KAIKKI (varmasti). E-e-i!
ALBERTA. Me emme välitä sellaisista sanoista. Eikä sellaisista
käsitteistä.
JOSEFA. Me emme elä Itämailla.
GUNDA. Emmekä Paavalin aikana.
ANNA. Mehän elämme kaksi tuhatta vuotta myöhemmin, sen minä voin teille
vakuuttaa.
HALL. Jumalan kiitos!
ALBERTA. Mutta miksi siis alituisesti Paavalia vedetään esille?
KAIKKI. Niin, minkä vuoksi?
HALL. Siksi, että Paavali on niin inhimillinen.
ALBERTA. Vai sekö sinun mielestäsi on inhimillistä?
JOSEFA. Ettei naisella ole omaa päätä?
HALL. Mitä ihmettä —?
GUNDA. Mies on naisen pää, niin sitä sanotaan.
ALBERTA. Oletko sinäkin samaa mieltä?
TOISET. Oletteko te (oletko sinä) samaa mieltä?
HALL. Paavali käsitti sen ihanteellisesti.
JOSEFA. Vai sekö on ihanteellista?
ANNA. Ettei naisella ole omaa päätä?
ALBERTA. Oletko sinä samaa mieltä?
TOISET. Oletteko te (oletko sinä) samaa mieltä?
HALL. Jos sallitte minunkin sanoa pari sanaa...
KAIKKI (nauraen).
Olkaa hyvä!
HALL. Paljon kiitoksia! Vaikka minulla onkin epäilykseni...
KAIKKI. Tietysti — tietysti!
HALL. Malttakaahan! Minun täytyy vieläkin sanoa, että Paavali
tarkoittaa ihanteellista avioliittoa.
JOSEFA. Missä sellaisia on?
HALL. Vaikkei sellaisia olisikaan olemassa, hyvät naiset, niin ovat
ne sittenkin asetettavat esikuvaksi. Ja sen Paavali tekee, — teidän
luvallanne.
KAIKKI. O-oo!
HALL. Siksi me vetoamme Paavaliin, me, jotka puolustamme ihanteellista
avioliittoa, _s.o. avioliittoa jumalassa_.
GUNDA. Jossa mieskö on jumala?
HALL. Mitä te tarkoitatte?
GUNDA. Kristushan on seurakunnan jumala — eikö totta?
HALL. Niin.
GUNDA. Nythän sanotaan: miehen tulee olla vaimon pää, samoin kuin
Kristus on seurakunnan pää. Niin, silloinhan mies on vaimon jumala.
JOSEFA (kiivaasti) Siis: mies ei ole ainoastaan naisen pää, hänen tulee
olla hänen jumalansakin?!
USEAT. Hoh-hoo!
HALL. No, eikö hän ole sitä?
ALBERTA. Mieskö? Naisen jumala?
JOSEFA. Missä?
KAIKKI (paitsi Helena). Niin, missä?
HALL. Täällä. Kaikkialla.
KAIKKI. Mieskö?!
HALL. Älkää naurako, hyvät naiset! Sillä hän ei ole ainoastaan
hänen jumalansa, ei, sillä jos on olemassa jotakin vielä jumalaakin
korkeampaa, niin on mies sitäkin — kihlausaikana! Kuherruskuukausina!
Eikö se ole totta?
KAIKKI (katselevat toisiaan. Sitten he nauravat).
HALL (nauraa myöskin). Mutta ei Paavali oikeastaan sitä tarkoittanut.
ALBERTA (laupeammin). Mitä Paavali sitten tarkoitti?
HALL. Sen minä selitin sunnuntaina. Mutta sinä et ollut kuulemassa.
ALBERTA. Sanohan sitten nyt!
HALL. Minä sanoin, että ihanteellisessa avioliitossa mies ei tahdo,
eikä voi tahtoa muuta kuin sitä mikä on totta ja hyvää. Ja silloin hän
on jumalassa. Sillä jumala on hyvä ja tosi. Niin minä sanoin. Mutta
silloin seuraa aivan itsestään, että nainen tahtoo myös samaa.
ALBERTA. Nainen siis luopuu itsestänsä?
GUNDA. Hän uskoo vain.
JOSEFA. Ei ajattele, vaan uskoo. Ei käytä omaa päätään, vaan miehen
päätä.
HALL. Parasta mitä minä tiedän, korkein avioliiton onni minun
mielestäni on se että nainen antautuu miehelle kokonaan, siksi että
hän uskoo häneen. Ja minä olen aivan varmasti vakuutettu, että se on
naisenkin korkein onni maailmassa.
ALBERTA. Se on orjuutta!
HALL. Jos se tapahtuu vapaasta tahdosta?
GUNDA. Vapaata tahtoa jumaloimisessako? Sokeassa ihailussa? Ei, te ette
ymmärrä mitään!
ALBERTA. Emme me huoli ihailusta ja jumaloimisesta. Tuollaista
vanhanaikuista, sokeaa olentoa, joka palvelee vain jumalaa.
JOSEFA. Me vaadimme tasapuolisuutta. Avoimet silmät ja vapaan tahdon.
HALL. Eikö mitään auktoriteettiä?
ALBERTA, GUNDA, JOSEFA, ANNA. Siinä se! Kaikki vain auktoriteetin
vuoksi.
ALBERTA. Siksikö hänen pitää olla alamainen?