Myrskyn temmellyksessä.
Kaiken iltapäivää _Salama_ keikkui ankkuripaikallaan, ja illan
tullen tuuli petollisesti lientyi. Tämä seikka ja Ranskan Pekan
esimerkki rohkaisi muitakin osterialuksia siinä määrin, että ne
päättivät jäädä paikoilleen yöksi. Mutta kaikkialla tutkittiin tarkoin
touveja ja laskettiin mereen vara-ankkureita.
Ranskan Pekka komensi molemmat pojat purteen, ja vaikka he olivatkin
yhtä mittaa saamaisillaan sen täyteen vettä he kuljettivat mukanaan
toisen ankkurin, joka laskettiin mereen melkein suorakulmaisesti
ensimmäiseen verraten. Sitten Ranskan Pekka suolti ulos melkoisen mitan
ketjua ja köyttä, niin että _Salama_ peräytyi toista sataa jalkaa
talttuen siitä hiukan rauhallisemmaksi.
Katsellessaan sitten kajuutan suojasta Joe näki edessään hurjana
kuohuvan vesiaavikon. Osterisärkät sijaitsivat ulkona aukealla lahdella
kerrassaan suojattomina, ja tuuli, joka sai vapaana pyyhältää ulapan
poikki melkein parin penikulman matkan, nostatti meren niin hurjiksi
vyöryiksi, että näytti siltä, kuin nuo keikkuvat alukset saattaisivat
milloin hyvänsä kallistaa mastonsa mereen. Juuri ennen hämärän tuloa
ilmestyi tuulen puolelle purjelaikku; se suureni suurenemistaan, kunnes
se viimein osottautui _Peuran_ suunnattomaksi isoksipurjeeksi.
-- Se hullu miäs! huusi Ranskan Pekka rientäen kajuutasta katsomaan. --
Yks' kaunis peivä -- ah, yks' kaunis peivä, se on vissi -- se mene noin
van, puf! -- ja siin se on, puf! -- ja sitten ei enä ole mitän Nelsoni,
ei mitän _Pöira_ ei yhtikän mittä.
Joe katsahti kysyvästi Friskon poikaan.
-- Kyllä se pitää paikkansa, tämä vakuutti. -- Nelsonin pitäisi panna
ainakin yksi reivi. Kaksi olisi vieläkin parempi. Mutta nyt hän vain
ajaa täysin purjein, ikäänkuin paholainen olisi kintereillä. Liian
kovaa hän ajaa; hän on liian häikäilemätön, vaikka ei ole vähintäkään
pakkoa. Minä olen purjehtinut sen miehen kanssa ja tunnen hänen
tapansa.
Suunnattoman linnun lailla _Peura_ kohosi ja liiteli heitä kohti
aallon vaahtoryöppyisellä harjalla.
-- Älä piittaa siitä, varotti Friskon poika. -- Hän koettaa vain,
kuinka lähelle pääsee meitä iskemättä yhteen.
Joe nyökkäsi myöntymykseksi ja tuijotti silmät suurina tuota
kammottavaa näkyä. _Peura_ hypähti ilmaan, kohottaen keulaansa
taivasta kohti, niin että emäpuun etuosa paljastui vaahdon ympäröimänä.
Sitten se syöksähti alaspäin kannen peittyessä kuohuihin ja kiiti
huimaavaa vauhtia heidän ohitseen niin läheltä, että puomi suhahti
_Salaman_ köysistöstä vain jalan päässä.
Ohi livahtaessaan ruorin ääressä seisova Nelson heilutti kättään ja
nauroi hilpeästi päin silmiä Ranskan Pekalle, jota tuo vaarallinen
temppu suuresti suututti.
Alapuolelle päästyään oivallinen alus kääntyi ja kallistui niin
pahasti, että sen ruskea pohja paljastui senterboordia myöten,
oikaisihe jälleen ja syöksähti edelleen kuin paholaisen riivaamana. Se
kulki ohitse oikealta puolen. He näkivät halkaisijan humahtaen
lehahtavan alas ja ankkurin heilahtavan mereen; ja kun alus sitten
peräytyi isonpurjeen palaessa paukkuen, he huomasivat toisenkin
ankkurin leiskahtavan kaukana edellisestä. Sitten isopurje lipui alas
kannelle, se kierrettiin kokoon ja kiinnitettiin asemilleen, ja kaikki
tämä ennätti tapahtua, ennenkuin alus oli päässyt pingottamaan molempia
ankkuritouvejaan.
-- Ah, ah! Siin vasta on miästen miäs! Ranskalaisen silmät kiiluivat
hänen katsellessaan moista ihailtavaa purjehdustaitoa, ja Friskon
pojankin katseisiin ilmestyi lämpöä.
-- Ihan kuin huvijahti, hän vakuutti kajuuttaan palatessaan -- ihan
kuin huvijahti, taikka vielä parempikin.
