Rantarosvojen parissa.
Tuuli kävi navakammaksi, kun he selviytyivät maan suojasta, ja
_Salama_ kiiti pian suojapuoli kantta vedessä, joka kuohui aina
istuma-aukon sarjaan asti. Sivulyhdyt olivat jo paikoillaan. Friskon
poika hoiti peräsintä, ja hänen vieressään istui Joe mietiskellen
yöllisiä tapahtumia.
Hän ei voinut enää olla näkemättä totuutta. Ankarasti häntä arvelutti
äskeinen retki. Jos hän oli tehnyt väärin -- niin hän mietti -- niin se
oli tapahtunut tietämättömyydestä; eikä häntä menneisyys hävettänyt
niin suuressa määrin kuin tulevaisuus pelotti. Hänen kumppaninsa olivat
varkaita ja ryöväreitä -- rannikkorosvoja, joiden hurjista teoista hän
oli kuullut hämäriä juttuja. Ja nyt hän oli itse heidän parissaan ja
tunsi seikkoja, jotka saattaisivat toimittaa heidät vankilaan. Hän
ymmärsi, että juuri tämä pakotti heidät pitämään häntä tarkasti
silmällä, ja se tekisi hänen pakonsa vaikeaksi. Mutta paeta hän oli
päättänyt, paeta aivan ensi tilassa.
Samassa hänen mietiskelynsä keskeytti voimakas puuska, joka painoi
_Salaman_ kyljelleen, niin että vettä syöksähti alukseen. Friskon
poika käänsi nopeasti ylemmä tuuleen ja hellitti samalla isoapurjetta.
Sitten hän ryhtyi omin voimin -- sillä Ranskan Pekka pysyttelihe
alhaalla -- ja Joen toimetonna katsellessa reivaamaan purjeita.
Puuska, joka oli kaatamisillaan _Salaman_, kesti vain lyhyen
hetken mutta se ennusti tuulen yltyvän, ja pian pohjoisesta karkasi
viuhuva vihuri toisensa jälkeen heidän kimppuunsa. Isopurje "paloi" ja
paukkui tuulessa, niin että olisi luullut sen lentävän siekaleiksi.
Alus keikkui hurjasti myrskyn nostamassa kikkeräaallokossa. Kaikki
näytti olevan sekaisin, mutta yksinpä Joenkin tottumaton silmä
havaitsi, että tuossa sekasorrossakin oli järjestystä. Hän näki, että
Friskon poika tiesi tarkalleen, mitä oli tehtävä ja miten kaikki oli
tehtävä. Toveriaan tarkatessaan hän oppi erään seikan, jonka
puuttuminen on tuhonnut monen ihmisen elämän -- hän oppi käsittämään
kuinka arvokasta on _oman kykynsä tunteminen_. Friskon poika
tiesi, mihin hän pystyi, ja juuri tämän vuoksi hän luotti itseensä. Hän
oli tyyni ja maltillinen, toimi joutuisasti mutta ei hätiköiden.
Jok'ikinen reivinuora tuli tarkkaan kiinni. Tapaturmia saattoi kyllä
tulla, mutta sitä ei ainakaan sattuisi että ensi puuskat irrottaisivat
ainoaakaan solmua.
Hän kutsui Joen keulemmaksi auttamaan itseään, sillä isoapurjetta oli
kiristettävä halsseja tiukentamalla. Vatsallaan makaaminen pitkällä
halkaisijapuomilla ja yhden ainoan reivin tekeminen halkaisijaan oli
helppoa verrattuna siihen mitä jo oli suoritettu; ja niin he hetken
kuluttua olivat jälleen alhaalla. Pojan ohjauksen mukaan Joe tiukensi
hiukan halkaisijan kuuttia ja pistäytyi kajuuttaan laskemaan
senterboordia jalan verran alemmaksi. Ponnistusten aiheuttama jännitys
oli karkottanut hänen mielestään kaikki ikävät ajatukset. Seuraten
toverinsa esimerkkiä hän oli säilyttänyt malttinsa. Hän oli täyttänyt
määräykset hutiloimatta ja samalla liikoja vitkastelematta. Yhdessä he
olivat ponnistaneet mitättömiä voimiaan valtaista luontoa vastaan
taistellen ja yhdessä he olivat taitonsa avulla päässeet voitolle.
