, ottaa vastaan
matkarahat häneltä, — eikä tahdo kuitenkaan matkustaa hänen kanssaan?
ROUVA ARVIK. Sen minä sanon suoraan, että Alvilde käyttäytyy hyvin
kummallisesti. Sen alla piilee varmaan jotakin.
ALBERTA. Hän tahtoi varmaan matkustaa jonkun muun kanssa! Tietysti!
HELENA. Sinäpä sen sanot —?
ALBERTA. Miksi hän livahtaa tiehensä sanomatta meille hyvästi?
HELENA. Sanomatta meille sanaakaan?
HALL. Juuri sen vuoksi! Ettekö te sitä ymmärrä? Jotta Arvik ei tulisi
mukaan.
ROUVA ARVIK. Siinä Alvilde ei tehnyt kauniisti.
HELENA. Alvilde on ollutkin niin kummallinen viime aikoina. Niin
vähäpuheinen, niin salaperäinen.
ROUVA ARVIK (poistuu toisten luota ja menee oikealle, vaikka toiset
innossaan eivät huomaa sitä).
ALBERTA. Alvildella on aina niin paljon hommia. Hän ei ole aivan suora.
HALL. Olipa se odottamatonta, että te hyökkäisitte tämän johdosta minun
tyttäreni kimppuun. Kuinka sinäkin, Helena, yhdyt siihen!
HELENA. Yhtä odottamatonta on se, että sinä tulet tänne syyttämään isää.