Friskon pojan tarina.
-- Haala ylös isoseili ja vetä ankkuri! huusi ranskalainen. -- Pitä
sitten kurssi _Pöiran_ mukkan! Otta pois sivulyhtyjä!
-- Tule! Irrota seisingit -- joutuin, komensi Friskon poika.
-- Vedä nyt tuosta vallista -- tuosta köydestä -- irrota se
vaarnapenkistä. Älä vedä nopeammin kuin minä. Kas niin! Kiinni se! Me
pingotamme sitä myöhemmin. Juokse perään ja tiukenna isonpurjeen
kuuttia! Työnnä ruori ylös!
Isonpurjeen äkillisestä painosta _Salama_ pingotti ja nyki
ankkuriaan malttamattoman hevosen lailla, kunnes rautainen rauta
irrottui nytkähtäen pohjasta ja alus vapautui.
-- Hellitä kuutti! Tule takaisin ja auta kiskomaan kettinkiä!
Halkaisija paikoilleen!
Poika, joka huokaili kuvalehtien tyttöjä katsellessaan, oli kadonnut,
ja kannella puuhaili voimakkaana ja käskevänä merimies. Hän juoksi
perään ja antoi aluksen kääntyä, kun halkaisija lensi ratisten ylös
Joen nostamana. Juuri silloin liukui _Peura_ suunnattoman lepakon
lailla heidän ohitseen hämärään.
-- Voi, ne poika, ne tartte koko öö! he kuulivat Ranskan Pekan
ärisevän. Ja sitten virkkoi Puna-Nelsonin yrmeä ääni:
-- Älä sinä, franseesi, vikise! Minä olen itse opettanut Pojan
purjehtimaan, eikä minun ole vielä koskaan tarvinnut hävetä hänen
puolestaan.
_Peura_ oli näistä kahdesta aluksesta nopeampi, mutta he eivät
antaneet tuulen täyttää purjeita kokonaan ja pysyttelivät sen vuoksi
niin lähellä, että pojat saattoivat kaiken aikaa nähdä heidät. Tuuli
puhalsi tasaisena lännestä, luvaten ennen pitkää yltyä. Ajelehtivat
pilvet peittivät tähdet näkyvistä ja ilmaisivat siten, että ylemmissä
ilmakerroksissa vallitsi voimakkaampia virtauksia. Friskon poika
tarkasteli taivasta.
-- Saamme aika puuskan ennen aamua, hän selitti -- juuri niin kuin
sanoin sinulle.
Muutaman tunnin kuluttua alukset joutuivat lähelle San Mateon rantaa ja
laskivat ankkuriin kaapelinmitan päähän. Rannasta työntyi ulos pieni
aallonmurtaja, ja he saattoivat erottaa vähäisen jahdin, joka kellui
pohjaan ankkuroituna lähellä.
Tavan mukaan järjestettiin kaikki valmiiksi äkillisen lähdön varalle.
Ankkurit voitiin nostaa ja purjeet levittää tuossa tuokiossa.
_Peurasta_ saapui äänettömästi lipuen kaksi purtta. Puna-Nelson
oli luovuttanut toisen apumiehistään Ranskan Pekalle, joten kummassakin
purressa oli kaksi henkeä. Nämä eivät suinkaan olleet mitään
miellyttävää joukkoa -- eivät ainakaan Joen mielestä -- sillä
heidän kasvoillaan oli vimmatun vakava ilme, joka saattoi hänet
melkein värisemään. _Salaman_ kapteeni kiinnitti uumenilleen
pistoolivyönsä ja sijotti veneeseen kiväärin sekä lujan taljan, jossa
oli kaksi väkipyörää. Sitten hän kaatoi viiniä koko joukolle, ja
seisoen pimeässä kajuutassa miehet joivat yrityksensä onneksi. Myöskin
Puna-Nelson oli varannut mukaansa ampuma-aseita, hänen miehillään
taasen oli vyöllään tavallinen meripuukko. Veneisiin laskeutuessaan he
liikkuivat varsin verkalleen ja äänettömästi. Ranskan Pekka varotti
vielä poikia pysymään hiljaa laivassa ja karttamaan kaikkia metkuja.
-- Jolleivät ne olisi ottaneet venettä, niin nyt sinä voisit päästä
pakoon, Joe, kuiskasi Friskon poika, kun veneet olivat kadonneet
pimeyteen rannan suojaan.
-- Miksei _Salamalla_ yhtä hyvin? kuului odottamaton vastaus. --
Me voisimme nostaa purjeet ja ennättää tiehemme, ennenkuin he
joutaisivat päätäänkään kääntämään.
Friskon poika epäröi. Toverihenki eli hänessä voimakkaana, ja hänestä
tuntui vastenmieliseltä pettää päämiehensä.