Hän palasi toverinsa luo ruoriin ja tunsi voivansa ylpeillä tämän ja
itsensäkin puolesta. Ja lukiessaan Friskon pojan silmistä sanattoman
kiitoksen, hän punehtui kuin tyttö. Mutta seuraavassa tuokiossa hänen
mieleensä leimahti ajatus, että tuo poika oli varas, alhainen varas, ja
vaistomaisesti hän vetäysi hänestä loitommalle. Ikänsä kaiken hän oli
ollut suojassa elämän nurjilta puolilta. Hänen lukemansa kirjat, jotka
olivat aina olleet mitä parhaimpia, olivat ylistäneet rehellisyyttä ja
suoruutta, ja hän oli oppinut inhoamaan kaikkea rikollista.
Muuan seikka kuitenkin kummastutti häntä. Ajatus, että Friskon poika
oli varas, tuntui hänestä vastenmieliseltä, mutta ei Friskon poika
itse. Hänen olisi tietenkin pitänyt tuntea siveellistä paheksumista,
mikä olisi saanut hänet karttamaan häntä; mutta sen sijaan toveri
vetikin häntä puoleensa. Hän ei voinut mitään sille, että Friskon poika
miellytti häntä, vaikka hän ei osannutkaan selittää syytä. Jos hän
olisi ollut hiukan vanhempi, olisi hän ymmärtänyt, että pojan hyvät
ominaisuudet ne vaikuttivat häneen niin voimakkaasti -- hänen
tyyneytensä ja itseluottamuksensa, miehekkyytensä ja rohkeutensa ja
myöskin se ystävällisyys ja myötätunto, jota hän osotti vierasta
kohtaan. Mutta tällä kertaa hän vain luuli, että hänen oma luontainen
pahuutensa esti häntä kammoamasta Friskon poikaa. Kuitenkaan hän ei,
vaikka häpesikin omaa heikkouttaan, voinut tukahuttaa sitä lämmintä
tunnetta, mikä hänen sielussaan kasvoi yhä voimakkaammaksi tuota
erikoista rantarosvoa kohtaan.
-- Vedäppäs venettä pari kolme jalkaa lähemmäksi, komensi Friskon
poika, jonka silmä ennätti kaikkialle.
Laivavene oli saanut köyttä liian pitkälti eikä sen tähden malttanut
olla siivolla. Tuon tuostakin se jäi jäljelle, kunnes köysi pingottui,
syöksyi sitten eteenpäin, kääntyi poikittain ja keikahti seuraavalla
tempaisulla niin pahasti, että oli painua suunnattomien valkoharjaisten
aaltojen alle, jotka ahnaina vyöryivät joka taholla. Joe kapusi
livettävälle peräkannelle ja läheni rautaa, johon vene oli kiinnitetty.
-- Pidä varasi, varotti Friskon poika, kun voimakas puuska kallisti
_Salamaa_ arveluttavasti. -- Kierrä köysi kerralleen raudan ympäri
ja hinaa aina silloin, kun se löystyy.
Työ oli mutkallista "maamoukalle". Joe irrotti köyden niin, että
jäljellä oli vain yksi kierros, jota hän piteli toisella kädellä,
koettaen toisella hinata köyttä lyhemmäksi. Mutta samassa tuokiossa se
tiukkeni hurjasti nykäisten, kun vene kapsahti suuren aallon harjaan.
Köysi heltisi hänen kädestään ja alkoi liukua perälaidan ylitse. Hän
tarrautui siihen vimmatusti kiinni ja laahautui sen mukana luisua
kantta myöten.
-- Päästä irti! Päästä irti! huusi Friskon poika.
Joe hellitti juuri kun oli syöksymäisillään laidan ylitse, ja vene
liukui nopeasti poispäin. Hän vilkaisi nolona toveriinsa, jonka hän
odotti nuhtelevan häntä saamattomaksi. Mutta Friskon poika vain hymyili
suopeasti.
-- Ei sillä ole väliä, hän virkkoi. -- Luut ehjinä ja kaikki miehet
tallella! Parempi on menettää vene kuin mies, se on minun mielipiteeni.
Eikä minun olisi pitänytkään lähettää sinua sille asialle. Ei ole vielä
tapahtunut mitään vahinkoa. Kyllä me tämän pian korjaamme. Käyppäs
alentamassa senterboordia vielä pari jalkaa ja tule sitten tänne ja tee
minun määräykseni mukaan. Mutta älä hätäile. Rauhallisesti ja varmasti!
Joe alensi senterboordia ja palasi kannelle, jonka jälkeen hän sai
asettua halkaisijan kuuttia hoitamaan.
-- Ruori alas! huusi Friskon poika painaen peräsimen varren syrjään
koko ruumiinsa voimalla.
-- Irrota kuutti! Kas niin. Nyt käsiksi isoonpurjeeseen!
Yhdessä he hinasivat reivatun isonpurjeen tiukemmalle. Joe alkoi
lämmitä työstä. _Salama_ kääntyi päin tuulta kuin kilparatsu
nousee takajaloilleen; purje paukkui ja kuutit suomivat kuin rakeet.
