Oli kauhean kylmä; satoi lunta ja ilma alkoi hämärtää; olikin vuoden
viimeinen ilta, uudenvuoden aatto. Pakkasessa ja pimeässä asteli
kadulla pieni, köyhä tyttö paljain päin, paljain jaloin. Olihan
hänellä ollut tohvelit jalassa, kun hän lähti kotoa, mutta siitä ei
ollut suurta apua! tohvelit olivat kovin suuret, hänen äitinsä oli
viimeksi käyttänyt niitä, niin isot ne olivat, ja rientäessään kadun
poikki kahden kiitävän vaunun tieltä, oli tyttö pudottanut ne; toista
tohvelia ei löytynyt mistään, toisen otti joku poika; hän sanoi että
hän joskus käyttää tohvelia kehtona, kun itse saa lapsia.
Pieni tyttö taivalsi eteenpäin paljain, hentoisin jaloin, jotka
vilusta olivat ihan sinipunertavat; vanhassa esiliinassa oli hänellä
paljon tulitikkuja ja kädessä hän piteli yhtä punttia; kukaan ei koko
päivänä ollut ostanut häneltä! kukaan ei ollut antanut hänelle ainoaa
roposta; nälissään, viluissaan käveli pieni raukka katua. Kurjan
näköinen hän oli! Lumihiutaleet putoelivat hänen pitkiin, keltaisiin
hiuksiinsa, jotka niin herttaisesti kähertyivät niskassa, mutta
kauneuttaan tyttö todella ei ajatellut. Kaikista ikkunoista loistivat
kynttilät ja koko kadulla tuntui suloinen hanhenpaistinhaju; olihan
uudenvuoden aatto, sitä tyttö ajatteli.
Nurkkaan kahden talon väliin, joista toinen ulottui kauvemma kadulle
kuin toinen, hän lyyhistyi istumaan; pienet jalat oli hän vetänyt
allensa, mutta häntä paleli entistä enemmän ja kotiin ei hän
uskaltanut mennä, sillä eihän hän ollut myynyt yhtään tulitikkuja,
eihän hän ollut saanut ainoaa killinkiä, isä olisi lyönyt häntä ja
kylmähän oli kotonakin; ei ollut kuin katto pään päällä, sillä tuuli
puhalsi huoneeseen, vaikka pahimpia läpejä oli koetettu paikata
oljilla ja rääsyillä. Hänen pienet kätensä olivat miltei kangistuneet
kylmästä. Oi, pieni tulitikku tekisi niin hyvää! Kunhan vaan
uskaltaisi ottaa yhdenkin puntista, raapaista seinään ja lämmittää
käsiä! Hän otti yhden, ritsis! Kuinka se risahti ja syttyi! Se paloi
lämpöisenä, kirkkaana liekkinä, niinkuin pieni kynttilä, kun hän
piteli kättään sen ympärillä; siinä oli kummallinen tuli; pieni tyttö
luuli istuvansa suuren rautauunin edessä, jossa oli messinkihelat ja
messinkireunus; tuli paloi niin kauniina ja lämmitti niin suloisesti;
olipa se suloista! -- Pieni tyttö oikaisi jo jalkansa lämmittääkseen
niitäkin, -- samassa sammui liekki. Uuni hävisi, -- hänen kädessään
oli pieni palanen palanutta tulitikkua.
Hän raapaisi uuden tikun, se paloi, se loisti, ja kun valo lankesi
muuriin, kävi se läpikuultavaksi kuin harso; hän katseli huoneeseen,
jossa pöytä oli katettu häikäisevän valkoisella liinalla ja hienoilla
porsliniastioilla, koreasti höyrysi luumuilla ja omenoilla täytetty,
paistettu hanhi; kävi vielä niinkin hauskasti, että hanhi hyppäsi
alas vadilta, kammersi, kahveli ja veitsi selässään, pitkin lattiaa
ja tuli suoraa päätä köyhän tytön luo; samassa sammui tulitikku eikä
näkynyt muuta kuin paksu, kylmä muuri.
Tyttö sytytti uuden tikun. Hän istui mitä ihanimman joulukuusen alla;
se oli vielä suurempi ja vielä enemmän koristettu kuin se, jonka
hän lasioven läpi viime jouluna oli nähnyt rikkaalla kauppiaalla;
tuhansia kynttelejä paloi vihreillä oksilla ja kirjavat kuvat,
samallaiset kuin ne jotka koristivat puotien ikkunoita, katselivat
häneen. Pienokainen ojensi molemmat kätensä ilmaan -- samassa
sammui tulitikku; tuhannet joulukynttilät nousivat korkeammalle ja
korkeammalle, hän huomasi, että ne nyt olivat kirkkaita tähtiä, yksi
putosi ja piirsi pitkän tulikaaren taivaalle.
"Nyt joku kuolee!" sanoi pieni tyttönen, sillä vanha mummo, ainoa
joka oli ollut hänelle hyvä ja joka nyt oli kuollut, oli sanonut: kun
tähti putoaa, menee sielu ylös Jumalan luo.
Tyttö raapaisi taaskin tulitikulla muuriin, se levitti valoa
ympärille ja keskellä valoa seisoi vanha mummo kirkkaana ja
loistavana, lempeänä ja rakastavaisena.
"Mummo!" huusi tyttönen, "voi, ota minut mukaasi! minä tiedän että
sinä olet poissa kun tulitikku sammuu, poissa kuten lämmin uuni,
kaunis hanhenpaisti ja suuri, ihana joulupuu!" ja tyttö raapaisi
kiireesti tulta kaikkiin tulitikkuihin, mitä puntissa oli, hän tahtoi
pitää kiinni mummosta; ja tulitikut loistivat kirkkaammin kuin
kirkas päivä. Mummo ei ikinä ennen ollut näyttänyt niin suurelta
ja kauniilta; hän nosti pienen tytön käsivarrelleen ja ilossa ja
loistossa lensivät he korkealle, korkealle; eikä siellä ollut kylmää
eikä nälkää eikä tuskaa, -- he olivat Jumalan luona.
Mutta aamulla istui nurkassa talon seinustalla pieni, punaposkinen
tyttö, hymy huulilla -- kuolleena, paleltuneena vanhan vuoden
viimeisenä iltana. Uudenvuoden aamu valkeni pienelle vainajalle, joka
istui tulitikut helmassa; yksi puntti oli miltei loppuun poltettu.
Hän on koettanut lämmitellä, sanoivat ihmiset; ei kukaan tietänyt
mitä ihanuuksia hän oli nähnyt, missä loistossa hän ja vanha mummo
olivat astuneet uudenvuoden iloon.