Kaiketi sinä tunnet suurennuslasin. Sehän on sellainen pyöreä
silmälasi, joka tekee kaikki sata kertaa suuremmaksi todellista
kokoa. Kun sitä nyt pitää silmän edessä ja katselee vesipisaraa, joka
on otettu lammikosta, niin näkee tuhansia kummallisia eläimiä, joita
ei muuten milloinkaan näe vedessä. Mutta ne ovat kun ovatkin siellä
ja se on totinen tosi. Näyttää melkein siltä kuin silmän alla olisi
kokonainen lautasellinen äyriäisiä, jotka kiehuvat ja kuhisevat. Ja
ne ovat niin nälkäiset, ne repivät toisiltaan kädet ja jalat ja päät
ja kyljet, ja ovat kuitenkin omalla tavallaan iloiset ja tyytyväiset.
Oli sitte kerran vanha mies, jota ihmiset sanoivat Ripi-Rapiksi,
sillä se oli hänen nimensä. Hän tahtoi aina joka asiasta löytää niin
paljon hyvää kuin mahdollista ja jollei hän muuten onnistunut, niin
käytti hän taikakeinoja.
Eräänä päivänä istuu hän suurennuslasi kädessä ja katselee
vesipisaraa, joka on otettu vesilätäköstä ojassa. Hei vaan sitä
ripinää ja rapinaa! tuhannet pienet elukat siellä hyppelivät ja
juoksentelivat, nipistelivät ja purivat toisiaan.
"Mutta tämähän on kauheaa!" sanoi vanha Ripi-Rapi, "eikö niitä nyt
saa elämään sovussa ja rauhassa ja jokaista pitämään huolta omista
asioistaan!" ja hän mietti päänsä halki, mutta ei vaan onnistunut ja
sitte hänen täytyi tarttua taikatemppuihin. "Minäpäs värjään niitä
vähän, niin näkyvät selvemmin!" sanoi hän ja sitte hän tipautti
ikäänkuin pienen pisaran punaista viiniä vesipisaraan, mutta se
olikin noidanverta, ihkasen hienointa lajia, joka maksaa kaksi
killinkiä; ja samassa kävivät kaikki kummalliset elukat ruumiiltaan
ihan ruusunpunaisiksi, vesipisara oli ihan kuin kokonainen kylä
alastomia villejä.
"Mitä sinä siinä puuhaat?" kysyi toinen vanha noita, jolla ei ollut
nimeä ja jonka nimettömyyttä pidettiin erittäin hienona.
"Niin, jos sinä arvaat mitä tämä on", sanoi Ripi-Rapi, "niin minä
lahjoitan sinulle kaikki tyynni; mutta ei sitä niinkään helposti
arvaa, kun ei edeltäkäsin tiedä!"
Ja nimetön noita katsahti suurennuslasiin. Siellä näytti todella
olevan kokonainen kylä, jossa kaikki ihmiset juoksentelivat ilman
vaatteita! Kauhealta se näytti mutta vielä kauheampaa oli katsella
kuinka toinen töykki ja tyrkki toista, kuinka ne nyppivät ja
nipistelivät toisiaan, purivat ja raastoivat toisiaan. Se mitä
oli alhaalla, piti nostettaman ylös ja se mitä oli ylhäällä piti
raastettaman alas! "Kas! kas! tuolla on pitempi jalka kuin minulla
-- pois se! Tuolla on pieni nystyrä korvan takana, pieni, viaton
nystyrä, mutta se kiusaa häntä ja kiusatkoon samalla enemmänkin!" ja
kaikki iskivät nystyrään kyntensä ja häntä riistettiin ja raastettiin
sen pienen nystyrän takia. Siellä oli sitte yksikin olento, joka
istui hiljaa kuin pieni neitonen eikä kenellekään toivonut muuta
kuin sopua ja rauhaa, mutta neitonen vedettiin esiin ja he rupesivat
riistämään ja raastamaan ja syömään häntä!
"Erinomaisen hupaista!" sanoi noita.
"Niin kyllä, mutta mitä sinä luulet sen olevan?" kysyi Ripi-Rapi.
"Voitko arvata?"
"Kyllähän sen näkee!" sanoi toinen, "tietysti se on Köpenhamina tai
joku toinen suuri kaupunki, kaikkihan ne ovat samannäköiset. Suuri
kaupunki se on!"
"Se on likalätäkön vettä!" sanoi Ripi-Rapi.