Pakosuunnitelma.
-- Nyt sitä mennän! huusi Ranskan Pekka.
Molemmat pojat juoksivat istuma-aukkoon. Oli jouduttu matalikon
äärimmäiseen päähän. Suunnaton neljänkymmenen jalan korkuinen aalto
kohousi vaahtopäisenä korkealle heidän ylitseen, riistäen heiltä
hetkeksi tuulen ja uhaten murskata tuon pienen aluksen kuin
munankuoren. Joe pidätti henkeään. Se oli valtava hetki. Ranskan Pekka
laski suoraan kohti, ja _Salama_ ryntäsi jyrkkää rinnettä
ylöspäin, seisahtui hetkiseksi päätä huimaavalle harjamalle ja vaipui
sitten alapuolella ammottavaan syvänteeseen. Kääntäen toisinaan
aaltojen lomasta alemma tuuleen ja ohjaten sitten suoraan päin
vaahtoharjoja, he ponnistelivat eteenpäin tuon vaarallisen vyöhykkeen
poikki. Kerran kohahti erään aallon hyrsky suoraan alukseen ja oli
aivan tukahuttamaisillaan heidät, mutta muuten alus keinui ja hyppeli
kevyesti kuin korkki.
Joesta tuntui siltä, kuin hänet olisi nostettu irralleen itsestään --
erilleen maailmasta. Tämä oli sittenkin elämää, tämä oli toimintaa!
Varmaankaan ei tämä kuulunut tuohon vanhaan arkipäiväiseen maailmaan,
missä hän oli elänyt niin kauan! Höyrylaivan vettä valuvalle
kansilastille kerääntyneet merimiehet heiluttivat öljylakkejaan, ja
yksinpä komentosillalla oleva kapteenikin ilmaisi ihastustaan tuolle
reippaalle miehistölle.
-- Oh, katto, katto! Ranskan Pekka viittasi taaksepäin.
Huvijahti ei uskaltanut antautua samaan leikkiin, vaan liikuskeli edes
ja takaisin matalikon sisäreunan vaiheilla. Ajojahti oli päättynyt.
Muuan luotsikutteri, joka pakeni suojaan lähestyvän myrskyn tieltä,
lensi heidän ohitseen pelästyneen linnun lailla ja sivuutti
höyrylaivan, ikäänkuin tämä olisi pysynyt paikallaan.
Puolta tuntia myöhemmin _Salama_ kiiti vapaaksi viimeisen
ryöppyävän hyrskyn syleilystä ja liukui nousten ja laskien Tyvenen
meren pitkiä aaltoja myöten. Tuuli oli yltynyt ja pakotti reivaamaan
sekä halkaisijan että isonpurjeen. Sitten laskettiin taas täyttä
vauhtia oikealle kohti Farralonesta, joka sijaitsi noin neljän
penikulman päässä. Kun aamiainen oli keitetty ja syöty, he ehättivät
_Peuran_, joka oli pantu piihin ja joka ajelehti lounaaseen
rannasta. Ruori oli köytetty paikoilleen, eikä kannella näkynyt
ainoatakaan sielua.
Ranskan Pekka moitiskeli katkeroituneena moista huolimattomuutta. -- Se
ole Puna-Nelsonin suur vika. Hän ei välittä. Hän ei pelkä mitä. Yks'
kaunis peivä hän kohta kuale -- oikken pian! Minä ole vissi.
Kolme kertaa he kiersivät _Peuran_ ympäritse ja huusivat yhteen
ääneen, ennenkuin saivat ketään kannelle. Aluksessa nostettiin
viipymättä purjeet ja yhdessä molemmat kaarnankappaleet laskivat
äärettömälle valtamerelle. Friskon poika selitti Joelle sen
välttämättömäksi, koska täytyi saada kyllin runsaasti tilaa, ennenkuin
myrsky kävisi täysin raivoin heidän kimppuunsa. Muussa tapauksessa he
saattaisivat ajautua alas Kalifornian rannikolle. Ruokaa ja vettä, hän
virkkoi, voi hankkia laskemalla jossain maihin, kunhan sää ensin
parantuisi. Hän toivotti onnea Joelle sen johdosta, ettei tämä tuntenut
merikipua; se seikka tuotti hänelle myöskin Ranskan Pekan kiitokset ja
teki tämän suopeammaksi kapinallista matruusiaan kohtaan.
-- Kuuleppas, mitä meidän on tehtävä, kuiskasi Friskon poika
päivällistä keittäessään. -- Me raastamme kajuuttaan Ranskan Pekan
ja --
-- Raastamme kajuuttaan Ranskan Pekan?
-- Niin, ja sidomme hänet käsistä ja jaloista, kunhan tulee pimeä.
Sitten sytytämme tulet ja laskemme rantaa kohti, koetamme päästä
satamaan, saman tekevää minne, kun vain pääsemme pois Puna-Nelsonin
kynsistä.
-- Niin, sanoi Joe mietittyään asiaa -- se olisi aivan paikallaan, jos
minä kykenisin tekemään sen yksin. Mutta kun sinun täytyy auttaa --
niin, näes, silloin sinä kavaltaisit Ranskan Pekan.
-- Maltappas nyt, kun minä selitän. Minä autan sinua, jos lupaat
minulle yhden asian. Ranskan Pekka otti minut alukseensa, kun karkasin
"ojennuslaitoksesta", kun näin nälkää enkä tietänyt minne menisin, enkä
minä juuri voi palkaksi toimittaa häntä vankilaan. Se ei olisi suoraa
peliä. Eihän isäsi pakottaisi sinua syömään sanaasi, vai kuinka?
-- Ei, ei tietenkään. -- Joe tiesi, kuinka pyhänä hänen isänsä piti
kunniasanaansa.
