Helena. Hall.
HALL. No —? Etkö sinäkin lähde?
HELENA. Kyllä. Mutta minä otan ensin hattuni. (Lähtee sitä hakemaan).
HALL. Tuleeko kukaan laivalla?
HELENA. Kyllä, äiti.
HALL. Hän on siis käynyt kaupungissa?
HELENA. Äiti läksi kello viideltä.
HALL. Ja te olette käyneet uimassa?
HELENA. Me tulimme juuri rannasta. (Menee vasemmalle).
HALL. Kylläpä te nousitte merestä taisteluhaluisina!
HELENA (pysähtyy). En minä, setä.
HALL. Olitko sinä yhtä mieltä minun kanssani?
HELENA (pudistaa päätään).
HALL. Mitä? Etkö sinäkään? Vaikka minä olen sinut konfirmeerannut?!
HELENA. Siinä asiassa sinä et ole konfirmeerannut minua, setä!
HALL. Missä asiassa?
HELENA. Miehen valinnassa.
HALL. Tahdotko sinä itse valita?
HELENA. Sen minä tahdon.
HALL. Mutta tahdothan sinä ainakin saada isäsi suostumuksen, lapsi?
HELENA. Jos voin sen saada.
HALL. Jos voit sen saada —?! Niin, silloin sinä et ole samaa mieltä
kuin minä. — Sen minä arvasinkin.
HELENA. En siinä asiassa. Enkä koskaan tule olemaankaan, setä.
HALL. Mutta muussako siis —?
HELENA. Sinä sanoit jotakin muuta niin kaunista. En ole koskaan kuullut
mitään kauniimpaa. — Sinä sanoit sen myös sunnuntaina.
HALL. Mitä sitten —?
HELENA. Oi, kyllä sinä sen tiedät.
HALL. En.
HELENA. Sen minkä sanoit ihanteellisesta avioliitosta.
HALL. Mutta sehän juuri olikin kaiken ydin!