-- Vedä sisään halkaisijakuutti!
Joe noudatti käskyä, ja kun isopurje täyttyi tuulesta, kallistui alus
voimakkaasti toiselle laidalle. Tämä liike oli muuttanut Ranskan Pekan
vuoteen tuulen alta tuulilaidalle ja keikahuttanut hänet alas
lattialle, missä hän paraillaan virui humalaisen tiedottomassa tilassa.
Friskon poika, joka seisoi selkäänsä peräsinpuuhun nojaten ja antoi
aluksen painua tuuleen, jotta se pysyisi entisellä urallaan, silmäili
päämiestään inhon ilme kasvoillaan ja mutisi:
-- Senkin sika! Ei piittaisi rahtuistakaan, vaikka tästä mentäisiin
suoraa päätä pohjaan.
He laskivat tuuleen kaksi kertaa, koettaen pysyä vanhassa suunnassaan,
ja sitten Joe huomasi tähtikirkkaassa yössä veneen keikkuvan aalloilla
tuulen puolella.
-- Ei kiirettä! varotti Friskon poika ohjaten alusta ylemmä tuuleen,
niin että vauhti vähitellen hiljeni. -- Nyt!
Joe kumartui laidan ylitse, kaappasi kiinni köydestä ja sitoi sen
rautaan. Sitten he käänsivät jälleen sivumma tuuleen ja jatkoivat
matkaansa. Joe häpesi vieläkin, että oli tuottanut lisää vaivoja, mutta
Friskon poika karkotti pian harmistumisen hänen mielestään.
-- Ei siitä kannata olla millänsäkään, hän virkkoi. -- Vahinko voi
sattua kelle hyvänsä näin alussa. Muutamat kyllä unohtavat, kuinka
vaikeata heidän oli oppia, ja kiukustuvat kauheasti, kun joku
alkavainen tekee erehdyksen. Mutta se ei ole minun tapaistani. Näes,
minä muistan kyllä...
Ja hän kertoi Joelle useista hairahduksista, joita hänelle itselleen
oli sattunut, kun hän pienenä poikana ensin joutui merille, ja miten
ankarasti häntä oli muutamia kertoja rangaistu. Hän oli kiertänyt
kuutin vapaan pään peräsinpuun ympäri, ja jutellessaan he istuivat
rinnatusten, lähekkäin painautuneina istuma-aukon suojassa.
-- Mikäs paikka tuo on? Joe kysyi, kun he kiitivät majakan ohitse, joka
vilkkui kallioniemekkeen nenässä.
-- Vuohisaari. Sen toisella rannalla on sotalaivastolla laivapoikain
harjotusasema ja torpeedovarasto. Siellä vasta on hyvä kalastella --
saa kalliokaloja. Me laskemme suojan puolelta saarta ja ankkuroimme
kauemma, Enkelisaaren suojaan. Siellä on karanteeniasema. Jahka Ranskan
Pekka selviää, niin saadaan tietää, minne matka pitää. Sinä voit nyt
mennä alas nukkumaan. Kyllä minä tulen toimeen yksinkin.
Joe pudisti päätään. Häntä ei nukuttanut laisinkaan, sillä mieli oli
niin kiihottunut äskeisistä tapahtumista. Eikä hän olisi voinut nukkua,
kun _Salama_ kiiti eteenpäin ja murskasi laineet hyrskysateeksi
keulallaan. Hänen vaatteensa olivat nyt puoleksi kuivuneet, ja hänestä
oli mieluisampaa pysyä kannella ja nauttia purjehduksesta.
Oaklandin valot olivat himmentyneet, kunnes näyttivät vain taivasta
vasten heijastuvalta utuiselta kajastukselta. Mutta etelässä San
Franciskon tulet loistivat virstan leveydeltä, kohoten kukkuloiksi ja
kaartuen laaksoiksi. Antaen katseensa alottaa suuresta lautta-asemasta
ja siirtyä Sähkölennätinkukkulalle Joe saattoi pian määritellä
kaupungin tärkeimmät kohdat. Jossain tuolla valojen ja varjojen
kaaoksessa oli hänen isänsä koti, missä kenties parhaillaan muisteltiin
häntä ja huolestunein mielin ajateltiin hänen kohtaloaan. Ja siellä
Bessie nukkui rauhallisesti herätäkseen aamulla ihmettelemään, miksi ei
Joe veikko saapunutkaan alas aamiaiselle. Poikaa puistatti. Oli jo
melkein aamu. Sitten hänen päänsä painui verkalleen Friskon pojan
olkapäätä vasten, ja hän vaipui sikeään uneen.