-- Sen tähden sinun täytyy luvata, ettei Ranskan Pekka joudu
syytteeseen -- ja isäsi täytyy suostua siihen myös.
-- Hyvä on. Entä sinä itse? Ethän sinä sen jälkeen enää voi lähteä
hänen mukanaan _Salamassa_.
-- Oh, älä sinä minusta välitä. Ei minua kukaan kaipaa. Minä olen jo
kyllin vahva ja tarpeeksi merielämään perehtynyt, niin että voin ruveta
tavalliseksi merimieheksi. Minä lähden jonnekin toiselle maailman
kulmalle ja alotan alusta.
-- Sitten meidän täytyy antaa asian raueta.
-- Minkä asian?
-- Koko pakosuunnitelman.
-- Joutavia! Siitä on jo sovittu.
-- Kuuleppas nyt, veikkonen, minä en rupea semmoiseen kauppaan. Ennen
minä lähden vaikka Meksikoon, ellet lupaa yhtä asiaa.
-- No, mikä se on?
-- Niin pian kuin päästään maihin, sinä antaudut minun valtaani ja
luotat minuun. Ethän sinä tiedä mitään maamyyräin touhuista -- niin
sinä sanoit itsekin. Ja minä puhun isälleni -- se käy vallan helposti
-- niin että sinä saat oppia tuntemaan kunnon ihmisiä ja opiskella ja
hankkia sivistystä ja ruveta joksikin muuksi kuin rantarosvoksi tai
merimieheksi. Eikö sinua enimmin haluttaisikin sellainen elämä?
Friskon poika ei virkkanut mitään, mutta kasvojen ilme osotti varsin
selvästi, että häntä kyllä halutti.
-- Eikä se olisi muuta kuin oikeata ja kohtuullista, Joe jatkoi. --
Sinä olet auttanut minua kaiken aikaa, ja nytkin sinä autat minua
hankkimaan takaisin isän rahat. Sen hän on velkaa sinulle.
-- Mutta en minä pidä semmoisista kaupoista. Minun mielestäni ei
sellainen mies ole minkään arvoinen, joka auttaa toista vain palkkaa
saadakseen.
-- Ole nyt vaiti. Kuinka paljon luulet isän saavan maksaa
salapoliiseille ja muille sellaisille, jos haluaa saada takaisin
kassakaappinsa? Lupaa nyt vain, ja jos eivät minun puuhani sitten
miellytäkään sinua, niin voithan peruuttaa. Tänne käsi, tämä on
rehellinen kauppa.
He löivät kättä kaupantekiäisiksi ja alkoivat rakennella suunnitelmaa
yön varalta.
Mutta myrsky, joka ulvoen pyyhälsi luoteesta, oli varannut
aivan toisenlaisia seikkailuja _Salamalle_ ja sen miehistölle.
Päivällisen syötyään heidän oli pakko pistää kaksinkertaiset reivit
sekä halkaisijaan että isoonpurjeeseen, eikä myrsky ollut kuitenkaan
vielä yltynyt hurjimmilleen. Se oli mylleröinyt meren sellaiseen
raivoon, että ulappa oli yhtämittaisena vesivuorten joukkona. Siinä oli
edessä komea, mutta kaamea näky pienen aluksen matalalta kannelta
katsottuna. Molempien alusten miehistöt erottivat toinen toisensa vain
silloin, kun laivat viskautuivat samalla haavaa aaltojen harjamille.
Toisinaan hulahti vesiryöppyjä istuma-aukkoon tunkeutuen aina
kajuuttaan asti, ja Joe sai käydä pieneen pumppuun käsiksi, jotta ruuma
pysyisi tyhjänä.
Kello kolmelta Ranskan Pekan onnistui merkein ilmottaa _Peuraan_,
että hänellä oli aikomus panna piihin ja laskea ajoankkuri. Tämä näytti
leveältä, matalalta purjekangassäkiltä, jonka suuta piti ammollaan
kolmikulmainen kehys. Siihen kiinnitettiin vetoköydet samoin kuin
leijaan, niin että sen vastustavin puoli tuli kääntyneeksi aaltoja
vasten. Vinhaa vauhtia ajautuva alus pysyisi sen avulla päin tuulta ja
aallokkoa, mikä oli moisessa myrskyssä turvallisin asento. Puna-Nelson
heilutti kättään ilmaistakseen, että hän ymmärsi ja aikoi menetellä
samalla tapaa.
Ranskan Pekka siirtyi keulapuolelle laskeakseen itse ankkurin ja jätti
Friskon pojan toimeksi kääntää aluksen oikealla hetkellä päin tuulta.
Ranskalainen seisoi livettävällä kannella odotellen otollista
tilaisuutta. Mutta juuri silloin _Salama_ kohousi tavattoman
suuren hyöyn nostamana, ja kun se pääsi harjalle, hyökkäsi ankara
tuulenpuuska sen kimppuun juuri sen suoristautuessa. Tämä vastaliike
esti sitä taipumasta niin sukkelasti sivulle, jotta se olisi voinut
antaa myöten tuulen äkkiä painaessa purjeita ja mastoa vastaan.
Kuului ankara paukahdus, jota seurasi rusahdus. Tuulenpuolen
taljaköydet olivat katkenneet, ja masto, halkaisija, isopurje,
väkipyörät, taakit, ajoankkuri, Ranskan Pekka -- kaikki lennähtivät
mereen. Aivan kuin ihmeen kautta kapteeni kaappasi kiinni vesitaakista
ja sai kietaistuksi käsivartensa halkaisijapuomin ympäri. Pojat
riensivät keulapuolelle vetääkseen hänet turvaan, ja Puna-Nelson, joka
oli huomannut tapaturman, käänsi aluksensa ja laski kohti pelastamaan.