Oli kerran hieno herra, jolla ei ollut muuta omaisuutta kuin
saapaspihti ja kampa, mutta hänellä oli mitä kaunein kaulus ja tästä
kauluksesta me nyt kerromme. -- Kaulus oli päässyt naimaikään ja
sattui sitte kerran joutumaan yhteen pyykkiin sukkanauhan kanssa.
"Totta totisesti!" sanoi kaulus, "en ikinä ole nähnyt mitään niin
hoikkaa ja hienoa ja hentoa ja herttaista. Saisinko kysyä nimeänne!"
"En sano!" vastasi sukkanauha.
"Mistä te olette kotoisin?" kysyi kaulus.
Mutta sukkanauha ujosteli. Kuka sellaiseen kummalliseen kysymykseen
meni vastaamaan!
"Te olette varmaan vyötärenauha", sanoi kaulus, "tarkoitan tuollainen
sisällinen vyötärenauha! Kyllä minä näen, että te tuotatte sekä huvia
että hyötyä, pieni neitiseni!"
"Te ette saa puhutella minua!" sanoi sukkanauha, "en tiedä antaneeni
vähintäkään aihetta!"
"Mutta kun on niin kaunis kuin te!" sanoi kaulus, "siinä on toki
yllin kyllin aihetta!"
"Älkää tulkokaan liian likelle!" sanoi sukkanauha, "te näytätte
olevan mieshenkilö!"
"Minä olenkin hieno herra!" sanoi kaulus, "minulla on saapaspihti ja
kampa!" mutta se ei ollut ensinkään totta, sillä hänen herransahan ne
omisti, mutta hän tahtoi kehua!
"Älkää tulko likelle!" sanoi sukkanauha, "en ole tottunut sellaiseen!"
"Senkin teeskentelijä!" sanoi kaulus ja samassa se nostettiin pyykki
vasusta; se tärkättiin, sai riippua päiväpaisteessa tuolin selustalla
ja joutui sitte silityslaudalle. Jo tuli kuuma rauta.
"Rouva!" sanoi kaulus, "pieni leskirouva! minä aivan lämpenen, minä
muutun aivan toiseksi, minä menetän koko muotoni, te poltatte minut
piloille! oih! -- minä kosin teitä!"
"Hsss!" sanoi silitysrauta ja kiiti ylpeänä kauluksen yli;
se kuvitteli nimittäin olevansa höyrypannu, joka on matkalla
kuljettamaan rautatievaunuja.
"Hsss!" sanoi silitysrauta.
Kauluksen laidat menivät hiukan rikki ja paperisakset tulivat
leikkaamaan pois ripsejä.
"Oi!" sanoi kaulus, "varmaan te olette suuri tanssijatar! kuinka
te osaatte heiluttaa jalkojanne! en ole ikinä nähnyt mitään niin
kaunista! Sitä ei kukaan ihminen osaa tehdä niinkuin te!"
"Sen kyllä tiedän!" sanoivat sakset.
"Kreivitär teistä pitäisi tulla!" sanoi kaulus, "minulla ei ole
muuta omaisuutta kuin hieno herra, saapaspihti ja kampa --! olisinpa
kreivi!"
"Kosimistako se on olevinaan!" sanoivat sakset, sillä ne suuttuivat
ja samassa ne leikkasivat oikein syvään ja kaulus joutui
virkaheitoksi.
"Minun täytyy kosia kampaa!" sanoi kaulus. "Kummallista kuinka
hyvin teidän hampaanne säilyvät, pikku neiti! Ettekö te koskaan ole
ajatellut kihlausta?"
"Olen tietenkin!" sanoi kampa. "Olenhan minä kihloissa saapaspihdin
kanssa!"
"Kihloissa!" sanoi kaulus; nyt ei enään ollut ketään kosittavaa ja
kaulus rupesi halveksimaan avioliittoa.
Kului pitkä aika ja kaulus joutui paperitehtaaseen. Siellä oli suuri
lumppuseurue, hienot erikseen, karkeat erikseen, aivan kuten olla
piti. Niillä oli kaikilla paljon puhumista, mutta kaulus soitti
suutaan kaikista eninten, se se oikein osasi kehua.
"Minulla on ollut niin kauhean monta morsianta!" sanoi kaulus, "minä
en koskaan ole saanut kulkea rauhassa! mutta minä olinkin hieno,
tärkätty ja silitetty herra! minulla oli sekä saapaspihti että kampa,
joita en koskaan tarvinnut! -- olisitte vaan nähneet minut kun minä
kyljelläni lekotin! En ikinä unohda ensimäistä rakastettuani. Se
oli hieno, herttainen, suloinen vyötärenauha. Hän heittäytyi sitte
vesivasuun minun tähteni! -- Erään leskirouvan sydän myöskin syttyi
tuleen, mutta minä jätin sen jähtymään. Tämän haavan, jota minä
vieläkin kannan, sain eräältä tanssijattarelta, niin nälkäinen hän
oli! Oma kampani rakastui minuun, lemmensurusta putosivat kaikki
hampaat hänen suustaan. Paljon minä siinä suhteessa olen kokenut!
mutta eninten minuun koskee, kun ajattelen sukkanauhaa -- tarkoitan
vyötärenauhaa -- joka hyppäsi vesivasuun. Omatuntoni soimaa minua
paljosta, minä halajan päästä valkoiseksi paperiksi!"
Kauluksesta tehtiin valkoista paperia, kaikista lumpuista tehtiin
valkoista paperia mutta se paperi jolle tämä kertomus on painettu,
syntyi juuri kauluksesta rangaistukseksi siitä että se niin kauheasti
kehui ja kertoi olemattomia asioita; ja muistakaamme me, ettemme
käyttäydy sillä tavalla, sillä eihän sitä voi tietää, vaikka mekin
kerran joutuisimme lumppuläjään ja meistä tehtäisiin valkoista
paperia ja meidän tarinamme, kaikista salaisimmatkin, painettaisiin
sille paperille ja meidän täytyisi itse kulkea kertomassa niitä
maailmalle, niinkuin kauluksen täytyy.