-- En luule, että olisi kaunista jättää heidät pinteeseen, hän virkkoi.
-- Tietysti minä tiedän, hän jatkoi nopeasti, että he hommaavat jotain
luvatonta; mutta muistathan tuon ensimmäisen yön, jolloin sinä juoksit
vedessä venettä kohti ja rannalta paukuteltiin yhtä mittaa? Emmehän me
silloin jättäneet sinuakaan pulaan, vai kuinka?
Joe myönsi vastahakoisesti, ja sitten hänen mieleensä juolahti uusi
ajatus.
-- Mutta he ovat rosvoja -- ja varkaita -- ja pahantekijöitä. He
rikkovat lakia, eikä meitä haluta tehdä rikoksia. Eivätkä he kuitenkaan
jää avuttomiksi. Onhan heillä _Peura_. Ei mikään estä heitä
pääsemästä pakoon sillä, eivätkä he saa meitä kiinni pimeässä.
-- No, lähdetään sitten. -- Friskon poika oli nyt taipunut, mutta
yritys ei ollut oikein hänen mielensä mukainen, sillä se tuntui yhä
kavallukselta.
He ryömivät keulapuolelle ja alkoivat nostaa isoapurjetta. Ankkurin he
saattoivat jättää jälkeensä, jos oli tarpeen säästää aikaa. Mutta niin
pian kuin vallit alkoivat ratista levykaroissa, kuului pimeässä
varottava sähähdys "pst!" ja sitten kuiskasi joku: -- Antakaa olla!
Vilkaistessaan siihen suuntaan, mistä ääni kuului, he havaitsivat
kasvot, jotka tuijottivat heihin toisen aluksen laidan ylitse.
-- Oh, se on vain _Peuran_ laivapoika, selitti Friskon poika. --
Anna mennä vain!
Jälleen heidät keskeytettiin heti, kun väkipyörät alkoivat kalista.
-- Kuulkaas, veijarit, hellittäkää ne vallit ajoissa, tai minä näytän
teille toisen tempun!
Kun tätä uhkausta seurasi pistoolinhanan napsahdus niinkuin romaaneissa
ja näytelmissä tapahtuu, totteli Friskon poika ja siirtyi muristen
takaisin kajuutan puolelle. -- Oh, kyllä me vielä saamme yllin kyllin
tilaisuuksia, hän kuiskasi lohduttavasti Joelle. -- Kylläpä se Ranskan
Pekka oli ovela. Hän arveli, että sinä saattaisit taas karata, ja pani
meille vahdin.
Rannalta ei kuulunut mitään, mikä olisi ilmottanut rosvojen puuhista.
Ei yksikään koira haukkunut, ei ainoatakaan valoa tuikahtanut.
Kuitenkin tuntui siltä, kuin ilmassa olisi ollut rauhattomuutta, joka
ennen pitkää puhkeisi myrskyksi. Yö ikäänkuin odotti jännittyneenä,
aivan kuin olisi hautonut kaikenkaltaisia hirmuja. Pojat tunsivat tämän
selvästi kyyristyessään istuma-aukossa toistensa turviin.
-- Sinun piti kertoa minulle siitä, kuinka karkasit, rohkeni Joe
viimein lausua -- ja miksi sitten tulit takaisin.
Friskon poika ryhtyi heti kertomaan, puhuen hillityllä äänellä aivan
toisen korvaan.
-- Näes, kun päätin paeta entisestä elämästäni, niin ei minulla ollut
ainoatakaan tuttavaa, joka olisi auttanut minua. Mutta sen tiesin, että
maihin minun piti pyrkiä ja siellä etsiä jonkinlaista työtä, niin että
voisin sitten ruveta lueskelemaan. Arvelin myöskin, että maaseudulla
olisi parempi tilaisuus siihen kuin kaupungissa. Ja niin minä livahdin
Nelsonin kynsistä. Minä olin näes silloin _Peuralla_. Eräänä
iltana minä laittauduin Alamedan osterisärkillä oltaessa maihin ja
livistin lahden seutuvilta niin joutuin kuin kintut kykenivät. Nelson
ei saanut minua kiinni. Mutta siellä päin asusti pelkästään
portugalilaisia farmareita, eikä yhdelläkään ollut antaa työtä minulle.
Oli sitä paitsi onneton vuodenaika -- talvi. Siitä näet, kuinka paljon
minä tunsin maaelämää.
