Joe yrittää karata.
Perkaustyö ei suinkaan ollut Joesta vastenmielistä. Hän oli päinvastoin
iloissaan siitä, ettei ollut ensimmäiseksi saanut kalaa, sillä siten
hän saattoi helpommin toteuttaa pienen suunnitelmansa, joka oli
juolahtanut hänen mieleensä uintiretkellä. Hän heitti peratun kalan
vesisankoon ja vilkaisi ympärilleen. Karanteeniasema ei ollut
kilometrinkään päässä, ja hän saattoi erottaa sotamiehen, joka
vartijana asteli rannalla edes ja takaisin. Pistäytyen kajuuttaan hän
kuunteli nukkuvain raskasta hengitystä. Saadakseen vaatemyttynsä hänen
olisi täytynyt kulkea niin läheltä Friskon poikaa, että hän päätti
antaa sen jäädä. Palattuaan jälleen kannelle hän veti veneen
varovaisesti laivan luo, laskeutui siihen mukanaan airopari ja irrotti
köyden.
Ensinnä hän souti varsin rauhallisesti asemaa kohti, varoen
synnyttämästä kolinaa, joka olisi voinut herättää nukkujat. Mutta
vähitellen hänen vetonsa kävivät voimakkaammiksi, kunnes vene kiiti
eteenpäin melkoista vauhtia. Suoritettuaan puolet matkasta hän vilkaisi
taakseen. Pako oli onnistunut, sillä hän tiesi, että vaikka hänet
keksittäisiinkin, ei _Salama_ kuitenkaan ennättäisi lähteä
liikkeelle ja tavottaa häntä, ennenkuin hän jo oli joutunut rantaan ja
tuon miehen suojaan, joka kantoi Samuli sedän [Samuli setä --
Yhdysvaltain vertauskuva. Suom. huom.] sotapoikain univormua.
Rannalta kajahti kiväärin pamaus, mutta hän istui selin maihin eikä
viitsinyt kääntyä ympäri. Kuului toinenkin laukaus, ja luoti suhahti
veteen parin jalan päähän hänen airostaan. Tällä kertaa hän käännähti.
Rannalla seisova sotamies suuntasi kiväärin häntä kohti ampuakseen
kolmannen kerran.
Joe oli pulassa, vieläpä varsin tukalassa. Muutaman minuutin voimakas
soutu veisi hänet rantaan ja turvaan; mutta juuri tuolla rannalla
seisoi muuan Yhdysvaltain sotamies, joka aivan käsittämättömästä syystä
itsepintaisesti uhkasi häntä pyssyllään. Nähdessään kiväärin kolmannen
kerran kääntyvän kohti Joe alkoi kiireisesti huovata. Vene pysähtyi ja
sotilas antoi kiväärin vaipua tarkastellen häntä kiinteästi.
-- Minä tahdon päästä rantaan! Minulla on tärkeätä asiaa! Joe huusi
hänelle.
Sotamies pudisti päätään.
-- Mutta se on ylen tärkeätä! Antakaa nyt minun päästä rantaan!
Kiireisesti hän vilkaisi _Salamaan_ päin. Laukaukset olivat
ilmeisesti herättäneet Ranskan Pekan, sillä isopurje oli ylhäällä, ja
vielä hänen katsellessaan nostettiin ankkuri ja halkaisija vedettiin
paikoilleen.
-- Tänne ei saa tulla! karjui sotamies. -- Isoarokkoa!
-- Mutta minun täytyy! Joe huusi, tukahuttaen rinnasta nousevan
nyyhkytyksen ja valmistautuen soutamaan.
-- Silloin minä ammun, kajahti rohkaiseva vastaus, ja jälleen kivääri
kohosi olkapään varaan.
Joe mietti nopeasti. Saari oli laaja. Kenties ei kauempana ollut
sotilaita, ja kunhan hän vain pääsisi rannalle, ei olisi laisinkaan
väliä, vaikka vangitsisivatkin hänet. Häneen saattoi kyllä tarttua
isorokko, mutta mieluummin hän otti senkin kuin palasi takaisin
rosvojen pariin. Hän käänsi veneen puoliksi oikealle ja rupesi tarmonsa
takaa soutamaan. Lahti oli melkoisen suuri, ja lähin kohta, minne hänen
oli pyrittävä, sijaitsi aikamoisen matkan päässä. Jos hänessä olisi
ollut enemmän merimiestä, hän olisi suunnannut veneensä toiselle
taholle ja siten pakottanut ahdistajansa pyrkimään vastatuuleen. Mutta
näin ollen _Salama_ sai purjeisiinsa kyllin tuulta saavuttaakseen
hänet.