Yön koittaessa tuuli alkoi jälleen yltyä, ja kello yhdeltätoista se oli
paisunut sellaiseksi, että Friskon poika selitti sen "ulvovan". Vähän
nukuttiin _Salamassa_ sinä yönä. Ainoastaan hän kykeni ummistamaan
silmänsä. Ranskan Pekka nousi tuon tuostakin tarkastamaan. Kahdesti hän
käväisi kannella suoltamassa ankkurille enemmän köyttä. Joe makasi
kojussaan kuunnellen ja koettaen turhaan saada unesta kiinni. Hän ei
suinkaan ollut peloissaan, mutta hän ei ollut tottunut nukkumaan
moisessa mylläkässä ja kohinassa. Ei hän myöskään ollut kuvitellut,
että alus saattaisi kappaleiksi hajoamatta tehdä sellaisia hurjia
hyppyjä kuin nyt _Salama_ teki. Useasti se kierähti syrjälleen
niin ankarasti, että hän uskoi sen varmasti kaatuvan. Toisinaan se
hypähti korkealle ilmaan ja paiskautui sitten takaisin aaltoja vastaan
jymähtäen niin, että olisi luullut pohjan murtuvan muruiksi. Sitten se
taas jännitti ankkuriköysiä niin äkisti, että koko runko vapisi ja
kitisi liitoksistaan.
Friskon poika heräsi kerran ja hymyili hänelle virkkaen:
-- Tätä sanotaan meidän kesken rimpuilemiseksi. Mutta odotappas, kunhan
päivä koittaa ja me irrotamme koukut: Ellei joku laivoista silloin
ajaudu rannalle, niin saat sanoa minua vaikka maamyyräksi.
Ja sen sanottuaan hän vääntäysi toiselle kyljelleen ja vaipui taasen
uneen. Joe kadehti häntä. Kello kolmen vaiheilla hän kuuli Ranskan
Pekan ryömivän keulapuolelle ja hommailevan jotain kanssissa. Joe
katseli uteliaana hänen toimiansa ja näki hurjana keikkuvan laivalampun
heikossa valossa, kuinka hän kiskoi sieltä esiin kaksi kimppua
varaköyttä. Nämä hän kuljetti kannelle, ja Joe tiesi hänen jatkavan
niillä ankkuriköysiä.
Puoli viideltä Ranskan Pekka hommaili lieden ääressä, ja kello viisi
hän kutsui pojat kahville. Tämän juotuaan he ryömivät kannelle
katselemaan kaameata näytelmää. Päivä koitti koleana ja harmaana yli
hurjana vyöryvän vesiaavikon. He erottivat hämärästi Asparagus-saaren
rantaviivan, mutta saattoivat selvästi kuulla vyöryjen kohisevan sitä
vastaan. Ja valon käytyä selvemmäksi he huomasivat, että alus oli yön
kuluessa raahautunut aaltojen painosta ainakin puoli kilometriä
ankkuripaikaltaan.
Samoin oli käynyt muidenkin alusten. _Peura_ oli melkein heidän
rinnallaan, _La Caprice_ keikkui muutaman sadan metrin päässä, ja
heidän ja rannan välissä oli viisi muuta kamppailevaa osterialusta.
-- Kaksi on kateissa, ilmotti Friskon poika kohottaen kaukoputken
silmilleen ja tutkien rantaa.
-- Tuolla onkin yksi! hän huusi. Ja tarkasteltuaan sitä huolellisesti
hän lisäsi: -- Se on _Antaa mennä_. Pian se murtuu kappaleiksi.
Toivottavasti miehet ennättivät maihin.
Ranskan Pekkakin käytti kaukoputkea ja sitten vuorostaan Joekin. Hän
saattoi selvästi nähdä, kuinka tuo poloinen alus keikkui
rantahyrskyissä, ja hietikolla hän erotti sen miehistönkin.
-- Missä on _Aave_? uteli Ranskan Pekka.
Friskon poika etsi sitä turhaan rannalta. Mutta suunnattuaan sitten
putken ulapalle hän havaitsi sen keinuvan turvallisena kilometrin
päässä.
-- Lyönpä vetoa, ettei se ole siirtynyt tänä yönä sataakaan metriä, hän
sanoi. -- Taisi tavata hyvän ankkuripaikan.
-- Muta, julisti Ranskan Pekka. -- Siälä on yksi pikku paikka muta.
Kyllä se on menny kalua, jos se kynttä sen läpi, se on vissi asja.
Sillä on pärin köikäin ankkuri, kelppa van mutan. Minä sano pojille:
hankki raskampi ankkuri, mutta ne van naura. Kyllä viälä itkevät yks'
kaunis peivä, se on vissi asja.
Muuan aluksista nosti purjetilkun ja alkoi hirvittävästi kamppaillen
pyrkiä ulommaksi tuhon ja kuoleman kynsistä. He tarkastelivat jonkun
aikaa, kuinka se keikkui ja kallistihe kammottavasti päästen vain
hituisen eteenpäin.
