ROUVA ARVIK. Ja sen sijaan sinulla on nyt tarjona miehen rakkaus, joka
vaatii kaikki sinun voimasi, kaiken huomiosi. Mies, oikea mies, joka
riistää sinut irti kaikista tavallisista oloistasi. Minä en voisi
ajatellakaan mitään ihanampaa.
ALBERTA. Sinä, äiti, olet ihastunut häneen!
ROUVA ARVIK. Niin minä olenkin. Minun sydämessäni on kytenyt kaipuu,
jonka olemassa olosta minulla ei ole ollut aavistustakaan. Kuinka moni
siitä tietää mitään?
Mutta vaikka en olisikaan ihastunut häneen, — niin pitäisihän minun
sittenkin ihastua nuoreen kauniiseen sankariin, sellaiseen kuin hän on!
Mieheen, joka on tehnyt niin paljon kuin hän minun tähteni.
ALBERTA. Niin, tuo Japanin sota — —! Siihen sinä aina vetoat.
ROUVA ARVIK. Pilkkaatko sinä sitä? Että hän mursi saarroksen neljä — 4
— kertaa ja möi laivan perästäpäin suuresta hinnasta; se tuotti hänelle
kunniaa. Enkö minä tuntisi kiitollisuutta sellaista miestä kohtaan?
ALBERTA. Mutta mitä se minua liikuttaa?
ROUVA ARVIK. Hyvinkin paljon. Se liikuttaa meitä kaikkia. Sitä paitsi
sinä vain teeskentelet. Sinä olet siihen määrään minun kaltaiseni, että
jos minä pidän jostakusta, niin sinäkin pidät hänestä.
ALBERTA. Ha, haa!
ROUVA ARVIK (kiihkeästi). Käyttäytyisitkö sinä tuolla tavalla, jollet
pitäisi hänestä? Ensi aikoina sinä olit aivan poissa suunniltasi.
ALBERTA. Kyllä tätä jo riittää. Minä tahdon olla oma herrani. Sinä
puhut sodasta ja piirityksestä. Et suinkaan sinä luule, että minä
olisin mikään palkinto?
ROUVA ARVIK. Ensi aikoina minä sitä todellakin luulin. Että merisankari
olisi valloittanut sinut, vaistomaisesti. Minä luulen sitä oikeastaan
vieläkin. Syvimmässä sielussasi sinä pelkäät sitä!
ALBERTA. Mitä kaikkea sinä keksitkään, äiti, kun tahdot päästä tahtosi
perille. Minä en huoli vastata. (Äkeissään). Miksi sinä laahasit hänet
taaskin tänne?
ROUVA ARVIK. Siksi että minun oli sääli häntä. Minun mielestäni sinäkin
voisit sääliä häntä.
ALBERTA. Minäkö?
ROUVA ARVIK. Sinun pitäisi ymmärtää häntä paremmin. Hän tuli tänne
hermostuneena ja väsyneenä, sairastaen ilmastokuumetta. Hänen piti
saada levätä. Äkkiarvaamatta hän joutuu keskelle tulista rakastumista,
siksi että hän rakastui ensi kertaa eläissään. Ja sinä yllytit häntä,
pikku velho! Ei, älä heittele niskaasi! Varo mielemmin itseäsi!
ALBERTA (reippaasti). Mitä minä varoisin?
ROUVA ARVIK. Sitä mitä teet. Sillä hänelle tämä merkitsee elämää tai
kuolemaa. Sen sinä kai ymmärrät.
ALBERTA (lujasti). Ei, minä en tahdo antautua sillä tavalla! Minä en
tahdo!
ROUVA ARVIK. Opeta hänelle sitten toinen tapa. Se on suuri tehtävä. Ja
hän on sen arvoinen. Ajattele asiaa! (Astuu verannan portaille oikealle
puolelle).
MARIA (astuu samassa ovelle).
ROUVA ARVIK. Kyllä tulen! (Astuu portaita ylös ja menee sisään yhdessä
Marian kanssa).