Jonkun aikaa kumminkin vauhti pysyi samanlaisena. Tuuli oli heikko ja
hieman epätasainenkin, niin että toisinaan hän oli voitolla, toisinaan
purjehtijat. Kerran se yltyi, ja alus pääsi jo satakunnan metrin päähän
hänestä. Sitten tuuli lientyi äkkiä tykkänään, niin että _Salaman_
isopurje lepatti velttona puolelta toiselle.
-- Ahaa! Sinä varasta paatti! Ranskan Pekka karjui hänelle juosten
kajuuttaan kivääriä noutamaan. -- Minä sinu neyttä! Tule heti takasin
tai minä tappa sinu! -- Mutta hän tiesi sotamiehen vartioivan heitä
rannalta eikä uskaltanut ampua edes pojan ylitse.
Joe puolestaan ei tullut ajatelleeksi tätä, sillä hän, jota ei ollut
koskaan ennen elämässä ammuttu, oli jo neljänkolmatta tunnin kuluessa
saanut olla kahdesti tulessa. Kerta enemmän tai vähemmän ei merkinnyt
suuria. Ja niin hän veteli ripeästi edelleen Ranskan Pekan raivotessa
kuin hullu, uhatessa häntä kaikenkaltaisilla rangaistuksilla, kunhan
kerran saisi hänet uudelleen käsiinsä. Päälle päätteeksi Friskon
poikakin rupesi osottamaan kapinallista mieltä.
-- Ampukaa vain, jos uskallatte, niin kyllä minä toimitan teidät
hirteen siitä hyvästä -- se on varma se, hän uhkaili. -- Kyllä teidän
on parasta antaa hänen livistää. Hän on kunnon poika, hän ei ole luotu
tällaiseen roskaelämään, jota me molemmat vietämme.
-- Jassoo, sinä möös! kirkui ranskalainen suunniltaan raivosta. --
Kyllä minä sinu neyttä, sinä koira!
Hän hyökkäsi kohti, mutta Friskon poika juoksutti häntä aika vauhtia
pitkin kantta. Kun juuri silloin sattui tulemaan voimakas tuulenpuuska,
Ranskan Pekka katsoi parhaaksi luopua siitä ajosta toiseen tärkeämpään
ryhtyäkseen. Hän riensi ruorin ääreen ja hellitti isoapurjetta -- sillä
tuuli peräpuolelta -- ja käänsi sitten aluksen karkuria kohti. Viimeksi
mainittu ponnisti vielä voimainsa takaa, mutta luopui sitten
epätoivoisena kilpailusta ja veti airot veneeseen. Ranskan Pekka päästi
isonpurjeen valloilleen ja pyörsi aluksensa liikkumattoman veneen
viereen, mistä hän sitten kiskoi Joen kannelle.
-- Pidä kielesi hampaiden takana, kuiskasi Friskon poika hänelle sillä
välin kuin kiukustunut ranskalainen joutuisasti sitoi kiinni köyttä. --
Älä vastaa! Anna hänen puhua, mitä haluaa, pysy vain ääneti. Silloin
pääset helpommalla.
Mutta Joen anglosaksilainen veri oli joutunut kuohuksiin, hän ei
kallistanut korvaansa neuvoille.
-- Kuulkaa nyt, herra Ranskan Pekka -- tai mikä teidän nimenne
lieneekin, hän alkoi puhua -- Minä tahdon ilmottaa teille, että minua
haluttaa päästä täältä pois, ja minä aionkin päästä. Niin että teidän
olisi parasta laskea minut heti maihin. Jollette tee sitä, niin minä
toimitan teidät vankilaan, niin totta kuin nimeni on Joe Bronson.
Friskon poika odotteli kauhuissaan tulosta, ja Ranskan Pekka töllisteli
kummissaan. Häntä uhmailtiin hänen omalla aluksellaan -- ja sen teki
mokoma nulikka! Sellaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Hän tiesi
menettelevänsä vastoin lakia, kun pidätti pojan vallassaan, mutta
samalla häntä arvelutti päästää poikaa menemään, kun tämä jo tiesi yhtä
ja toista aluksesta ja sen toiminnasta. Poika oli lausunut varsin
epämiellyttävän totuuden, kun kehui voivansa toimittaa hänet vankilaan.
Muuta keinoa ei ollut kuin nolata hänet perin pohjin.
-- Vai toimitta? -- Hänen kimakka äänensä kohosi korkeimmilleen. --
Silloin saa sinä möös söurata mukan. Sinä oli souttamassa vänettä viime
öön -- mitäs sinä sihe sano! Sinä varasti kans rautta -- mitäs sihe
sano! Sinä jooksi pakko, -- mitäs sihe sano! Ja sitt sinä sano, ett
sinä toimitta minu fangiute? Pyh-hyh!
-- Mutta enhän minä tietänyt koko hommasta mitään, Joe vastusteli.