Ranskan Pekka teki lopun heidän joutilaasta katselustaan. -- Hej,
tenne! hän huusi. -- Pistä kaks' reivi isopurjen. Pian pois täält!
Tätä toimittaessaan he kuulivat äkkiä huudon, joka käänsi heidän
huomionsa ulapalle. Kohottaessaan katseensa he näkivät _Aaveen_
aivan lähimailla raahautuvan hurjaa vauhtia heitä kohti. Ranskan Pekka
livahti keulapuolelle ketterästi kuin kissa, ottaen samalla esiin
puukkonsa, ja yhdellä iskulla hän katkaisi köyden, joka pidätti
vara-ankkuria. Tämä sai _Salaman_ painautumaan koko painollaan
pääankkurin varaan. Siitä se kääntyi vasemmalle, mikä tapahtui juuri
viime tuokiossa; sillä seuraavassa silmänräpäyksessä _Aave_ liukui
perä edellä yli sen paikan, jolta he olivat siirtyneet.
-- Kas, sillähän on neljä ankkuria ulkona! huusi Joe nähdessään neljän
köyden pingottuvan veteen melkein kohtisuorasti sen keulasta.
-- Kaksi on haraa, irvisti Friskon poika, ja tuossa menee uuni.
Hänen puhuessaan kannelle ilmestyi kaksi nuorukaista, jotka pudottivat
mereen keittouunin köyteen sidottuna.
-- Hyh! Friskon poika huusi. -- Katsokaas Nelsonia. Hän on pistänyt
yhden reivin, ja silloin tietää varmasti, että korvissa suhisee!
Vaahdoten kiiti _Peura_ heitä kohti uhmaillen myrskyä kuin mahtava
merieläin. Peräpuolitse kiitäessään Puna-Nelson heilutti kättään, ja
viittätoista minuuttia myöhemmin, kun he parhaillaan nostivat ainoata
jäljellä olevaa ankkuriaan, hän ajoi jälleen ohitse melkoisen matkan
päässä tuulen puolelta.
Ranskan Pekka seurasi ihaillen hänen kulkuaan, vaikka virkkoikin
ennustavasti: -- Yks' kaunis peivä, puf! se mene pohjan, se on vissi
asja.
Hetkistä myöhemmin nostettiin _Salaman_ reivattu halkaisija, ja
alus antautui vuorostaan taisteluun. Hidasta ja ankaraa ja vaarallista
työtä oli, kun oli pyrittävä ulommaksi rannasta, ja Joe kummasteli
monet kerrat, että niin pieni alus saattoi laisinkaan kestää
luonnonvoimien raivoa. Mutta vähä vähältä se ponnisteli kauemmaksi
syvemmille vesille, missä kuuttia hiukan höllennettiin, ja sitten alus
liukui suojaan Alamedan aallonmurtajan paasimuurin taakse, joka
sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Siellä he tapasivat _Peuran_
rauhallisena ankkurissa, ja sinne kamppailivat seuraavina tunteina
laivaston jäännökset, paitsi _Aave_, joka oli kaikesta päättäen
ajautunut maihin toisen haaksirikkoutuneen seuraksi. Iltapäivällä tuuli
oli lientynyt kummastuttavan äkisti, ja sää muuttui melkein kesäiseksi.
-- Tämä ei näytä hyvältä, Friskon poika virkkoi illalla, kun Ranskan
Pekka oli soutanut purrellaan Nelsonin luo vierailemaan.
-- Mikä ei näytä hyvältä? kysyi Joe.
-- Mikä -- ilma tietysti. Se lauhtui liian äkisti. Se ei saanut
puhaltaa itseään puhtaaksi, eikä se nyt heitä, ennenkuin on saanut
itsensä tyhjiin. Saattaa yltyä ulvomaan minä hetkenä tahansa -- mikäli
minä ymmärrän näitä asioita.
-- Minne me täältä lähdemme? tiedusteli Joe. -- Mennäänkö takaisin
osterisärkille?
Friskon poika pudisti päätään. -- En minä tiedä, mitä Ranskan Pekka
aikoo tehdä. Se rautayritys meni myttyyn, osterin pyynti meni myöskin
myttyyn, ja nyt hän on niin harmissaan, että voi ryhtyä vaikka kuinka
hurjaan yritykseen tahansa. Enpä kummastelisi, vaikka tästä
lähdettäisiin Nelsonin kera kohti Redwood Cityä, missä niillä on se
suuri homma, niinkuin minä sinulle mainitsin. Jossain siellä päin se
on.
-- Mutta minä en rupea sellaisiin yrityksiin, ilmotti Joe
päättäväisesti.
-- Etpä tietenkään, myönteli Friskon poika. -- Enkä minä luule, että
siellä sinua tarvitaankaan, kun Ranskan Pekalla on apunaan Nelson ja
hänen molemmat miehensä.