-- Minä olin säästänyt itselleni pari dollaria, ja kuljin sitten
eteenpäin, yhä syvemmälle sisämaahan, haeskelin työtä ja ostin leipää
ja juustoa ja muuta sen tapaista kauppamiehiltä. Usko pois, että oli
öisin kylmä, kun täytyi nukkua ulkosalla ilman peitettä; ja minä olin
aina iloissani, kun aamu koitti. Mutta kaikkein pahinta oli se, että
jokainen katseli minua niin eriskummallisesti. Ne olivat kaikki niin
epäluuloisia, eikä yksikään pelännyt sen ilmaisemista, ja toisinaan ne
usuttivat koiransa minun kimppuuni ja käskivät minut tieheni. Näytti
siltä, kuin ei minua varten olisikaan tilaa maalla. Sitten loppuivat
rahat, ja juuri kun olin pahimmin nälissäni, minut otettiin kiinni.
-- Otettiin kiinni! Minkä vuoksi?
-- Aivan syyttä. Tai varmaankin siksi, että elin. Ryömin eräänä yönä
heinäsuovaan nukkumaan, siellä kun oli lämpimämpi, ja silloin tuli
kylän poliisi ja vangitsi minut muka maankiertäjänä. Ensinnä he
luulivat minua karkulaiseksi ja ilmottivat sähköteitse tuntomerkkini
joka taholle. Minä kerroin, ettei minulla ollut mitään omaisia, mutta
sitä he eivät ottaneet uskoakseen pitkään aikaan. Ja sitten, kun ei
kukaan vaatinut minua huostaansa, tuomari lähetti minut erääseen
poikain kasvatuslaitokseen San Franciskoon.
Hän vaikeni ja tuijotti kiinteästi rannalle päin. Pimeys ja
äänettömyys, johon miehet olivat kadonneet, oli kerrassaan
läpitunkematon. Ei kuulunut muuta kuin yltyvän tuulen tohina.
-- Minä jo luulin, että heittäisin henkeni siinä kasvatuslaitoksessa.
Oli kuin olisin joutunut vankilaan. Meitä vartioitiin kuin
pahantekijöitä. Mutta kyllä se olisi mennyt mukiin, jos olisin vain
sietänyt niitä toisia poikia. Mutta he olivat enimmäkseen kaikkein
kehnoimpia katupoikia -- valehtelivat, matelivat ja menettelivät
raukkamaisesti, ei heissä ollut rahtuistakaan miestä eikä vähintäkään
aavistusta suorasta pelistä. Siellä ei ollut mitään muuta, mikä olisi
ollut minulle mieleen, kuin kirjat. Silloin minä lueskelinkin aika
lailla, usko pois! Mutta se ei voinut korvata kaikkea. Minä kaipasin
vapautta ja päivänpaistetta ja suolaista vettä. Ja mitä minä sitten
olin tehnyt joutuakseni vankilaan sellaisten poikien pariin? Olin
koettanut luopua kehnosta elämästä ja ryhtyä parempaan, olin tehnyt
aivan oikein, ja sen nyt sain palkakseni. Näes, minä en ollut kyllin
vanha ymmärtääkseni asiata perin pohjin. -- Välistä saatoin nähdä,
kuinka auringon paiste kimalteli aalloilla ja valkaisi purjeet aivan
huikaiseviksi, ja _Peura_ pyyhälti loisteen halki ihan mielensä
mukaan -- ja silloin tunsin itseni aivan hulluksi ikävästä. Ja sitten
pojat tekivät minulle jotain kehnoja kepposiaan, ja minä rupesin
löylyttämään koko joukkoa. Vartijat sulkivat minut tyrmään ja
kurittivat minua. No niin, en voinut kestää kauempaa, odotin sopivaa
tilaisuutta ja sitten lähdin käpälämäkeen. Siltä näytti, ettei maissa
ollut tilaa minulle, ja niin liityin Ranskan Pekan seuraan ja palasin
takaisin lahdelle. Siihen se yritys päättyi, mutta kyllä minä koetan
uudestaan, kunhan tulen vanhemmaksi -- kyllin vanhaksi, että voin pitää
puoliani.
-- Sinun pitää palata maihin minun kanssani, virkkoi Joe käskevästi,
laskien kätensä toverin olkapäälle. -- Juuri niin sinun pitää tehdä.
Kun tästä --
Päh! Rannalta kajahti revolverin laukaus. Päh! Päh! Joukko revolvereita
äänsi terävästi ja nopeasti. Kuului hurja huuto, mikä häipyi samassa.
Joku alkoi parkua apua. Molemmat pojat kavahtivat silmänräpäyksessä
jaloilleen, nostivat isonpurjeen ja laittautuivat valmiiksi lähtemään.
_Peuran_ poika menetteli samein. Jahdissa heräsi muuan mies
unestaan, työnsi skailetista esiin päänsä, mutta vetäysi äkkiä takaisin
nähdessään kaksi outoa alusta. Odotuksen jännitys oli päättynyt,
toiminnan aika oli käsissä.