-- Hah-hah! Onks sinä hullu? Kärto vaa se toomarille; ehken hän möös
naura?
-- Mutta minä en tietänyt, Joe toisti miehuullisesti. -- En tietänyt,
että minä joutuisin tällä laivalla varasten pariin.
Friskon poika hätkähti tämän nimityksen kuullessaan, ja jos Joe olisi
katsahtanut toveriinsa, hän olisi nähnyt, kuinka tämän kasvot
lehahtivat hehkuvan punaisiksi.
-- Ja nyt, kun minä sen tiedän, niin tahdon päästä maihin, hän jatkoi.
-- Lakipykälistä minä en kyllä tiedä mitään, mutta kyllä minä tiedän
hiukkasen siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kyllä minä myöskin
vastaan jokaisen tuomarin edessä, jos olen tehnyt jotain väärin --
tulkoot vain kaikki Yhdysvaltain tuomarit samalla haavaa, niin minua ei
pelota. Mutta sitäpä te ette uskalla sanoa, herra Ranskan Pekka.
-- Vai niinks sinä luule? No hyvä. Mutta sinä on yks suurvaras --
-- Enkä ole -- ja uskaltakaappas sanoa se vielä kerta! Joen kasvot
olivat kalpeat, ja hän vapisi koko ruumiiltaan, mutta ei suinkaan
pelosta.
-- Varas! Ranskan Pekka härnäili.
-- Se on valetta!
Joe ei ollut turhan tautta elänyt poikana poikain parissa. Hän tiesi,
mikä rangaistus tulisi hänen äsken lausumistaan sanoista, ja hän odotti
sitä. Senpä vuoksi hän ei ollutkaan suuresti kummissaan, kun hetkistä
myöhemmin sai kömpiä pystyyn kannelta pään vielä humistessa iskusta,
joka oli osunut hänen silmäinsä väliin.
-- Sano se karta veel, uhmaili Ranskan Pekka nyrkki koholla iskemään
uudelleen.
Kiukun kyyneleet kohosivat Joen silmiin, mutta hän pysyi tyynenä ja
kuoleman vakavana.
-- Kun te sanotte minua varkaaksi, niin valehtelette, Pekka, te
valehtelette. Vaikka tappaisitte minut, niin sanon sittenkin, että
valehtelette.
-- Antakaa olla! -- Friskon poika oli kissan tavoin syöksähtänyt
väliin, ehkäisten toisen lyönnin, ja painoi ranskalaista syrjään.
-- Antakaa sen pojan olla rauhassa! hän jatkoi riistäytyen äkisti irti
ja asettui molempain väliin, siepaten käteensä raskaan rautaisen
ruorinvarren. -- Tämä saa jo riittää. Ettekö näe, hölmö, mitä maata tuo
poika on? Hän puhuu totta. Hän on oikeassa, ja hän tietää sen, ja te
saisitte tappaa hänet saamatta häntä peruuttamaan sanojaan. Kas tässä
on käteni, Joe, -- Hän kääntyi ja ojensi kätensä Joelle, joka tarttui
siihen lujasti. -- Sinussa on sisua, etkä sinä arkaile näyttää sitä.
Ranskan Pekan suu vääristyi imelään hymyyn, mutta silmien häijy välke
todisti hymyn petollisuuden. Hän kohautti olkapäitään ja virkkoi: --
Ah, vai nii? Hän ei tykkä hyväilynimi. Hahhah! Se on vaa märimieste
leikki. No pojat, annettan sitt antteks, ei panna -- mitä sitä nyt
sanottan -- hamppan kolon. Justin nii, ei panna mittä hamppan kolon.
Hän ojensi kätensä, mutta Joe ei tarttunut siihen. Friskon poika
nyökkäsi hyväksyvästi päätään, ja sitten Ranskan Pekka poistui
kajuuttaan, yhä vielä kohautellen hartioitaan ja hymyillen.
-- Hellittä isoseili, hän komensi, ja käänttä Hunter's Pointti päin.
Tällä kärta minä keittä päivällisen, ja sitt te saa söödä oikken hyvä
rookka. Franskan Pekka ole oikken ärinomanen kokki!
-- Sillä lailla hän aina tekee -- rupeaa oikein ystävälliseksi ja
keittää, kun haluaa sovitella, huomautti Friskon poika, työntäen ruorin
varren paikalleen ja totellen määräystä. -- Mutta ei häneen sittenkään
voi luottaa.
Joe nyökäytti päätään, mutta ei puuttunut puheeseen. Hänen ei tehnyt
laisinkaan mieli keskustella. Äskeinen jännitys vavisutti häntä yhä
vielä, ja sisimmässään hän harkitsi, kuinka hän oli käyttäytynyt. Mutta
hän teki sen johtopäätöksen, ettei hänellä ollut mitään syytä hävetä
omasta puolestaan.